VF Golden Gun


virtuaalihevonen / a sim-game horse


Kuvat (c) Joel D. White Show Horses

Nimi VF Golden Gun "Kundi"
Rekisterinumero VH-46311
Rotu American Miniature Horse
Skpl ori
Ikä (synt. 27.04.08)
Väri kirjava
Säkäkorkeus 74cm


Koulutustaso valjakkoajo (vaativa), agility, näyttelyt
Painotus valjakko
Omistaja E_P & VF Miniatures
Kasvattaja E_P & VF Miniatures

Yleisesti Kundi on aivan kuin isänsä, ainut mikä erottaa on väritys. Milloinkaan Kundi ei osaa oikein olla paikoillaan vaan johonkin suuntaan täytyy kokoajan saada olla menossa. Kundilta löytyy kuitenkin sen verran fiksu pää että se tottelee kyllä nöyrästi ihmisiä. Se ei vain voi vilkkaalle luonteelleen mitään vaan kuluttaa kokoajan aikaansa hösöttämällä kaikkea. Toisten ponien seurassa Kundilla tuppaa olemaan hiukan johtajan vikaa ja näyttävän ulkomuotonsa ansiosta se tekeekin usein vaikutuksen muihin, etenkin tammoihin. Monet ihmisetkin ovat menettäneet sydämmensä tälle hurmurille. Ja eihän sitä voikkaan olla ihastelematta kun kirjava pieni ori juoksee tarhassaan aidan viertä häntä uljaasti pystyssä ja hienoin askelin. Kundi on kaikenkaikkiaan hyvin hevosmainen, niin askellajeiltaan kuin luonteeltaan. Siltä ei löydy ponimaisuutta läheskään niin paljon kun monelta muulta ponilta. Kundi ei myöskään epäröi komennella itseään suurempia jos nämä yrittävät uhitella sille.

Hoitaessa Kundi on kiltti mutta levoton. Hoitajalle se ei tee mitään pahaa, pure tai potki mutta sen alituinen liikehdintä ja karsinasta kuikuilu alkaa pitemmän päälle ottaa hoitajan hermoille. Oria täytyy vain komentaa kunnolla niin se osaa hetken jopa pysyä aloillaan. Hetken päästä se kuitenkin unohtaa taas että sen piti olla aloillaan ja aloittaa taas pelleilyn. Hoitajan täytyy vain kärsivällisesti korjata aina orin käytöstä. Lyöminen tai muu kovakourainen käsittely saa Kundin hermostumaan entistä enemmän. Mahdollisimman hellät mutta määrätietoiset otteet Kundin kanssa ovat parhaat. Eniten Kundi tykkää kun sitä harjaillaan kumisualla. Harjaa täytyy kuitenkin painaa kunnolla Kundin karvaa vasten, "kutittelusta" se hermostuu. Peseminen ei kuulu Kundin suosikki puuhiin mutta hetken vesiboksissa riehuttuaan se rauhottuu niin että sen pystyy pesemään kunnolla. Varusteiden laitossakin Kundi osaa ns. "kusettaa" ihmistä joten lenkille lähdettäessä täytyy olla hyvät hermot ettei hermostu heti alkuunsa, jovarusteita laitettaessa. Kunhan Kundia ei päästä niskan päälle niin varusteetkin saa sille laitettua hyvin.

Nämä hevosten ja ponien ikuiset viholliset, eläinlääkäri ja kengittäjä eivät ole Kundille minkään sortin ongelma. Jos muut ponit pelkäävät näitä niin Kundi ei pelkää, pikemmin yrittää välillä kiusata näitäkin. Kengittäjä saa usein osakseen tönimistä ja pieniä mustelmia kun Kundi vetää jalkansa pois kengittäjän otteesta ja tönii tätä päällään. Kundi on hyvin vahva poni vaikka se onkin pieni joten se on todella usein saanut aikaiseksi kengittäjälle harmaita hiuksia kun hän yrittää saada työtään tehdyksi. Eläinlääkäri saa yleensä työskennellä ilman suurempia temppuja sillä erinäiset rokotukset, raspaukset yms ovat sen verran jänniä tilanteita Kundille ettei se uskalla temppuilla niin paljon.

Valjakkoajossa Kundi on omiaan. Sen suoritukset ovat valloittavia kun se esittelee upeaa raviaan ja pujottelee pienimmistäkin porteista todella tarkasti. Kundi ei ole kuitenkaan aloittelijoiden poni ajaessa; jos se huomaa ettei ajurilla ole taitoa tarpeeksi niin se ei suorita tehtäviä niin hyvin kuin osaisi vaan lähinnä kaahaa ja sählää tehtävät läpi. Kundi on sen verran menohaluinen poni ettei se ikinä ala ns. jumittamaan eli pysähdy eikä liiku enää. Kundi tekee juuri päinvastoin. Kun Kundin ohjaksiin tulee kokenut ja osaava ajuri niin Kundi suorittaa oikeastaan minkä tahansa tehtävän helposti eikä se yritäkkään kieltäytyä tai sählätä tehtävää. Kouluosuus on Kundin vahvin osuus sillä se on valloittanut tuomarit useasti askellajeillaan. Heikoin osuus Kundilla on maraton sillä sen kestävyys ei ole parhain mahdollinen mutta aina se kuitenkin yrittää parhaansa.

Sukutaulu
Isä: Gold Jewel
VIR MVA Ch, kantakirjauksessa
Isänisä: Golden
Isänemä: Jewel
Emä: Phantasia Kiawa
Champion
Emänisä: Majestic Majesty
Emänemä: Shiniqua


Golden on pienessä muodossa oleva Uljas Musta. Se on todella ryhdikäs, karismaattinen ja herrasmies. Se on lumoava näky ravatessaan tarhassa, häntä korkealla, kaula kaarella. Musta, kiiltävä väri tekee orista vielä upeamman. Vaikka siitä löytyy tempperamenttia, se osaa käyttäytyä hienosti. Näyttelyissä se on usein saanut maininnan hienosta esiintymisestä. Kilparadoilla se välillä keskittyy enemmän itsensä esittelemiseen kuin suoritukseen mutta keskittyessään se on todella osaava poni. Jewel on nimensä mukaisesti oikea timantti. Se on myöskin musta. Erityisen upean siitä tekee sen pitkä, miltei maahan asti ulottuva harja ja pitkä häntä. Tamma on myöskin enemmän näyttelyponi mutta taitaa myös valjakko-ajon. Agilitystä se ei ole juuri koskaan innostunut.

Majestic Majesty on nimensä veroinen kaveri. Se on todella ylpeä poni joka selvästi tietää olevansa hieno poni. Muita poneja kohtaan se on hyvin pomotteleva eikä siedä että sitä ruvetaan uhkailemaan tai sen johtajan asemaa yritetään vaarantaa. Ulkonäöltään se on komeaakin komeampi, kiiltävä tummanpunarautias jolla on pitkät jouhet ja korkeat sukat joka jalassa. Rakennekaan sillä ei ole huonoimmasta päästä, sen todistaa palkintokaapista löytyvät lukuisat ruusukkeet ja pokaalit. Shiniqua on sekin rakenteeltaan ja ulkonäöltään huipputason poni. Sekin on saavuttanut hyviä tuloksia näyttelyistä. Väriltään se on rautias kuten Kiewakin. Luonne tammalla on rauhallinen ja "äidillinen", se tykkää pitää huolta niistä poneista joita muut syrjivät ja puolustaakin näitä kiivaasti. Varsalleen se on paras mahdollinen emä.

Jälkeläiset
s. 12.10.2008, ori VF Golden Legolas (e. VF Secret Talent)
s. 25.10.2008, ori VF Freak You Out (e. BB's Mabsar)

Kilpailut
15.11.2008 // Teijan Talli // Valjakkoajo (VVJ), noviisi kestävyyskoe // 4/20
14.11.2008 /Teijan Talli // Valjakkoajo (VVJ), noviisi kestävyyskoe // 12/20
13.11.2008 /Teijan Talli // Valjakkoajo (VVJ), noviisi kestävyyskoe // 4/20
11.11.2008 // Hypocrites // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 4/22
10.11.2008 // Hypocrites // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 6/25
9.11.2008 // Hypocrites // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 4/25
8.11.2008 // Hypocrites // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 24/24
7.11.2008 // Hypocrites // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 14/28
5.11.2008 // Reyan // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 11/15
3.11.2008 // VBY // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 14/14
http://siskokset.net/jpr/vvj14.php
http://siskokset.net/jpr/vvj12.php
http://siskokset.net/jpr/vvj11.php
18.10.2008 // PVR // Valjakkoajo (VVJ), noviisi kestävyyskoe // 16/30
29.9.2008 // Nonstop // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 16/19
25.9.2008 // Nonstop // Valjakkoajo (VVJ), noviisi yhdistetty // 7/20