Älytön kuinka tämä aika kuluu nopeaa... Toukokuu meni ihan siivillä, hirveästi olisi juttuja kerrottavana, mutta jottei tulisi kirjoitettua mitään novellia, kerrotaanpa lyhyesti... Tuulin kanssa käytiin mutka eläinlääkärissä; Tuuli hengaili anoppilassa Peto-koiran kanssa ulkona, meuhkasi menemään satanen lasissa, Pedon haistellessa vieressä. Yleensä en anna isojen ja pienten koirien juosta samaan aikaan pihalla, mutta koska Peto oli niin rauhassa, annoin niiden olla. No eipä aikaakaan kun molemmat koirat lähti meidän perässä juokseen laiturille, jolloin Peto Tuulin ohi juostessaan, näytti astuvan Tuulin takajalan päälle. Tupu huusi kuin syötävä ja nosti välittömästi jalan ylös eikä enää laittanut painoa sille. Make ja minä oltiin kauhun partaalla, tilanne muistutti liian paljon sitä hetkeä kun Zara loukkasi jalkansa . Ensi säikähdyksen jälkeen näytti jo vähä paremmalta, mutta kyllä minä vielä myöhemmin itkua tuhersin kun kaikki Zaran loukkaantumisen aikaiset muistot tuli niin elävästi mieleen. Kotiin päästyä annettiin kipulääkettä ja seuraavana aamuna soitin Akuuttiin lääkäriaikaa. Saatiin onneksi heti samalle päivälle röntgeniin aika. Jalka ei onneksi ollut murtunut, ainoastaan nivelsiteet oli kintereestä menneet! Ell vähän toppuutteli mun riemua, sanomalla että nuokin voi olla hankalia vammoja, mutta loppujen lopuksi Tuuli parantu todella nopeasti Mitä nyt muutama viikko piti olla rieuhumatta. Mimmin kanssa päästiin vihdoin ja viimein kauan odotettuihin taippareihin!! Vesimarkkeeraus ja hakualue meni hyvin, ja päästiin kanin jäljelle, mikä on taippareiden viimeinen osuus. Kani pitää löytää jäljen päästä, ottaa suuhun ja tuoda ohjaajalle. No, Mimmihän juoksi ja juoksi, mutta ei pirskutta tuonut sitä pirskuttan pupua Makelle!! Eli siinä se sitten oli. Hylsy tuli. Lohdutin Makea etteihän tuo todellakaan koiran vika ollut, eikä ohjaajankaan, mutta pakko myöntää että kouluttajassa oli vikaa kun ei reenannut pupua enempää... Mutta päätimme tsempata asiassa ja ilmottauduimme uusiin taippareihin, toivotaan että päästään. Oli muuten älyttömän kiva olla kerrankin se joka saa vain hengailla kisapaikalla; ei tarvinnut jännittää omaa suoritusta .Mimmillä ja Zaralla oli yllättävän aikaisin juoksut. Ja molemmilla vielä yhtä aikaa! Muutenhan tuossa ei olisi mitään mutta molemmat kävi jotenki yli hormooni-kierroksilla ja nylkkäsivät toisiaan koko ajan. Lopulta jouduimme laittaan Mimmin "mummon ja papan" kanssa mökille pariksi päiväksi että Zara sai olla hetken aikaa hyppimättä Mimmin niskassa.. Sitä odotellessa että kaikilla sattuu joskus juoksut yhtä aikaa.... Kotirintamalla sattui niinkin iloinen asia, että vuoden odotuksen jälkeen saimme tämän kämpän myytyä! Parin viikon päästä muutamme Iihin, Oulun pohjois-puolelle asumaan. Sieltä ostimme talvella reilun 3 hehtaarin tontin, jonne pitäisi siis alkaa rakentamaan tässä joskus.. en malta odottaa että kohta voimme tehdä päivä-lenkit tyttöjen kanssa omassa metsässä! Ja onpa siellä tilaa tehdä Zaralle jälkiäkin, toiveena olisi päästä vielä tälle kesälle kokeisiin! Palataan asiaan
Viikonloppuna lähdettiinkin Zaran kanssa yhteiselle viikonlopulle. Olin jo niin odottanut viikonloppua, kun tuntuu että ollaan puuhattu Zaran kanssa yhdessä talven aikana niin vähän. Viikonloppu oli siis varattu ihan meille kahdelle seuraa saatiin vielä Annasta ja Rockysta. Oulun seudun noutaja yhdistys siis järjesti Utajärvellä mejä-leirin. Onneksi Mimmin kautta kuulutaan kyseiseen yhdistykseen, bongasin jo aikaisin keväällä ilmoituksen leiristä - ja ilmoittautuin sinne ennen kuin ilmottautuminen oli edes alkanut . Oli vain pakko päästä saamaan oppeja viime syksynä aloitettuun mejä-harjoitteluun! Ja paljon neuvoja kyllä saatiinkin... Viikonloppu alkoi aikaisin lauantai-aamuna. Ensin oli luentoa mejästä yleensä ja sitten lähdettiinkin vetämään jo ensimmäiset jäljet metsään. Tarkoituksena oli vetään ensin koirilla tuore jälki; se menikin Zaran kanssa ihan hyvin - Zara merkkasi kulmauksessa olleen makauksen, vaikkei niitä oltukaan vielä harjoiteltu. Ja hirven sorkkaa piti haistella hyvin tarkkaa. Lauantaina vedettiin sitten vielä toiset jäljet jotka oli tarkoitus käydä läpi vasta sunnuntaina. Pitkän miettimisen jälkeen jäimme Annan ja koirien kanssa Utajärvelle yöksi, vaikka koirien nukkuminen toisessa huoneessa (ilman meitä siis) hieman epäilyttikin. Asian onneksi ratkaisi Kirsi, joka päätti jäädä oman Velmu-parsoninsa kera meidän apinoiden kanssa "saunahuoneeseen" yöksi. Siellä oli pikkukoirat nukkuneet kuulemma ihan tyytyväisenä koko yön . Sunnuntaiaamuna käytiin aamulenkki ah-niin-rauhallisessa maastossa - kumpa jokainen aamu olisi sellainen! Päivä alkoi mejä-kokeen sääntöjen luennolla, jonka jälkeen lähdimme taas metsään. Zaran tämän päivän jälki osottautui aika vaikeaksi; alussa oli korkeaa suopursua ja sitten jäljen päältä oli tallustanut oikea elävä hirvi... Zaralla tuli hukka monta kertaa, mutta makaus ja kulma meni taas hyvin ja sorkkakin löytyi. Pitää alkaa harjoittelemaan riistarikkaassa maastossa enemmän ja alussa ainakin vielä vähän tuoreemmilla jäljillä. Mutta kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi todella hyvä fiilis, ehdottomasti jatkamme tätä Zaran kanssa! OSN:lle iso kiitos leirin järjestämisestä! Kiitos myös Annalle ja Rockylle matkaseurasta - jälleen kerran . (kuvien lataaminen ei nähtävästi taaskaan onnistu, laitanpa joskus myöhemmin!)
Vietettiin eilen Markon kanssa oikein kunnon yhteinen päivä kahdetaan - paitsi että olihan meillä Mimmi mukana. Mimmi oli ihan mielissään kun pääsi äiskän ja iskän kanssa kahdestaan reissuun ilman niitä kahta pienempää hulmua Oltiin tosiaan OSN:n järjestämässä leikkimielisessä hankinome -kisoissa. Eli yksinkertaisuudessaan koirat nouti lumisesta metsästä dummyjä. Kun luin hankinomen mainoksen hoksasin heti että tämä on kuin tehty kisailu Mimmille! Ja yhtään en ollut kyllä väärässä Olimme alokas luokassa (edelleen puuttuvien taippareiden vuoksi!), jossa oli kaksi rastia; toinen oli markkeeraus ja toinen hakualue. Niin, ja minä siis toimin ohjaajana. Jännitti kyllä niin pirusti kun mentiin markkeeraus-rastille! - Eihän me olla Mimmin kanssa oikein kunnolla reenattu sitten viime kevään! - Pientä hapuilua oli minulla aluksi, mutta Mimmi teki noudot hienosti, vaikka ei se niin helppoa olekaan löytää dummyä lumen seasta. Tään rastin tuomarikin maalaili meille jo hyvää menestystä oikeisiin kisoihin kunhan ensin vielä vähän saisimme (=siis minä saisin!) varmuutta. Ekan rastin poistaman jännityksen myötä oli rennompi mennä haku-alueelle. Nyt Mimmikin oli saanut enimmät höyryt juostua ja malttoi etsiä kunnolla. Tuomarit (ja kuulema yleisö Markon luona) kehui kuinka Mimmi malttoi käyttää nokkaansa koko ajan vaikka vauhti hakualueella oli kova hih, kyllä meidän homenokka osaa nenäänsä käyttää! Loppuarvostelussa tämän rastin tuomari kehui Mimmin ja minun yhteistyötä. Täytyy myöntää että varsinkin yksi hetki jäi lämmittämään mieltä; Mimmi oli juuri menossa hakualueen yli, joten vihelsin että saisin huomion - Mimmi pysähtyi heti katsomaan minua, jolloin näytin kädellä vasemmalle päin - mietin sekunnin mielessäni että mitä helkkaria koiralle tässä nyt sanoisin, mutta Mimmi hoksasi sanomattakin oikean suunnan! Ja parhainta että sieltä suunnalta sitten löysikin dummyn . Päivän pistesaldo oli 47/60. Sijoitus oli jonnekin kymmenen parhaan tietämille (osallistujia oli alokas-luokassa 31). Jäi kyllä niin hyvä mieli päivästä ja eteenkin Mimmistä. Markokin innostui ja alkoi suunnittelemaan kevään taippareita, joihin aikoo meidät nyt reenata No joo, kyllä ne taipparit on tänä keväänä taas tapetilla. Oikeasti niihin on jo pakko päästä...-- Tuulille ja Zaralle ei kummempia kuulu. Pikku-riiviö vaan kasvaa ja isompi riiviö on kait niin keväthurmoksessa että karkailee koko ajan. Omalle takapihallekaan ei voi enää päästää ilman että menee itse vahtimaan, kun perskutta Zara otti yks päivä ja hyppäs aidan yli olisko talven/kevään juoksut sitten tulossa tai jotain...
