Absinthe W!

hannover, tamma, 162cm   VRL-69016
synt. 29.10.2009, 4v   täytti 4v 29.8.2010

estehevonen

omistaa Miia R.
kasvattanut Wincare

ko Helppo B, re 100cm   koulutetaan eteenpäin

rakennekuva      pääkuva              

Onko hienompaa kuin meidän Sintti? Kahden kasvattini varsa, josta olin haaveillut jo jonkin aikaa. Sitten vain alkoi tuntua siltä että jep, nyt se pitää saada. Nopea yhteys Diamonteen hevostalli.netin hannovertopikissa ja se oli siinä. En kyllä tiedä oliko tämän tamman hankkimisessa nyt oikein mitään järkeä, kun tältäkin löytyy suvustaan tammani Terracotta SWA, jonka varsa Triceratops PEC on myös minulla.. No, sovitaan ettei sillä ole mitään väliä. Tämä tamma oli pakko saada!

Sintti on yleisesti ottaen varsinainen jätkä tammaksi. Kuralätäköt, mutaiset tarhat, pusikot, kaikki se koluaa suurella riemulla vailla diivamaisuuden häivääkään. Tämä "neiti" ei myöskään kunnioita tai väistä ketään eikä mitään, ainakaan ilman valitusta tai taistelua. Vastaan saa tulla vaikka kolme kertaa tamman kokoinen hevosensyöjäkarhu, mutta tamma joko laittaa karhun kuriin tai hyppää sulavasti siitä yli tuhlaamatta siihen sen enempää aikaa. Täysi mysteeri on kuitenkin se, mistä ihmeestä tamma on luonteensa perinyt? Emä on niin enkeli kuin olla ja voi, eikä isäkään käsittele kuin miehet. Noh, kai Sintti on sitten perinyt sen pienen osan isänsä luonteesta, mutta vähintäänkin kymmenkertaisena..

Hoitaessa Sintti tuntuu jäkättävän joka asiasta. Auts, harjaat liian kovaa, gäh, harjaa kovempaa toi kutittaa, voi vee, etkö vois jo lopettaa sitä harjaamista, oot harjannu ikuisuuden. Tamma ei syystä tai viidennestä voi sietää harjaamista lainkaan. On kokeiltu pehmoisella, vähän kovemmalla, normaalilla ja kovalla harjalla, mutta mikään ei kelpaa. Ei sitten mikään, harjasi hiljaa tai kovaa. Neiti ilmoittaa mielipiteensä toimenpiteistä varsin selkeästi. Se pyörii, se hyörii, se viskoo päätä ja se vispaa hännällään. Sintin kanssa meinaa palaa hihat siinä vaiheessa kun se alkaa muka tarjoamaan kaviota ja viuhtoo hännällään joka on kuin kymmenkunta piiskaa.

Satulointi sujuu vyön kiristykseen asti varsin hyvin, ellei lasketa tamman kyrsiintynyttä ilmettä. Kun sitten tulee satulavyön kiristyksen aika, alkaa tahtojen taistelu. Tamma pullistaa sulavalinjaisen mahansa kaksinkertaiseksi, eikä vyötä tunnu saavan millään kiinni. Hämäyksiäkään et voi toistaa kovin usein tai Sintti oppii ne ulkoa. Kun satula on vihdoin saatu selkään ja vyö kiinni luulisi hevosen kuin hevosen tajuavan että töihin on lähdettävä. Mutta kun ei niin ei. Vielä suitset jäljellä. Kun päitset irrottaa turvalta ja siirtää niin, että ne ovat vain kaulalla alkaa pää heilua, lentää ja vispata. Ja tämä tammahan ei siihen kyllästy, e-hei. Normaali hevonen lopettaa pään viskomisen kun ottaa jostain kiinni tai kertaalleen ärähtää, mutta Sintti luovuttaa vasta kun sille oikeasti räjähtää. Kun tamman oppii tuntemaan tajuaa räjähtää jo alussa eikä suitsimiseen mene puolta tuntia.

Yllättävää kyllä, Sintti työskentelee mielellään. Ehkä jopa liiankin mielellään.. Alkukäynnit tuntuvat varsin usein olevan "mission impossible", kun tamma vain steppaa, hötkyää ja viskoo päätään. Jos tamman kuitenkin saa kävelemään rennosti, on käynti hienoa ja matkaavoittavaa. Oikeastaan tamman kaikki askellajit ovat hienot, kunhan se vain jaksaa esittää ne rauhassa ja hötkyilemättä. Jos se taas aloittaa hätäilyn, ovat askeleet tikittävät, eikä tahtia löydy.

Kouluratsastus ei ole Sintin mieleen. Kaikki on liian tarkkaa ja hidasta. Parhaiten Sintiltä sujuvat tehtävät, jotka muistuttavat edes kaukaisesti esteradan toimintaa: lisäykset, kokoamiset, temponvaihtelut. Pohkeenväistöt, takaosakäännökset ja muut ehkä jopa keskittymistä vaativat tehtävät taas ovat täyttä tuskaa. Apuihin tamma vastaa muuten nätisti, mutta eteenpäin ajaessa pitää olla tarkkana että tamma pysyy nahoissaan. Jos avut ovat liian kovat, löytyy Sintti nanosekunnin päästä jo jostain päin kaukaisinta Afrikkaa.

Esteillä Sintti ei meinaa pysyä nahoissaan. Jo esteet nähdessään sen pää nouseen viiteen metriin, korvat kääntyvät tötterölle ja sieraimet laajenevat. Samalla alkaa kuulua myös kaikenlaista pörinää ja muuta epämääräistä ääntelyä. Hypätessä eteenpäin vievien apujen tulee olla vieläkin huomaamattomammat neidin räjähtävän energiavarauksen takia.

Kisoissa..

Muiden hevosten kanssa jatkuu sama tahti kuin ihmistenkin. Sintti tuli luokseni heti vieroituksen jälkeen, ja aloitti uhittelun muille tammoilleni (ja siinä sivussa myös oreille) heti. Ei tamma tainnut olla edes kolmea vuotta, kun se jo otti johtajan paikan tammaporukassa, jonka kärjessä on alusta saakka ollut kokenein tammani Gitany Starshine. Sujuvasti neitokainen laittoi järjestykseen myös mummonsa Tarran, joka vain hyvää hyvyyttään yritti pitää Sintille seuraa. Oli siinä sitten talliporukalla ihmettelemistä kun pyöreästi kolmen vuoden ikäinen ja silloin noin 160 sentin korkuinen Sintti ajaa takaa jo yhdentoista vuoden ikään ehtinyttä ja 173 senttistä Tarraa..

Sama tahti jatkuu myös kodin ulkopuolella. Tyttö ei kumarra vanhempia tammoja, saati sitten nuorempia, ja oreillekin se tarjoaa kaviota ennen kuin ehdit Sinttiä sanoa. Siksipä kisoissa ja valmennuksissa neitokaisen häntää koristaakin punainen rusetti, ja ratsastajan on oltava erittäin varovainen.

Suku ja jälkeläiset

i.  Morderer PEC
hann, 165cm
ERJ II, HANN3
ii. Moordenaar PB
hann, 166cm. trn
iii. Severus Snape GER
hann, 167,1cm, kuollut,  ERJ III
iie. Paladin's Vampire Hunter
hann, 163cm, kuollut,  ERJ I, YLA3, esiktk
ie. Estrella
hann, 167cm
iei. Pineapple
hann, kuollut (ei muistosivua)
iee. Esperanza F
hann, 159cm, prn, kadonnut
e.  VIR MVA Ch Hubbabubba PEC
hann, 160cm
ERJ I, YLA1, HANN2
kuollut 12.4.2010
ei. Brasslett DES
hann, 170cm, rn
ERJ I, YLA2, HANN2
eii. Brentano GER
hann, n. 170cm, m,  ERJ III, YLA2, HANN2
eie. Florida
hann, 167,7cm, km
ee. Terracotta SWA
hann, 173cm
YLA 3
eei. (Ch) Don Corleone
hann, 167cm, rt,  esiktk
eee. Tigerland
hann, 172cm, rt

isä Morderer PEC on 165cm korkea hannoverori. Luonteeltaan omalaatuinen miestenvihaaja on kilpaillut esteratsastuksessa tasolla 130cm. Ori on Remingtonin kasvatti ja jättänyt jälkeensä hyviä hyppääjiä aina korkeimpiin luokkiin asti.

ii. Moordenaar PB on jättänyt viisi jälkeläistä, joiden lisäksi se on astunut viisi tammaa. Orilta löytyy takaansa hieno estesuku, ja onhan se itsekin haalinut itselleen yli 50 ERJ:n sijoitusta. Luonteeltaan Mosse on omistajansa sanoin machomies josta kyllä löytyy nallekarhupuoliakin ja ratsastaessa se on herkkä ja sopivan eteenpäinpyrkivä.

iii. Severus Snape GER oli komea tumma esteori. Se kilpaili elämänsä aikana hienosti 217 ERJ:n, 87 KRJ:n, 24 MEJ:n ja neljä KERJ:n luokkaa, joista se myös napsi runsaasti sijoituksia. Severus palkittiin eläessään ERJ III palkinnolla. Orin elämä päättyi 29.11.2007 sen ollessa jo kunnioitettavasti 26 vuotta vanha. Jälkeläisiä orilla on yhteensä 12.

iie. Paladin's Vampire Hunter on myöskin monelle tuttu tamma. Korkeutta tällä ruunikolla tammalla oli 163cm. Una ehti jättää jälkeensä yhdeksän varsaa, ennenkuin se siirtyi lepoon 25-vuotiaana 20.10.2007. Tämä hieno ERJ I ja YLA3 palkittu tamma myös esikantakirjattiin.

ie. Estrella onkin sitten vaatimattomampi tapaus. Tamma on nyt jo kolmannella omistajalla, eikä valitettavasti ole päässyt missään näyttämään esteratsun kykyjään. Tamman ollessa minulla kilpailin sillä jonkin verran, mutta sijoituksia/kisoja en kuitenkaan ylös laittanut. Minäkään en siis ole täysin tietoinen siitä, millaisen hevosen olen myynyt. Tämä 167cm korkea tamma on perusluonteeltaan kiltti, eikä ole jättänyt muita jälkeläisiä kuin orin Morderer PEC.

iei. Pineapplen sivut ovat kadonneet. Kyseessä oli estepainotteinen ori.

iee. Esperanza F on Tankin omistuksessa oleva koulupainotteinen tamma. Se kilpaili varsin vaatimattomasti. Sashan sivuilla ei ollut sen jälkeläistietoja, joten ei tiedetä onko sillä muita varsoja kuin Estrella. Tamman sivut ovat kadonneet.

emä Hubbabubba PEC on ehdottomasti Miia R:n ja Remingtonin hienoin kasvatti. Tamma palkittiin eläessään palkinnoin YLA1, ERJ I ja HANN2. Näiden laatuarvostelupalkintojen lisäksi se saavutti näyttelytuloksiensa perusteella arvonimen VIR MVA Ch. Myös Hubbabubba oli pienikokoinen, vain 160cm korkea. Silti se kilpaili upein tuloksin Wincaren omistuksessa jopa 160cm korkeissa luokissa. Tämä luonteeltaan kiltti ja lempeä tamma jätti jälkeensä yhteensä kuusi jälkeläistä, joista Absinthe on viimeinen. Upeasti menestynyt ja periyttänyt tamma pääsi haudan lepoon tammikuussa 2010.

ei. Brasslett DES

eii. Brentano GER

eie. Florida

ee. Terracotta SWA on Miia R:n omistuksessa oleva suurikokoinen tamma. Tämä rautias tamma on saavuttanut ERJ:n alaisista kilpailuista reilut 50 sijoitusta. Se on myös palkittu yleislaatuarvostelussa kolmannella palkinnolla. Jälkeläisiä tammalla on yhteensä neljä. Luonteeltaan tamma on yhdellä sanalla sanottuna energinen.

eei. Don Corleone on komea 167cm korkea raudikko. Vahva luonteinen Don Corleone on varsin rohkea ori, eikä Corleonelta kapasiteettiakaan puutu. Corleone on ehtinyt saavuttaa varsin varteen otettavan kilpailu-uran esteratsastuksen parissa. Orin on erittäin hyvin sijoittunut kyseisessä lajissa ja orilta irtoaakin hyppyä aina 160 cm korkuisiin esteisiin asti. Saksalaiset sukujuuret omaava estepainotteinen hannoverori toimii hienosti myös kouluratsuna. Tasoltaan ori ei kuitenkaan yllä kouluratsastuksen parissa samanlaisiin lukemiin kuin esteratsastuksen. Komean ulkomuodon omaava Corleone on myös saanut itselleen näyttelyistä MVA-sertin.

eee. Saksalaiset sukujuuret omaava Tigerland on myöskin tuontihevonen Saksasta. Korkeutta tammasta löytyy upeat 172 cm joten mistään pienestä tammasta ei ole kyse. Tigerlandin kapasiteetti riittää esteratsastuksessa aina 160 cm korkuisiin esteisiin asti. Tamman painotus on esteratsastuksessa ja Tigerland onkin niittänyt varsin upean määrän sijoituksia painotuslajinsa saralla. Tamman taidot riittävät hyvin myös kouluratsastuksen parissa, tosin tässä lajissa tamman kilpailutaso on matalampi kuin esteratsastuksessa. Tigerlandiä on käytetty monesti siitoksessa ja tammalta löytyykin monta erittäin hyvin esteratsastuksen ja muutama myös kouluratsastuksen saralla menestynyttä jälkeläistä.

Kilpailukalenteri

Sintti kilpailee vain ERJ:n alaisissa esteratsastuskilpailuissa, ja tähtäämme ERJ:n laatuarvosteluun. Kilpaileminen aloitetaan pienemmistä luokista ja pikkuhiljaa nostamme tasoa aina 160cm asti. Kilpailukalenteriin merkitään vain sijoitukset.

PVM Järjestäjä (kutsu) Luokka Sijoitus
ERJ:n alaiset kilpailut - sijoitukset 02 kpl

12.09.2010
18.11.2010
28.01.2011
30.01.2011

Kisakeskus Bailador
Virtuaalitalli Kuhmo
Dark Side Trakehners
Dark Side Trakehners

100cm
100cm
110cm
100cm

4/100
1/40
7/50
4/69

Valmennukset

NUORTEN HEVOSTEN VALMENNUSRYHMÄN VALMENNUKSET:

22.3.2010, valmentajana Mörö
Tällä valmennuskerralla harjoittelimme lähestymisiä, erityisesti niitä vaikeamman puoleisia. Aloitimme verryttelyllä, kaikki askellajit käytiin läpi ja hevoset saatiin hyvälle tuntumalle kiemuraurilla ja puomiharjoituksilla. Verryttelyn jälkeen kasasin radan, jossa oli 8 korkeintaan 70cm korkeita esteitä. Esteet oli aseteltu niin, että joissain lähestyttiin estettä suoraan, mutta suurimmassa osassa lähestyminen piti tehdä hieman viistosti, ellei sitten halunnut lähteä kiertämään pidempää reittiä ja lähestyä suoraan.

Tämä tamma oli tuli hännän alla alusta lähtien. Tamma käveli ravin sekaisesti ja heitteli päätään innoissaan - eikä esteitä ollut vielä edes näkyvissä! Sait jatkuvasti pidätellä ja tehdä voltteja, jottei tamma aivan ratkeaisi liitoksistaan. Kun oli ravin aika, Sintti oikein harppoi eteenpäin ja saitkin hillitä sitä reilusti, että sopiva välimatka edelle menevään ratsukkoon säilyisi. Sait tehdä tamman kanssa paljon taivutuksia ja muita pieniä juttuja, minkä jälkeen Sintti alkoi vihdoin hieman rauhoittua.
Esteille te pääsitte kolmansina, mikä ei ollut Sintistä lainkaan hyvä idea. Se olisi kovasti halunnut rynniä hyppimään esteitä heti ensimmäisenä ja poukkoilikin sinne tänne, kun näki muiden ratsukoiden hyppäävän. Hyvin kuitenkin sait tamman hetkeksi unohtamaan esteet, kun annoit sille muuta tekemistä. Taivutusten ja temponvaihdosten jälkeen tamma olikin taas melko rauhallinen ja sitten olikin teidän vuoronne. Kun ohjasit Sinttiä esteitä kohti, se näytti aivan hämmästyneeltä, että joko se nyt vihdoin pääsisi hyppäämään? Kun sitten annoit laukkapohkeet, tamma oikein hypähti laukkaan ja syöksi intoa täynnä esteelle. Vaikka vauhtia riitti, hyppäsitte silti siististi esteen yli.
Toinenkin harjoitus este meni hienosti ja pääsitte radalle. Sintti oli aivan innoissaan, mutta keskittyi silti täysin tehtäväänsä ja kuunteli apujasi tarkkaavaisesti. Ensimmäisen esteen jälkeen vauhti alkoi kohota ja Sintti joutui lopulta hyppäämään kesken askeleen, jolloin puomi kolahti alas. Tammasi ei tästä häiriintynyt vaan jatkoi varmasti kohti kolmatta estettä, jolle lähestyminen oli hankalampi. Sintti epäröi hetken, mutta annoit pohkeita juuri oikeassa kohdassa ja lensitte tyylikkäästi yli. Neljäs este sujui myös hienosti ja sitten jännitin miten teillä menisi hankala kaarros viidennelle esteelle. Ja se meni prikulleen oikein ja teitte puhtaan hypyn! Loputkin esteet menivät puhtaasti, mitä nyt Sintin vauhti meinasi välillä reipastua liikaa.

14.2.2010, valmentajana Susu
Tämänkertainen valmennus käsitteli niinkin yksinkertaista pientä perusasiaa kuin laukan oikeaoppista vaihtamista esteen päällä. Alkuverryttelyt hoidettiin käymällä kaikissa askellajissa läpi ympyröitä ja kaarevia teitä molemmissa suunnissa. Esteharjoitukset aloitettiin keskihalkaisijalla sijaitsevalla pienellä pystyllä, jolla kaikkien oli tarkoitus vaihtaa laukka oikeaan, kun tultiin vasemmalla laukalla ja päinvastoin. Tämän jälkeen rakensin hiukan haastavamman, kokonaisen radan, jolla suunta vaihtui hyvinkin usein.

Maneesiin tullessanne Sintti mulkoili toisia hevosia korvat luimussa ja uhitteli jokaiselle lähelle uskaltautuvalla. Alkukohtauksen jälkeen Sintti ei suonut ajatustakaan muille, vaan keskittyi esimerkillisesti omaan toimintaansa. Tunnet tamman selvästi hyvin, sillä pyrit alusta lähtien pitämään sen mahdollisimman rentona ja rauhallisena. Sintin mielestä liian pitkään kestänyt kävely oli ehdottomasti tylsää, joten se aloitti oman steppausnumeronsa. Raviin siirryttäessä teit oma-aloitteisesti paljon kiemuroita ja ympyröitä, jotta Sintillä oli koko ajan jotakin tekemistä. Sintin kaikki askellajit olivat todella hienoja, mutta välillä tahti katosi kokonaan ja varsinkin laukasta tuli epäselvää, tikittävää jolkotusta.
Aloittaessanne yksittäiselle esteelle tulon vasemmasta kierroksesta Sintti oli täpinöissään keskellä kenttää olevasta esteestä. Sintti ei keskittynyt tarpeeksi, ja laukasta tuli epätasaista. Muistutit Sinttiä reippaalla pohjeavulla, mutta tammapa päätti räväyttää täysiä esteelle. Et kuitenkaan antanut periksi, ja käänsit Sintin pois linjalta. Uudella yrityksellä laukka vaihtui hienosti kuten myös toisesta suunnasta tultaessa.
Radalle päästessään Sintti alkoi kuunnella apujasi vieläkin hienommin. Vaihdot sujuivat mainiosti, mutta välillä jäit hypyissä hiukan jälkeen, minkä itsekin huomasit, ja korjasit. Sintti hoiti radan kuin vanha tekijä, ilman turhempia virheitä, joten teille riitti vain yksi kerta radalla, ja lopetitte onnistuneeseen suoritukseen.

28.2.2010, valmentajana Quinton
Toinen valmennuskertamme keskittyi esteen ylittämiseen hyvällä tekniikalla sekä lähestymisiin. Treeni aloitettiin alkulämmittelyillä jotka sisälsivät kaikkien askellajien läpikäynnin sekä muutamia ratsastusradan teitä useammassa askellajissa. Tämän jälkeen pystytin kentän keskelle ensin yhden ristiesteen jonka kanssa katsoimme hyppytekniikkaa ja sen jälkeen vielä kaksi muuta jotka olivat mukana lähestymisharjoituksissa.

Sintti oli jo valmennuksen alusta selvästi sitä mieltä, ettei porukan muilla hevosilla ole sen suurempaa asiaa lähelle. Tamma näytti keskittyvän omaan työskentelyynsä mutta jos joku tuli turhan lyhyen matkan päähän tyttö ilmaisi mielipiteensä. Alkulämmittelyissä kävitte suht siististi kaikki askellajit läpi mutta oikeita ratsastusradan teitä ei meinannut löytyä - tiedä sitten oliko syynä uusi paikka, uudet treenikaverit vai vain se, ettei harjoitus tuntunut Sintistä tarpeeksi kiinnostavalta. Hallitset selvästi tämän suht vaativan tamman ratsastuksen ja pidit pääsi Sintin temppuillessakin.
Tekniikastanne en löytänyt paljoakaan parannettavaa. Sintti hyppäsi hyvin käyttäen lihaksiaan hyödyksi eikä askelpituuden muuttaminenkaan sekoittanut pakkaa sen suuremmin. Sinä et aina pysynyt tamman vauhdissa mukana mutta selvästi tiedostit asian itsekin ja pyrit korjaamaan sitä. Toisinaan hyppynne lähtivät turhan läheltä estettä tamman ottaessa yhden pienen ylimääräisen askeleen ennen hyppyä. Kiinnitä siis huomiota siihen, että kehotat Sinttiä hyppäämään ajoissa jotta nämä pikkuaskeleet jäisivät pois.
Lähestymisharjoituksissa kaarroksenne venahtivat toisinaan hieman liikaa kun tamman kaasutus olikin hakemaasi isompi. Pidätteet menivät aina läpi, tamman meno hidastui ja esteet ylittyivät siististi mutta jouduitte ryntäilyn seurauksena ottamaan useampia askeleita joka kostautuisi kisoissa. Lähestyitte esteitä pariin kertaan melko oudossakin kulmassa mutta Sintti hyppäsi sen enempää harkitsematta ylitse - rohkeutta siis löytyy. Työskentelitte muutenkin hyvin yhdessä ja kaikesta uhittelustaan huolimatta Sintti kunnioittaa sinua ja kuuntelee apujasi.

» hann-o. Morderer PEC
» hann-t. Terracotta SWA
» hann-t. Silence's Marilyn
» hann-t. Triceratops PEC
» hann-t, Absinthe W!
» holst-o. Caspar Barrier
» holst-o. Bye Cursed
                Craving
» holst-o. Weybridge's
                Bullwhip
» holst-t. Gitany Starshine
» she-o. Narrilaivan
              Fiasko
» she-t. Katelynn Go
» she-t. La Cheryl
» russ-o. Majken SWE
» russ-o. Viggo B
» russ-t. Kristine
» russ-t. Twilight Luned
» russ-t. Cha Cha JM
» russ-t. Lena B
» ransk-o. Vainqueur
» ransk-o. Enchanteur Jazz
» ransk-t. Maya Luned
» ransk-t. Fool's Oh
               Hey Ma
» sh-t. Savitaipaleen
           Sydämmellinen
» shire-o. Julius No
» shire-t. Triginia Bav
» shire-t. I Have Inspiration
               to Hide SS
» sh-o. Havumetsän Pilotti
» sh-o. ILO Vilhelmi
» sh-t. Ruututanssi
» mw-o.. Euphemisms
» rp-o. Rambo rod

----
ulkoasu ja otsikon kuva
© Wöp
----

kuvat ©
luonne © Miia R.
sukuselvitys ©

» virtuaalihevonen