Hollowdale
Metsänpeikon Hengetär
RH-FLA

Nimi: Metsänpeikon Hengetär Omistaja: Hollowdale, rosapeikko
Kutsumanimi: Heini
Kasvattaja: Metsänpeikon, Rosa
Rotu: Pk. Collie Rekisterinro: VTR-7132
Sukupuoli: Narttu / Female
Syntynyt: 2.2.-08

Väritys: Soopeli

Ikä: 1,7v. = 1a 9kk

Heini on todella hassun hauska koira, joka löytyi kennelin ovelta koriin peiteltynä helmikuun alkupuolella. En ollut varma syntymäajasta, mutta ihan pennulta tuo näytti, joten laitoin löytymispäivän syntymäpäiväksi. Sen taipale kohti aikuisuutta lähti mukavasti käyntiin, kun se ensimmäisen kerran sai vatsataudin. Siinä olikin koirassa kestämistä kun uikutus jatkui läpi päivien. Se ei ollut ainoa ruusunpiikki Heinin nuoruudessa. Helpommalla päästiin kun saatiin viimein kennelin ullakko valmiiksi. Sinne Heini sai yksin asettua asumaan.

Mukavasti neiti hallitsee tokon. Tottelevaisuutta löytyy ainenkin omalla kotipihalla kun ei sillain muita koiria ole näköpiirissä. Agilityvauhtiakin löytyy kummasti vaikka ei noin hennolta tytöltä luulisi semmoista löytyvän. Helposti on ainenkin putkeen menty, kiikkulauta vielä vähän arveluttaa. On Heinillä kyllä teräksiset hermot kun ei näyttelyissäkään hermoile. Mietityttää millaiset vanhemmat tälläkin koiralla on mahtanut olla. Paimennusvaisto on ainenkin pysynyt tallella, haukku irtoaa vähemmästäkin.

Heini omaa luontaista rauhallisuutta, ja omaa tahtoa. Neiti ei välillä välittäisi välittää ihmisten käskyistä ollenkaan, vaan mennään sinne minne vaisto vie. Joskus se varmasti koituu Heinin kohtaloksi, mutta ainenkaan vielä mitään ei ole tapahtunut. Kärsivällisyyttä ei aina tahdo löytyä, ja sitä onkin nyt harjoiteltu. Rakenteeltaan siro Heini on sopeutunut loistavasti rankoille metsälenkeille, eli kestävyyttäkin löytyy. Hirviästi on ihmetelty hirviä ja sen semmoisia metsäneläimiä, ja on uudet vuodetkin koettu jo. Heini on selvästi paukkuarka koira, joten uutena vuotena kannattaa vetäytyä maaseudun helmaan rauhoittumaan, olenkin ostanut rauhoittavia neidille lääkekaappiin, että tarvittaessa jos stressi yltyy niin voi rauhoitella. En ole kuitenkaan kovin usein rauhoittavaa antanut koska vuosi vuodelta on Heini alkanut yhä vähemmän huomioimaan kovia ääniä. Kaipa sekin on semmoista ohimenevää. Sosiaalisuutta ei stressatessa oikein löydy, mutta kyllä muuten neiti on niin hyvää pataa jokaisen vastaan tulevan olennon kanssa, oli se sitten ihminen tai jonkin sortin elukka. Aina löytyy motivaatiota riehumiseen ja ylenpalttiseen tervehtimiseen. Aina ei neiti tajua ettei jokainen vastaantulija ole niin ystävällinen kuin naapurin Petteri. Sitäkin on harjoiteltu.

Eli mukava yleiskoira jonka kanssa olisi nyt tarkoitus agilityä, tokoa ja paimennusta harrastella, ja näyttelyissäkin käydään ahkerasti (:

K I S A K A L E N T E R I

NÄYTTELYT
vMSL 6.7.-08 xxxx Saara, Isot SIN
GBR VNL 18.7.-08 xxxx Pilvi, AVO ??
CA VNL (voittaja) 15.9.-08 xxxx ????, AVO ??
CA VNL (WW) 10.8.-08 xxxx ????, AVO ??
SWE VNL (voittaja) 15.8.-08 xxxx ????, AVO ??
SERTIT
LIITTO 1. SERT - ? 2. SERT - ? 3. SERT - ? MUOTOVALIO ?
CACIBIT SUOMEN POH.MAIDEN MUUN MAAN vKANS MVA?
- - - - -

ARVOSTELUT
"arvostelu arvostelu" tuomari 00.00.0000 - kutsusivu

PELASTUS
7.7.07 xxxx Lania PESO 200 p. LKV, RH-E
17.7.07 xxxx Hobu PEHA A 201p. RH-FLA
KOIRATANSSI 71p.
8.6.08 xxxx Johanna B-osio 26p.
4.7.08 xxxx Dien A-osio ??
31.7.08 xxxx Jerry A-osio 13p.
16.7.08 xxxx Ciel A-osio 21p.
7.7.08 xxxx ???? A-osio 11p.
AGILITY
7.6.-08 xxxx Johanna MAXI I vKUMA
PAIMENNUS
18.6.08 xxxx Merri PERUSRATA Hyväksytty
PK-LAJIT
PÄIVÄMÄÄRÄ xxxx TUOMARI LUOKKA TULOS
MUUT KISAT
VTL 5.7.07 xxxx Donga, ALO ??
VFBL 1.7.08 xxxx ????, 4 jouk. 15p.

HUOM ! Kaikki tulokset näkyvillä, Koiratanssissa käytämme biisiä Kissing you, jonka on laulanut SNSD



J Ä L K E L Ä I S E T

Pentue Syntyi Isä u + n
- - - -



  


C O P Y R I G H T
Koiran kuvat Anna S. I HAVE A PERMISSION.
Kuvissa oikeasti ??