Merevaik's otti ensiaskeleensa vuoden 2005 loppupuolella. Talli perustettiin hienolle maaseudulle Saksaan. Tilaan kuuluu kaunis päärakennus, jota on kunnostettu uudelleen. Kaksi tallia (oreille ja tammoille omat), lämmitetty maneesi ja kaksi valaistua kenttää. Merevaikista löytyy myös monta tarhaa ja laidunta. Tarhat ovat pääasiassa hiekkapohjaisia, mutta on myös metsässä olevia. Laitumet ovat suuria ja hyvämaastoisia, jotka antavat hevosille tarpeellisen liikunnan kesäiltaisin.
Pidämme välillä myös jaosten alaisia kilpailuita, mm. este- ja koulukilpailuita sekä näyttelyitä. Kilpailumme ja näyttelymme ovat kaikille avoimia, jos toisin ei mainita ja kilpailujen tulokset arvotaan normaalisti arvontakoneella. Voimme myös silloin tällöin pitää muita tapahtumia, kuten valmennuksia tai ratsastustunteja.
Meillä syntyy varsoja muutama joka toinen kuukausi. Varsat lähtevät vain hyviin, aktiivisiin ja asiantunteviin koteihin, emmekä myy niitä expageen tai koti.terrieriin. Odotamme kasvateilta paljon kisausta ja toivomme, että sitä käytetään ainakin kerran näyttelyissä. Kasvatamme pääasiassa shetlanninponeja ravi- ja ratsuponeiksi.
Ostimme 02.06.2006 tallikoiraksi collie pennun Twister Hyster's White Vincent joka opettaa minua samalla tutustumaan URL koiramaailmaankin. Poikaa käytetään mahdollisimman paljon näyttelyissä ja kilpailuissa. Vinskin sivuille pääset tästä. Tätä pojua voi sitten vähän ajan kuluttua (kun Vinskistä on tullut iso poika ^^) käyttää jalostukseen, kyselyitä mailiin.
Terveisin chiyo (NER, VRL-1157)