Meredian
Tervetuloa.
Olet juuri saapunut Meredianiin, Skotlannin nummilla sijaitsevaan monitoimitalliin. Meredian kasvattaa jos jonkinlaista rotua, tallista löytyy hevosia täysiverisistä shetlanninponeihin. Haluaisimme myös muistuttaa, että Meredian on täysin virtuaalinen talli eikä mikään täällä tapahdu oikeasti. Tallin materiaali on (pitäisi olla) luvallista, kaikkiin kuviin on saatu luvat, kuitenkin jos epäilet jonkin hevosen kuvia tai mitä tahansa muuta laittomiksi, otathan yhteyttä sähköpostiimme. Meredian on saanut alkunsa vuoden 2006 elokuussa, Meredianin eräänlaisia alkuasteita on kuitenkin ollut jo vuodesta 2004. Tallin teemana on lähinnä este- ja laukkaratsastus, näyttelyissäkin hevosiamme tosin käytetään. Lähes kaikista kavioeläimistämme on mahdollista saada tilausvarsa, kasvattejakin on välillä myynnissä. Tästä tosin lisää alempana ja "kasvatus"-linkissä.
Meredianin kasvatustoiminta on suuripiirteistä. Mitään erityistä rotua ei kasvateta (kuten ylhäällä lukee), tarjonnan mukaan tammoja astutetaan joko omilla tai vierailla oreilla, orhipoikamme voivat toki astua myös ulkopuolisen tamman. Meredianin tammat saavat ensin kisata kunnolla ennen kuin siirrämme ne siitokseen, varsojen ohellakin tammat yleensä vierailevat muutamassa kilpailussa. Laukkaajat ovat 8-vuotiaiksi asti laukkaradoilla, jonka jälkeen ne siirretään siitokseen ja kouluun tai esteisiin. Meredianin kaikki varsat syntyvät kasvattinimien Meredianin tai MRD alle, jalostuksen tuloksena varsa on terve ja luultavasti myös hyvärakenteinen.
Muistathan myös klikata tuon Freewebsin mainoksen pois, jottei se häiritsisi sivujen katselua.
Joten, pitemmittä puheitta, päästämme sinut tutkimaan talliamme. Toivottavasti viihdyt! ;)
Terveisin,
Karasu ja Metal (VRL-1852 & VRL-1321, CRI)
Äänestäthän meitä VRL:n tallilistalla?
|