| ||||||||||
|
Navigointi Hevoset Tallin esittely Hevosten hoitajat Tallissa tapahtuu ![]() |
Hevostemme hoitajat
![]() © Liituorava Ahkerat ja luotettavat hevosiemme hoitajat ovat olleet jo vuodesta toiseen suuri osa Melukylän tallin perhettä. Siinä missä tallitytöt hoitavat hevosiaan ja vastaavat yhteisien tallitilojen siisteydestä, he ovat korvaamaton apu myös tallin joka päiväisessä arjessa, ja tuovat kaivattua värikkyyttä niin muiden tallilla kävijöiden kuin myös hevosienkin elämään. Kullanarvoisien hoitajiemme työpanosta muistetaan paitsi sanallisella kiitoksella, niin myös perinteisillä hoitopisteillä, joita tarpeeksi kerättyään voi lunastaa ilmaisia ratsastustunteja. Hoitokertomus pisteytetään normaalisti yhdestä viiteen, ja vasta viisitoista hoitopistettä oikeuttaa itse räätälöityyn ratsastustuntiin. Kerran kuukaudessa hoitajat saavat myös äänestää keskuudestaan Kuukauden hoitajan, joka palkitaan paitsi kyseisellä tittelillä, niin myös ratsastustunnilla ja tavarapalkinnolla. Vietämme hoitajien kanssa paljon aikaa tallin rutiinien ulkopuolella, muun muassa järjestämällä leikkimielisiä ratsastuskilpailuja, istumalla iltaa rantasaunalla ja tekemällä yhteisiä ratsastusretkiä. Melukylän tallin hoitajana on myös mahdollisuus päästä tutustumaan virallisempiin ratsastuskilpailuihin, toimimalla kisahoitajana tai ottamalla itse osaa ratsastusosuuteen. Hoitajien tehtävät
Jokaiselle hevosellemme otetaan tasapuolisuuden nimissä useampi hoitaja, jotta jokaisella kiinnostuneella olisi mahdollisuus päästä nauttimaan hevosien kanssa olemisesta ja tekemisestä, sekä opettelemaan uusia asioita monipuolisesta hevosurheilusta. Isommalla porukalla on myös helpompi järjestää yhteistä toimintaa ja tutustua uusiin kasvoihin. Omaa hoitohevosta voi tiedustella tallikirjan kautta! Hoitajien kaapit
![]() © Liituorava
|