Deathly PaleR.I.P. On kedolla monta kukkaa, mutta sua kauniimpaa, en tiedä saanko löytää milloinkaan. Siis vierelläni käy, kunnes aika koittaa meidät erottaa.
SaavutuksetYleislaatuarvostelu / Kesäkuun tilaisuus 2009 - 32 + 32 + 26 + 35 = 125p. / YLA2ERJ:n laatuarvostelu / Kesäkuun tilaisuus 2009 - 19+ 35 + 20 + 20 + 0 + 15 + 9 = 118p. / ERJ II Ikääntyminen
Symppistelevä neitokainenHoitaessa Pale on oikea kullanmuru. Hoitajan tullessa karsinaan se yleensä työntää päätään suloisesti eteenpäin ja hörisee tutuille ihmisille ja puskee muutaman kerran lempi-ihmisiään. Sitoa pikkuista ei tarvitse eikä se käppäilemään lähde vaikka karsinan ovi unohtuisikin auki. Neiti on niin hyvin koulutettu, että se vain kaula pitkänä kuikuilee käytävälle ja hörisee kaikille tallin hevosille, joita ei omasta karsinastaan näe. Harjoja käytettäessä Pale rentoutuu alta aika yksikön ja hörisee joskus niin koomisesti, että pahintakin hapan naamaa alkaa naurattaa. Pienen hoitajan ollessa kyseessä neiti on vieläkin herttaisempi, tiedä häntä miten se on mahdollista. Pään harjaaminen sujuu siinä samalla, kun muutkin osa-alueet hierotaan ja kavioiden puhdistuskin sujuu yleensä ongelmitta. Vasemman etujalan nosto on kuitenkin joissain määrin hankalaa eikä se sitten millään meinaa irrota maasta. Kavioita puhdistaessaan hoitaja saa samalla uuden kampauksen Palen huulien kautta ja yleensä heinänkorret ja puru kuuluvat kampaukseen yhtä tärkeänä osana kuin itse hiuksetkin. Pinteleiden kääriminen on työlästä hommaa, sillä yleensä Pale jaksaa pysytellä täsmälleen samassa paikassa tasan sekunnin ja sitten onkin taas vaihdettava asentoa, tai ainakin siirrettävä sitä jalkaa, johon hoitaja yrittää saada pintelin. Edes kiinni sitominen ei auta, jos Pale sattuu olemaan liikkuvaisella päällä, pinteleitä solmiessa hoitaja kuitenkin oppii käärimään pinteleitä vaikka hevonen kävelisi. Satulan laitto tuottaa joinain päivinä ongelmia, mutta näykkimään Pale ei rupea. Yleensä itse satula saa pökkäisyt osakseen ja satulavyö menee vain juuri ja juuri kiinni. Suitsien kanssa ongelmaa tuottaa vain hevosen suuri koko, sillä Pale ei määräänsä enempään päätä laske, ei vaikka mikä olisi. Hoitaessa Pale on siis varsin mukiin menevä tamma ja joskus sillä riittää energiaa pieniin kepposiin: hoitajan pökkäämiseen turvalla juuri silloin kun tämä on nostamassa kaviota kaataa hoitajan miltei sata prosenttisen varmasti ja harjan nappaaminen hoitajan kädestä silloin kun tämä juttelee jonkun muun kanssa raivostuttaa hoitajaa miltei yhtä paljon kuin pesuämpärin kaataminen karsinassa "aivan vahingossa".Ratsastettaessa Pale on herttainen tamma ja ennen kuin hoitaja ehtii selkään puskee tamma usein päällänsä ratsastajan miltei kumoon, ja ratsastuksen jälkeen hankaa suunsa puhtaaksi ratsastajan puseroon. Alkuverryttely sujuu tammalta mukavasti ja sen esitellessä liidokkaita käyntiaskeliaan, jotka ovat joustavat. Niihin voisi miltei nukahtaa. Ohjia kootessa Pale kokoaa itsensä miltei automaattisesta ja loistaa lennokkaan ravinsa kanssa, usein niin lennokkaan, että ratsastaja joutuu pidättelemään tamman menohaluja. Laukka on tammalla hieman liian pitkää ja siten huonon näköistä; pienillä pidätteillä Pale kuitenkin tuo esiin pyörivän, ilmavan laukkansa. Kouluradoilla oltaessa tamma on hieman kypsä koko ratsastukseen ennen kuin ehditään aloittamaan mitään liikettä, sillä kouluratsastus tarkoittaa yleensä rauhallista vauhtia ja tarkkoja käännöksiä. Koulussa tamma kuitenkin osaa asinasa jos sitä vain kannustaa tuomaan parhaat puolensa esiin. Joskus pelkän pohkeenväistön saaminen kunnolliseksi vaatii ratsastajalta hikoilua ja kieli keskellä suuta ratsastamista, joskus laukanvaihdot joka neljännellä askeleella tulevat tammalta luonnostaan. Toisin kuin kouluratsastus, on esteratsastus Palen mielestä aivan ihanaa. Vauhti ja pieni jännitys herkistävät tamman kaikille avuille, niin painoavuille kuin ääniavuillekin, yleensä pohkeita ja ohjia tarvitsee vain ajatella ja tamma jo tekee mitä ratsastaja haluaa. Esteitä lähestyessä Pale koettaa miltei aina rynnätä esteelle välittämättä yhtään siitä, sopivatko askeleet vai eivät, pienillä pidätteillä ja hyvällä istunnalla tamman saa kuitenkin lähestymään estettä oikein. Lähestymisestä riippuen Esteen ylitys on joko kaunis, ilmava ja pyöreä, tai kehno ja epätasapainoinen. Estehevonen Pale kuitenkin on, joten huononkin lähestymisen kanssa se pystyy yleensä elämään ja soveltamaan hypystä näyttävän. Maastossa Pale on hieman rauhaton, varsinkin jo mukana ei ole muita hevosia. Kunnollisilla käyntipätkillä tamma yleensä rauhoittuu ja lihasten rentoutuessa alkaa rauhoittumaan. Kokonaisuudessaan Pale on valloittava hevonen ja hyvällä ratsastuksella sillä on potentiaalia vaikka kuinka korkeisiin luokkiin. Vaikka Pale on käsiteltäessä aina symppis, on se lastattaessa kaikkea muuta. Ensin tamma pällistelee koppia kuin ei olisi sitä ikinä nähnytkään, tai ainakin väri on muuttunut viime kerrasta. Pällistelyn jälkeen seuraa käytöksessä yleensä joko nuuhakaisu koppia kohden tai aaveen näkeminen, jonka jälkeen Pale yrittää rynnätä takaisin talliin. Neidin taas rauhoituttua se suostuu kävelemään aivan kopin viereen ja miltei lastaussillalle, mutta sitten onkin ihan pakko siirtyä kiireen vilkkaa sivusuunnassa ja kiertää koppi ainakin kerran, lastaajasta riippuen Pale kiertelee koppia kymmeniäkin kertoja. Kaikkien näiden typerien kepposten jälkeen lastaaja on tietenkin hermostunut ja puhisee tammalle että kiskoo sen koppiin vaikka väkisin ja parin ihmisen avustuksella Pale hinataan kopin eteen, josta tamma sitten kävelee ylpeästi koppiin. Mitään järkeä tamman toiminnassa ei yleensä ole ja se keksii aina uusia jekkuja, mutta ehkä muut hevoset sitten ymmärtävät paremmin toisten hevosten ajatuksen juoksua: ihmisen aivoituksille Palen käytös menee yli hilseen. Kisoissa Pale on oma suloinen itsensä ja käyttäytyy täysin normaalisti aina verkka-alueelle asti. Muiden hevosten läheisyydessä ja kauhea touhotus ympärillään se alkaa keimailemaan näkyvillä oleville oreille, joskus jopa hirnumaan ja hörisemään komeimmille yksilöille. Verryttely sujuu siinä, kun tamman korvat kääntyilevät kuin hyrrät sinne sun tänne, pieni tanssahtelu on myös normaalia kisapaikalla, vaikka pystyyn tamma ei nousekaan. Itse suorituksen aikana tamma yleensä rauhoittuu sen verran, että kuuntelee ainakin puolet avuista ja lopettaa orien kuikuilun. Radalla laumaksi riittää ratsastaja, mutta verryttelyssä ilmeisesti orien tulisi olla Palen tukena. Esteitä hypättäessä Pale virittäytyy muutamassa sekunnissa oikeaan tunnelmaan ja vaikka tamma ei herkäksi voisikaan sanoa, kuuntelee se silti hyvin apuja. Kouluradalla tamma on ylipirteä ja kaahailee mahdollisuuksien mukaan koko radan lävitse. Tutun ratsastajan kanssa Pale saadaan kuitenkin kuriin ja innostumaankin kouluratsastuksesta. Sukupuu
Mitä tarvitaan tähden syntyyn?i. Moon Rising oli komea ja näyttävä ori, myös rakenteeltaan erinomainen. Luonne oli herralla hieman hankala, sillä ori ei sinänsä kiintynyt kehenkään tai välittänyt muutenkaan mitä sen kanssa tehtiin. Moon Rising vain parahaimmillaankin sieti hoitamista, eläinlääkäriä ja kengittäjää, joskus lähelle tulijat saivat puremankin käsivarteen tai kaviotatuoinnin takapuoleen. Ratsailla Moon Rising oli kuitenkin miellyttävä ja pärjäsikin hyvin esteratsastuksessa 140cm:n radoilla. Koulukin onnistui herralta suhteellisen hyvin, Vaativan B:n tasoisia suorituksia katseli oikein mielellään. On kuitenkin ymmärrettävää, että joskus hevosillakin on paha päivä. Moon Risingilla oli onneksi harvoin näitä huonoja päiviä, harmi vain, että silloin kuin huono päivä osui kohdalle niin päivä Todellakin oli huono. Kokonaisuudessaan ori oli kutienkin erittäin valloittava tapaus ratsastettaessa.ii. Always Late oli hyvinkin menestyksekäs ori ja ulkonäkönsä ansiosta sai ennakkosuosikin aseman monissa kilpailuissa. Esteratsastuksessa ori pärjäsi hyvin aina 150cm:n luokkiin asti ja herra pitkin lujaa menemisestä ja hyppäämisestä hyvin paljon. Kouluratsastus, taasen, ei ollut ikein Always Laten heiniä; erittäin usein ori päätti hypätä kouluaidan yli kesken suorituksen tai lähteä pukkilaukkaan kootun laukan sijasta. Kyllä niitä onnistuneitakin suorituksia onneksi oli, ja koululiikkeitä ori osasi Helppo A:n tasoisesti iii. St. Clements oli orimainen ja kiihkeä puoliveriori. Orin kisaura sujui hieman nahkeasti aina 9-ikävuoteen asti, jolloin ori päätettiin ruunata. Ruunaamista edeltävänä kesänä orille yritettiin löytää muutamia tammoja, jotta hyvä suku periytyisi tuleville sukupolville. Näiltä varsoilta ei odotettu suuria, mutta ruunauksen suoma rauhoittuminen auttoi St. Clementsiä myös kisaradoilla ja kuollessaan 20-vuotiaana ruunan varsat alkoivat aiheuttaa kohua hyvällä menestyksellään. iie. Silver Nest, alias Nesta, oli rauhallinen, musta tamma. Nesta oli hoidettaessa suloinen ja monen pikkuisen tytön suosikki, ja ratsuna antoi haastetta kokeneemmille ratsastajille herkän suunsa ja pompottavien askeltensa ansiosta. Yleispainotteinen tamma menestyi kohtalaisesti koulu- ja esteradoilla ennen jäämistään kisaeläkkeelle. ie. My Honor oli hyvin tavallinen kilparatsu, esteratsastuksessa tamma kuumui sopivasti ja tarvitsi päättäväisen ratsastajan, ja koouluratsastus sujui vauhdikkaasti, mutta kuitenkin hyvin. Luonteeltaankin My Honor oli tavallinen pulliainen, siis silloin kun puhutaan kisahevosesta. Tamma kiintyi yhteen ihmiseen ja muut saivatkin sitten parhaimmillaankin luimistelua osakseen. Lastaus, kengitys ja eläinlääkärin käynnit sujuivat pienten vastoinkäymisten saattelemana, mutta ilkeäksi ei neitiä voisi kuvailla edes kengityksen aikana. iei. Pina Colada Punch, tutummille vain Punkki, niitti menestystä näyttelyissä ja esteratsastuksessa nuoruusvuosinaan. Hoitaessa ori oli hieman kipakka ja ratsaille noustessa tämä ominaisuus vain tuli selkeämmin esille. Taitavan ratsastajan kanssa Punkki kuitenkin osoitti olevansa mahtava hyppääjä ja monet tammojen omistajat toivoivatkin tämän lahjan periytyvän jalostuksessa. iee. Strawberry Frosty, aka Rosie, lumosi helposti hoitajansa suloisella käytöksellään, harmi vain että ratsaille noustessa lumous rikkoutui. Rosie ei välttämättä ollut ilkeä ja pahankurinen ratsu, mutta ei paljon toisinkaan. Usein tamma huvitti itseään viilettämällä kiitolaukkaa maastossa kun piti kävellä, ja kieltämällä mielestään liian matalalle esteelle. Äidiksi Rosie soveltui kuitenkin paremmin kuin hyvin, niin huolehtvainen ja rauhallinen tamma oli jälkeläistensä seurassa. _ _ _ _ _ e. Glowing Sunshine oli sorea ja miellyttävä kaunokainen, rodunomainen rakenne neidiltä löytyi myös ja sukupuolileimakin oli hyvä. Luonteeltaan tamma oli kaikkien mieleen, sitä ei haitannut oliko hoitaja tuttu vai tuntematon, jokainen sai ystävällisen hörähdyksen ja pökkimisen tullessaan karsinaan. Vain eläinlääkäri ei ollut Glowing Sunshinin mieleen: joskus kiukuttelua kesti monta tuntia eläinlääkärin lähtemisen jälkeenkin. Ratsastettaessa tamma oli hieman häslääjä ja tarvitsikin varman ja päättäväisen ratsastajan selkäänsä. Esteitä Glowwnig Sunshine kuitenkin ylitti 120cm puhtaasti ja usein vielä kunnon ilmavaralla. Kouluratsastuskin oli tammalle mieleen ja helposti tamma sai sijoituksia Vaativa B -tasollakin. Kouluratsastus oli kuitenkin vain virike, jotta mielenkiinto säilyisi esteitä kohtaan. Valloittava tamma siittikin monia hyviä kilparatsuja ennen kuolemaansa. ei. Kill Them All oli nimensä vastakohta: oriksi poika oli erittäin rauhallinen ja ystävällinen eikä ratsastettaessakaan ollut kovinkaan hankala. Mutta toki pojalle tuli antaa anteeksi se, että kiimaiset tammat saivat orin pään ihan sekaisin. Kill Them All oli yleispainotteinen hevonen, joka pärjäsi 140cm:n radoilla esteitä ylittäessään ja koulussakin herra kykeni hyväksyttyyn suoritukseen Helpon A:n tasolla ja voittikin muutamia kertoja oman luokkansa. Vesi oli tammojen lisäksi ainoa, joka tuotti ongelmia orin kanssa, pelkkä ämpärillinen vettä teki orista usein sätäävän sittiäisen. eii. Chai Kurdi oli orimainen, ruunikko ori, jolla riitti kapasitettia korkealle esteratsastuksesta. Estepainotteinen poika oli tietenkin ja ennen eläkkeelle jäämistää ori ehti hyppäämään 140cm:n ratoja. Hyvin kilpailuissa sijoituttuaan ori sai vastaanottaa monia tammoja. Luonteeltaan ori oli hieman kärsimätön ja kilpailuissa häsläri. Toimeen orin kanssa kuitenkin tuli, ja sehän se tärkeintä onkin. eie. Prairie Oyster, aka Oster, oli säkäkorkeudeltaan 162cm. Pienuudestaan huolimatta, tai ehkä jopa sen ansiosta, tamma pärjäsi hyvin esteillä. Tiukat käännökset ja riittävä tila sarjoilla auttoivat tammaa tuomaan kotiin ruusukkeita. Tamma ei kuitenkaan ollut estepainotteinen, vaan kenttä. Oster rakasti kaahailua maastossa eikä epäröinyt ylittää maastoestettä kertaakaan. Jälkeläisiäkin tamma toi maailmaan mukavasti eläkevuosinaan. ee. Live Every Day ymmärsi nimensä hieman väärin, ainakin ihmisten kannalta. Luonteen laatu oli tammalla erittäin hauska, sillä neiti antoi jo ensimmäisellä tapaamiskerralla esimakua hevosten huumorista. Omistaja voisi sanoa, että Live Every Day oli raivostuttava, mutta sivusta katsojat yleensä nauroivat neidin painattaessa ympäri tallipihaa saippuaisena ja kisapaikallakin tammalle yleensä naurettiin sen hyppiessä tasajalkaa pukittamisen sijaan. Ilkeämielinen ei neiti ollut kuitenkaan. Esteitä neiti ylitti 100cm, mutta koulussa kaikkien yllätykseksi tamma loisti Vaativa A -tasolla. eei. Wassail vietti elämänsä harrasteratsuna. Muutamissa paikallisissa koulukisoissa ori kävi näyttämässä osaamistaan Helppo B -tasolla, mutta sen pahemmin kilparatoja ori ei kierrellyt. Sen sijaan ori kävi omistajansa kanssa vaelluksilla sekä kerran jopa kokeilemassa matkaratsastusta. Jälkeläisiä ori siitti maailmaan vain pari. eee. Bora Bora eleli rauhallisen elämänsä ratsastuskoulussa osallistuen vaativammille estetunneille. Bora Bora olikin erittäin suosittu esteratsu tallin kilpailuissa ja maastovarma tamma pääsi miltei aina mukaan maastoretkille. Viimeiset vuotensa tamma sai viettää yksityisenä harrasteratsuna. Jälkikasvu
Sijoitukset
Valmennukset & Päiväkirja25.09.2008 Estevalmennus Noppakuutiossa, valmentajana Piony¤, tasona 70-80cmRauhallisen oloinen tammasi kävelee reippaasti ja isoin askelin alkukäyntiä. Kun olit kävellyt aikasi ja kokoat ohjat käteen, niin tammasi kokoutuu kauniiseen muotoon ja käynti pysyy hyvännäköisenä. Tamma näytti keskittyvän täysin työskentelyyn jo heti alkumetreiltä vaikka paikka on aivan uusi. Ravi näytti erittäin lennokkaalta ja vauhtiakin tuntui löytyvän välillä niinkin paljon, että sait hieman rauhoitella ratsuasi. Sait ympyröillä ja volteilla Palen kokoaman itseään entisestään ja näyttämään erittäin hyvälle. Aloittaessanne laukkaamisen Pale oli melko pitkänä, mutta sait tammasi koottua hyvin pienillä pidätteillä ja ympyröillä. Laukka oli hyvännäköistä ja tahdikasta kun sait tammasi hieman lyhyemmäksi. Alkuveryttelyiden jälkeen oli vuorossa hieman jatkaa veryttelyä 80 cm pystyllä. Ratsullesi pieni este ei tuottanut ongelmia ollenkaan, lähestyminen esteelle oli ihan kohtalaisen hyvä. Tammasi lähinnä innostui pienestä pystystä, joten sait toisesta suunnasta jo paljon enempi ratsastaa ja olla askelten kanssa tarkkana, että ette rymähtänyt esteen sekaan kumpainenkin. Pienellä radalla ensimmäisellä kerralla ratsastit hyvät tiet, mutta lähestymisissä oli hieman hiomista selvästi. Sarjan välillä tuli joki pieni askel sekaannus, jonka takia hyppy lähti todella läheltä estettä, jonka takia puomit kolisi alas. Toisella kerra lähestymiset oli parempia, keskityit niihin huolella. Sarjakin onnistui oikein hyvin. Työskentelynne oli hyvää ja yhteistyötänne oli ilo katsoa. Kokonaisuuten tunti meni teiltä todella hyvin. Lähestymisissä saat olla tarkkana, koska tammasi selvästi innostuu niin paljon hyppäämisestä, että sen keskittyminen herpaantuu hieman. Saat kuitenkin ratsusi hyvin ratsastettua ja harjoitus tekee tammallesi kuitenkin erittäin hyvää. Teitä oli ilo seurata ja opettaa. 5.10.2008 Yksityinen estevalmennus Mansikkataipaleessa, valmentajana Hennukka, tasona 100cm Pale asteli kentälle korvat hörössä ja vaikutti pirteältä. Kun pääsitte lähtemään käyntiin kentän keskeltä, niin Pale rupesi heti esittelemään hienoja liikkeitään minulle. Se ravasi kauniisti, mutta jotkin liikkeet taisivat olla hiukan vaikeita sille. Pale katseli korvat hörössä esteitä ja ilmeisesti odotti milloin saisi hypätä niitä. Loppu verryttelystä se ei oikein enää malttanut keskittyä voltteihin ja niistä tuli soikioita. Laukassa Pale yritti ensin rynniä esteelle, mutt sait sen onneksi käännettyä takaisin uralle. Pale laukkasi niin kovaa, kuin jaloistaan pääsi. Käskin siirtyä kootumpaan laukkaan ja Pale kuunteli sinun ohjeitasi kuuliasisesti. Se laukkasi nyt kauniisti ja rupesi taas keskittymään. Saitte ensin hypätä vähän matalampia esteitä, eikä Pale näyttänyt hyppäävän yhtään tosissaan. Se hyppäsi ne aika laiskan näköisesti, joten korotin esteitä 100cm:iin. ensin se hyppäsi aika hosuvan näköisesti ja oudosti, mutta sait koottua sen ja hypyistä tuli lopuksi todella kauniita. Kävelitte lopuksi vielä pitkin ohjin ja Pale oli ilmeisesti valmis lähtemään kotiin, sillä esteet eivät enää kiinnostaneetakaan sitä, vaan kentän portti. 11.10.2008 Kouluvalmennus Palapelissä, valmentajana Miia L., tasona Helppo A Alkuverryttelyssä Palen askeleet olivat hyvin lennokkaat ja joustavat ja selvästi hyvin mukava istua, kun kehotin sinua kokoamaan ohjat, olit hieman uppoutunut johonkin muuhun ja sinua sai pariin kertaan pyytää kokoamaan ohjat. Jo heti alussa alkoi Pale hakemaan muotoa ja kaikista kulmista tulivat oikein kauniit. Temmonlisäyksissä oli neidin askel hyvin suurta, mutta sait hyvin pienennettyä askelta, mutta kuitenkin lisättyä tempoa samalla! Taivutukset olivat hieman tönkköjä, mutta tämä asia korjaantui onneksemme pian ja sait neidin taipumaan hyvin. Vastalaukka oli hyvin suurta - kuten myöskin oli ravi ollut aluksi, mutta sait tämänkin hyvin kuosiin muutamilla pidätteillä. Muista aina alusta lähtien keskittyä ratsuusi, niin teillä menee kaikki hyvin! 10.10.2008 Estevalmennus Leightonissa, valmentajana Monty, tasona 100cm Tosi reipas tamma, joka hallitsi hienosti valmennuksen alussa tehdyt siirtymiset ja hyppäsi kauniisti kaikki esteet. Muista silti keskittyä lähestymiseen, ettei tammasi ryntäile. Välillä Pale kävi vähän turhan kuumana, mutta selvästi tiesit keinot, miten hallitsit tamman hienosti, eikä liika vauhti tuottanut ongelmia muussa kuin lähestymisessä. 12.10.2008 Yksityinen kouluvalmennus Soundissa, valmentajana Brenda, tasona Vaativa B Harjoittelimme tänään laukanvaihtoja. Onnistuneiden alkukäyntien ja -verryttelyn jälkeen kuitenkin keskityimme askellajeihin. Käynnissä tamma kulki todella tasaisesti ja käytti hyvin selkäänsä ja takajalkoja. Ravissa se kuitenkin alkoi pelleillä kuolainten kanssa ja vaikka pidit mahdollisimman pehmeän ja joustavan tuntuman sen suuhun, alkoi Pale heitellä päätään ja aukoa suutaan. Kun aloitte ravailla ympyröillä ja volteilla, alkoi tamma keskittyä hyvin ja lopetti omat pelleilynsä. Silloin ravi näytti todella hyvältä! Siinä oli kunnon liitovaihe ja Pale piti kaulaansa oikein nätisti kaarella ja vähän liioittelikin askeleitaan. Laukkatyöskentelynne näytti oikein hyvältä ja yhteistyönne toimi tunnin loppupuoliskolla jo todella hienosti. Laukanvaihtojen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, kunhan pidit Palen rauhallisessa ja pyöreässä laukassa, etkä antanut sen itse valita tempoa. 14.10.2008 - Yksityinen estevalmennus Riitasoinnussa, valmentajana Aye, tasona 100-120cm Kentälle tultaessa Pale käveli rauhallisesti ja joustokkaasti, mistä näin että te olette varmasti unelma pari valmentaa. Ajatukseni vahvistuivat alkuverryttelyn aikana, Palehan toimi kuin unelma, en edes nähnyt kunnolla kaikkia apuja joita ratsastaja antoi hevoselle, kun hevonen jo totteli. Pale ei turhia hötkynyt parista kentän keskellä nököttävästä esteestä, vaan kuunteli ratsastajaa koko ajan. Alkuverryttelyksi laitoin teidät ympyrälle jonka keskellä oli tötsä, sitten piti vain pienentää ympyrää, niin että lopulta Pale askesi tötsän vieressä, jolloin lähdettiin suurentamaan ympyrää. Tämähän kävi Palelta kuin tanssi - kaikissa askellajeissa. Sama tehtiin toisin päin ja sitten laukkaa kentän ympäri molempiin suuntiin. Pitkin ohjin käveltäessä alkoi Pale vilkuilla esteitä joita pystytin, mutta hevonen pysyi silti rauhallisesti käynnissä. Tämän päivän harjoituksena olivat yksinkertaiset esteet ja niiden ylitys ryntäilemättä. Harjoituksen aloituksena oli 100cm'n pysty jonka edessä oli kaksi maapuomia, tarkoituksena saada maapuomien väliin kaksi askelta ja jälkimmäisen puomin ja esteen väliin yhden askeleen. Tämä oli hieman hankalaa Palelle, sillä tamma ei olisi millään malttanut hidastella ennen estettä ja ensimmäisen kerran se kolistelikin oikein kunnolla molempia puomeja, sekä tiputti ylimmän puomin. Jouduimmekin sitten tahkoamaan tätä samaa estettä jonkin aikaa, ennen kuin Pale ymmärsi mitä siltä vaaditaan ja sen jälkeen se sitten menikin upeasti. Seuraavaksi pystytin teille jumppa-sarjan, eli viisi estettä peräkkäin, niin että kun hevonen laskeutuu se lähtee suoraan ponnistamaan seuraavan esteen yli; esteet olivat; 80cm ristikko, 90cm ristikko, 80cm pysty, 90cm pysty ja viimisenä 100cm pysty. Alku näytti kammottavalta, silä Pale ryntäsi pienelle esteelle ja jäi vaikeuksiin heti toisen jälkeen, eikä pystynyt hyppäämään enää neljättä, joten päätin pystyttää 50cm pystyn yhden laukka-askeleen päähän sarjasta, ja heti meni paljon paremmin. Kun otin pystyn pois Pale meni edelleen rauhassa ja kuunteli ratsastajaa hyvin. Saatte olla tyytyväisiä tähän tuntiin, joten palkitsin teidät ja pystytin kaksi 120cm estettä suhteutetulla välillä. Nämäkin Pale meni hyvin, eli se oli oppinut jotain tämän tunnin aikana. Loppuverryttelyna harjoittelimme hevosen rentouttamista, eli ratsastaja istuu kevyessä istunnssa ohjat höllässä(muttei liian löysänä) ja hevonen ravaa sinne minne haluaa ja sama toiseen suuntaan. Huomasin, että Pale oli rentoutunut ja rauhallinen valmennuksen jälkeen. 16.10.2008 Arvostelu, arvostelijana Viivi L. Jestas kuinka kiva tamma! :) Ihastuin Palen kauniiseen ulkomuotoon ja symppisluonteeseen, tämä tyttö hurmaa varmasti niin ihmislapset kuin oripojatkin. Luonteeseen on selkeästi panostettu reilusti ja Palesta annetaan hyvä kuva. Ainut mistä löytäisin vielä petraamista Palen suhteen on suvun selvittäminen, sillä saataisiin paremmin tietoa periyttämisestä varsoja ajatellen - luonteeltaanhan neiti on ihan nappivalinta. On taas mukavaa nähdä tamma mammalomalla ja en yhtään ihmettele, että viimeiset päivät ovat käsillä - tammahan on valtava! On myös ihanaa, että olette jaksaneet valmentautua viime aikoina ahkerasti. Toivottavasti valmentautuminen tuottaa tulosta ja kisauran päästyä vauhtiin näemme tamman vielä isoissa kisoissa. :) 20.10.2008 Yksityinen kouluvalmennus Sateenvarjossa, valmentajana KarvaHaamu, tasona Vaativa B Alku käyntien aikana Pale kulki oikein reippaasti ja kuniisti. Siirtymisiä aloitellessa tamma korskahteli ja liikkui vähän liiankin reippaasti eteenpäin. Ratsastaja sai tehdä kunnolla töitä saadakseen tamman kulkemaan kauniisti ja hakeutumaan kunnolla muotoon. Väistöissä tamma meinasi vähän puijata ja kulki suorastaan mutkalla. Ratsukko joutui hikoilemaan oikein ratsastuksen parissa minuutteja ennenkuin Pale suostui kulkemaan niinkuin piti. Tamma oli oikein innokas varsinkin laukatessa, se venytti askeliaan vähän liiaksikin. Useilla pienilä pidätteillä, pidättävällä istunnalla, mutta varovaisesti eteenpäin ajavilla pohkeilla tamman saa kuitenkin jatkossakin kokoamaan laukkansa paremmaksi. Loppuakohden ratsukko kulki jo oikein mallikkaasti ja ravissa pohkeenväistöä mentäessä parivaljakko liikkui oikein kauniisti. 28.10.2008 Eläinlääkärin tarkistus, eläinlääkärinä Lynn Aatteen virtuaaliselta eläinasemalta, raportti: "Ensimmäisenä tarkastukseeni tuli Pale. Suoritin tammalla saman tarkastuksen, jonka tulisin suorittamaan kaikille. Ensin tunnustelin tamman jalat huolellisesti ylhäältä alas. Tarkistin kaviot ensin ulkopuolelta ja sitten itse kavionpohjan. Selän tutkin painelemalla sitä varovaisesti selkärangan molemmilta puolilta. Kyljet tunnustelin kämmenillä. Tutkin jouhet tunnustelemalla ja katselemalla niiden yleistä kuntoa. Kuuntelin keuhkot ja sydämen ja aivan viimeiseksi tarkastin silmätja limakalvot. Tarkastuksessa en löytänyt mitään poikkeavaa, joten ulkoisesti tamma vaikuttaa terveeltä. Otin kuitenkin vielä verikokeen,josta tutkittaisiin yleisimmät perinnölliset sairaudet ja tarkasteltaisiin tulehdusarvoja. Madotuksessa ja rokotuksessa ei Palen kanssa ongelmia tullut, tamma oli selvästi tottunut käsittelyyn ja ymmärsi, että toimenpiteet olisivat pian ohi, jos ne kestäisi ilman ylimääräistä vastaanpanemista. Lopuksi ultrasin kaikki tammat käytävällä. Huriseva ultrauslaite selvästikummastutti tammoja, mutta todettuaan sen vaarattomaksi onnistui jokaisen mamman tutkiminen hienosti. Kaikkien varsat näyttivät hyvin kehittyneiltä!" Ulkoasu & tekstit © Meleni | Background by The Inspiration Gallery | This site is hosted by webs.com |