Night Guard
![]() © Benny De Ruiter Stables - Kiitos erittäin paljon! / Thank you so much! SaavutuksetYleislaatuarvostelu / Helmikuun tilaisuus - 26 + 31 + 22 + 35 = 114 / YLA-IIIkääntyminen
LuonneHoitaessa Nitti on kiltti ja sopeutuvainen. Se ei nosta meteliä pesusta, traileriin menosta vaan suhtautuu asiaan kun asiaan rauhallisesti. Nitti on kuitenkin varsin ihmisleimautuvainen hevonen, joten sen kanssa turhan päiväinen hätiköiminen voi johtaa myös hevosen paniikkiin. Karsinassa Nitti käyttäytyy esimerkillisesti niin harjatessa kun varusteita laittaessakin. Ruokinta-aikoina Nitissä saattaa kuitenkin ilmetä pientä hermostumista, eikä ori tykkää yhtään siitä jos sitä häiritään ruoka-aikoina. Tällöin on parempi antaa Nitin syödä ensin rauhassa, sillä kaurojen vuoksi Nitti saattaa nappaista jopa hihastaRatsastettaessa Nitti on varsin miellyttämishaluinen ja työskentelee mielellään niin taitaville kun hieman osaamattomillekin ratsastajille. On kuitenkin tärkeää osata antaa selkeät ja yksinkertäiset avut ja pitää jalat kyljissä paikoillaan, sillä herkkyydensä vuoksi Nitti saattaa vähänkin reilummasta suoristuksesta vaihtaa laukan toiselle jos ulkopohje ei ole tukemassa yhtä paljon sisäjalan kanssa. Askellajeistaan laukka on ehdottomasti Nitin parhain, mutta raviakin tämä poika osaa. Nitti kantaa itsensä hyvin kaikissa askellajeissa, käynnissä tosin se vaatii tasaista pohjetuntumaa jotta tahdin terävyys säilyy. Niitillä on todella helppo muoto ja peräänanto, välillä liian kovalla kuolaintuntumalla tai suussa roikkumisella Nitti tuppaa työntämään liian syvällekin muotoon, mutta rento, kevyt ja joustava käsi ovat avainsanat tälle hevoselle. Esteillä Nitti kuumenee todella nopeasti, mutta tiiviillä istunnalla ja tukevalla kuolaintuntumalla saa orin kuumuuden pakattua enrgiaksi, jolloin säästytään turhista kihdytyksiltä. Pidätteet menevät tarvittaessa vaikka sarjaesteiden välissä läpi, kunhan puolipidätteitä harjoitetaan koko radan ajan. Kuitenkin vauhdista huolimatta Nitti on varsin huolellinen ja varovainen esteillä eikä näin ollen kolistele puomeja. Liian korkean esteen tai huonon lähestymisen vuoksi orii juoksee mielummin ohi tai vetää liinat kiinni ennen estettä kun kolistelee esteen päällä. Ori tuntee hyvin rajansa, eikä riskeeraa mielellään yhtään mitään vaan pelaa mielummin varman päälle. Esteistä Nitti ei niinkään välitä, mutta vaihtelun vuoksi niitäkin orilla kilpaillaan. Maastossa Nitti on myös todella energinen, mutta silti kuuliainen ja maltillinen osaavan ratsastajan alla. Lastatessa Nitti suorastaan kävelee traileriin, jokseenkin Nitillä ilmenee laitakammoa kahden hevosen trailereissa ja pienissä yhden hepan traikuissa, onkin näin ollen parempi kuljettaa rekalla. Matkan aikana Nitti käyttäytyy kuitenkin varsin hyvin, eikä sen kummemmin kolistele seiniä. Kuljettaminen rekalla ei aiheuta orille minkäänlaista stressiä, etenkin jos kavereita on mukana. Kisoissa Nitti voi tuntua verkassa hieman jännittyneeltä hienosta luonteestaan huolimatta jonka vuoksi onkin tärkeää aloittaa kisaveryttely uudessa paikassa hyvissä ajoin. Monipuolisen ja hevosen mukaisen lämmittelyn jälkeen Nitti tuntuu radalla paljon paremmalta. Uusista hevosista ympärillä huolimatta Nitin keskittymiskyky keskittyy vain ja ainoastaan ratsastajan kanssa työskentelyyn, niin miellytyshaluinen ja mukava hevonen Nitti kun onkaan. Nitin kanssa ei kuitenkaan kannata lähteä väkisin ratsastamaan pehmeäksi, sillä ori kyllä huomaa ratsastajan turhautuneisuuden alta aika yksikön ja voi ilmoittaa sen muutamalla protestointi pukillakin. Sukupuu
Sukuselvitysi. Gaurd on aivan samanlainen komistus kuin jälkeläisensä Night Guard, omaa luonnostaan kiiltävän karvan ja upeat askellajit. Gaurd on kuitenkin Night Guardin kasvupyrähdyksenkin jälkeen korkeampi, onhan se 171cm säkäkorkeudeltaan. Gaurd on kisannut Hollannissa kouluratsastussa aina PSG-tasolla ja myös esteisiin on herra tutustunut. Hoitaessa ja käsiteltäessä Gaurd on kuumahko ja levoton, eikä ori rauhoitukaan kovin monen hoitajan kanssa. Jälkeläisiä ori on tuonut maailmaan lähemmäs kymmenen, joista noin puolet on menestynyt kilparadoilla.ii. Thunderon oli herkasti kuumuva tapaus, oli sitten kyseessä este- tai kouluratsastus. Maasta käsin ori oli kuitenkin mukava ja välillä jopa rauhallinen. Thuderon kilpaili kouluratsastuksessa Vaativaa A:ta, sekä kenttäkilpailuissa helpoissa luokissa, mutta siirtyi jännevamman vuoksi siitoskäyttöön nuorena. Herra on siittänyt tähän mennessä maailmaan mnia kouluratsuja sekä muutamia harrastehevosia. ie. Graceful oli luonteeltaan ystävällinen, ja ratsailla syttyi helposti. Lastauksesta tamma ei oikein innostunut koskaan, vaan jumitti lastaussillan juurella tuntitolkulla liikkumatta milliäkään. Graceful kilpaili hyvän aikaa kenttää CCI/CIC*-tasolla ja eläkkeelle siirtyessään saattoi maailmaan viisi terhakkaa puoliveristä. Näyttelyissä tamma ehti käymään elämänsä aikana monia kertoja, ja keräsikin hyvällä menestyksellä sertejä. e. Night Light ei koskaan menestynyt aluetasoa korkeammalla kilpailuissa, vaikka kotitreeneissä tamma olikin varsin potenttiaalinen tapaus. Kilpailuissa Night Light ei viihtynyt vaan stressasi uusista asioista liikaa joka taas vei mehut suorituksesta. Säkäkorkeudeltaan 163cm pienehköön tammaan sopikin kilpailussa sanonta "pieni ja pippurinen". Kotiradoilla loistavia suorituksia tehneellä tammalla päätettiin kuitenkin kokeilla muutamaa jälkeläistä ja Night Light osoittautuikin erittäin huolehtivaiseksi äidiksi. Muutamia kouluratsuja tamma onkin vuosien varrella tuonut maailmaan. ei. Sleep's Paron kilpaili kohtalaisella menestyksellä Vaativaa B:tä eläkkeeseen asti, jonka jälkeen ori ostettiin Hollantiin uutta verta tuomaan. Siitoskäytön lisäksi oria harjoitettiin maastossa eläkepäivien ratoksi, sillä liian pitkään tallissa oltuaan orista tuli hyvin rauhaton. Luonteeltaan ori oli kuitenkin säyseä kunhan vain tammat pysyivät kaukana. Sleep's Paron hurmasikin monien ihmisten sydämet jo ensimmäisellä tapaamiskerralla. ee. Moon Light ei ollut rakenteeltaan virhetön vaan mieletön suoritushevonen kouluratsastuksessa. Tammalta ei kilpailuissa tuntunut huonoja puolia löytyvän, ja Moon Light saavuttikin hyviä suorituksia Vaativan A:n luokissa. Jälkeläisiä tammalla ei ole kuin kolme joista vain toinen on valloittanut nimellisesti kilparatoja. Moon Light oli luonteeltaan kipakka ja hieman tulinenkin, ja tarvitsi varman hoitajan ja ratsastajan, sillä tamma yritti aina tilaisuuden pompottaa ihmisisä oman mielensä mukaan. © Meleni Jälkipolvi
Sijoitukset
Valmennukset & Päiväkirja28.09.2008 Yksityinen kouluvalmennus Manetherenissa, valmentajana Ravna, tasona Helppo AMelenin ja Nitin yhteistyö näytti todella hyvältä. Meleni osasi selvästi käsitellä hevostaan, eikä häitköinyt turhia. Nitti työskenteli ahkerasti, lisätty ravi oli todella upeaa ensimmäisestä kerrasta viimeiseen! Muutaman kerran huomautin Melenin levottomista käsistä, jonka jälkeen Nittikin sai paremman mahdollisuuden työskennellä Koottu käynti sujui lopputunnista hienosti, Nitti vaati selvästi vähän lämmittelyä enemmän kun osasin odottaa. Meleni onnistui suoristamaan Nitin laukassa pituushalkaisijalla hyvin vaikka ensin Nitti painoi enemmän vasemmalle puolelle. Hienoa työtä! 16.10.2008 - Yksityinen estevalmennus Riitasoinnussa, valmentajana Aye, tasona 120cm Alkuverkaksi mentiin ilman jalustimia ja ympyrällä. Teitte tasapainoitusharjoittelua molemmille, tarkoituksena oli myös saada Nitti eteen ja alas. Harjoitusta jatkettiin uralla ja jokaisen sivun keskellä ravista pysähdys ja raviin, näin saatiin sitten Nitti paremmin kuulolle. Sitten oli viellä laukan vuorokahdeksikolla, keskellä puominpäällä laukan vaihto. Nitti näytti hyvältä ja alkoi selvästi odottaa lisää, sitten pitkin ohjin kävelyä. Rakensin toiselle piutkälle sivulle jumppasarjan ja toiselle laitoin vesiesteen maapuomilla. Esteiden korkeus vaihteli 90cm ja 120 cm välillä ja leveyttä löytyi vesiesteellä n. 100cm. Aluksi oli jumppasarjan vuoro, sen ideana on että hevonenhyppää ensimmäisen, tulee alas ja ponnistaa heti seuraavalle. Ratsastajan tulee olla tarkkana apujen, ja istunnan kanssa; puolipidätys, myötäys, ylös, alas, puolipidäte. Nitti suoriuti hyvin ensimmäisellä kerralla, tosin ratsastaja jäis lopussa jälkeen ja vetämään, joten uusiksi meni. Toisella kerralla molemmat olivat hyvin mukana ja hienosti meni, Nitti meni pyöreänä ja taidokkaasti jokaisen esteen yli. Sitten oli vesiesteen vuoro, tässä on ratsastajan oltava tarkkana ja tiukkana, jotta hevonen menee esteen yli. Ensimmäisellä kerralla ratsastaja oli liian lempeä ja Nitti laukkasi esteen ohi. Toisella kerralla sitten ratsastaja hieman epäröi ja Nitti kielsi. Kolmannella kerralla olin raipan kanssa takana, mutta onneksi sitä ei tarvittu, sillä sekä ratsastaja, että hevonen menivät komeasti esteen yli. Harjoittelua jatkettiin viellä hetken ja sitten oli aika kiittaa Nittiä, taputukset ja harjoitusravia. Lopuksi oli aika lähteä maastoon, kevyttä ravia ja käyntiä pitkin ohjin. 17.10.2008 Yksityinen kouluvalmennus Ladys Lovesissa, valmentajana Lady L., tasona Vaativa A Nitti oli alusta asti hyvin kuuliainen ja tottelevainen. Alkuverryttelyissä ori oli hieman tahmea, mutta loppua kohden meno alkoi näyttää huomattavasti paremmalta. Alusta asti orilla oli mahtava muoto ja kantoi itseensä hyvin, mutta Nitin liikkeet olivat hieman jäykät. Pohkeenväistöt onnistuivat teiltä sujuvasti käynnissä ja ravissa sekä etu- ja takaosakäännökset sujuivat pehmeästi. Avo- ja sulkutaivutuksissakaan ei ollut minkäännäköisiä ongelmia. Koottu käynti ja ravi onnistui hyvin, tosin askeleet olisivat voineet olla pehmeämmät. Kootussa laukassa ori tuntui innostuvan hieman liikaa. Sait Nitin kuitenkin hyvin taas keskittymään jolloin laukka onnistui hyvin. Laukanvaihdot teiltä sujuivat pehmeästi ja joustavasti, tosin olisin toivonut lisää puhtia ja ponnua takapäähän, joka tuntui laahaavan vähän perässä, erityisesti oikeassa laukassa. Ratsastit hyvin pehmeillä ja herkillä avuilla ja myötäsit hyvin käsilläsi ja lantiollasi. Kaunista katseltavaa. 19.10.2008 Yksityinen estevalmennus Jasmine Lanessa, valmentajana Decne, tasona 110cm Nitti oli alusta alkaen hyvin miellyttämishaluinen, joten alussa jo uskoin valmennuksen onnistuvan ilman ongelmia. Valmennuksen aiheena oli tällä kertaa suhteutettu ja niinpä aloitimme ensin ravaamalla puomien yli ja pysäyttämään tämän suhteutetun välin keskellä. Tämä ei tuottanut teille hankaluuksia ja kun olitte muutamaan kertaan tullut tämän molemmista suunnista, tulimme saman laukassa, niin että koko suhteutetun välin piti olla kevyessä istunnassa. Tämä oli teidän osalla jo hieman hankalampaa, koska ori alkoi jo selvästi kuumua. Kuitenkin työstämällä enemmän ja enemmän sait oria pikku hiljaa rytmikkäämmäksi ja pian jouduinkin pyytämään teitä enemmän etenemään kun meno näytti jo siltä kun olisitte kouluradalla olleet. Kun tehtävä oli suoritettu tyylikkäästi ja hyväksyttävästi, nostin esteitä noin 90 cm ristikoita joita hypättiin taas molempiin suuntiin. Ensin väliin otettiin neljä laukka-askelta, joka onnistui teiltä ilman minkäänlaisia ongelmia. Kun tämäkin tehtävä oli hypätty, pyysin teitä vaihtamaan suuntaa ja nostin esteet metrin kokoisiksi ja tein toisesta okserin. Tällä kertaa väli oli tarkoitus tulla kolmella laukka-askeleella. Aluksi tämä ei meinannut millään onnistua, vaan ori kielsi muutaman kerran okserille. Annoin muutaman hyödyllisen vinkin ja opastin teitä koko harjoituksen ajan ja kohta ylitittekin suhteutetun hienosti ilman näkyviä ongelmia. Tämä hypättiin tämän kokoisena vielä kerran ja nostin sitten 110 cm molemmat. Tämä korkeus alkoi jo hieman oria jännittämään ja kun unohdit pitää pohkeet kannustavasti lähellä hevosta kielsitte heti pystylle. Taas tsemppaamalla teitä pian hyppäsitte suhteutetun tyylikkäästi. Kerroin vielä muutaman kommentin valmennuksesta ja sitten pyysin itsenäisesti loppuverryttelemään. 11.02.2009 Yksityinen kouluvalmennus Headwayssä, valmentajina vennla & ondy, tasona Vaativa A Nitti oli tänään rauhallinen ja kulki allasi nätisti. Harjoittelimme kaikenlaisia perusjuttuja - kuten pohkeenväistöjä kaikissa askellajeissa, avo- sekä sulkutaivutuksia, pysähdyksiä, peruutuksia... Aloitimme työskentelyn käynnissä siksak-väistöillä, jolloin Nitti oli hieman jäykkä, eikä meinannut kulkea ihan haluttuun suuntaan. Pysyit kuitenkin selässä rauhallisena ja tyynenä, jolloin ori ei ahdistunut vaan alkoi rentoutumaan. Ratsastit hyvin pienillä ja sievillä avuilla, jotka kyllä selvästikin olivat juuri oikeanlaiset tälle hevoselle, koska se kulki kauniissa peräänannossa. Kun siirryimme raviin, avuissasi eikä hevosessa tapahtunut minkäänlaista muutosta rentouden suhteen - mikä oli tietenkin vain hyvä asia. Minun ei tarvinnut neuvoa teitä paljoakaan, kun vain sanoin tehtävän mitä pitäisi tehdä, niin te suoriuduitte niistä erinomaisesti. Olin hyvin tyytyväinen, kiitos siitä kuuluu teille! Kyseessä on virtuaalihevonen / This is a SIM game horse TekijänoikeudetUlkoasu © Meleni - Tekstit © Meleni |