Majanderien lauma

Little Big Horn'´s Inka

Inkan emä lennätettiin USAsta tiineenä Tanskaan, jossa Inka syntyi 11.10.2002. Big Hornin kissalasta Inkan haki Suomeen tammikuussa 2003 Alfajirin kissalan Mia. 

Inka muutti Majandereille lokakuussa 2007 ollessaan jo 5 vuotias. Inkku ei tullut toimeen kissalan toisten kissojen kanssa ja Mia ehdotti tätä järjestelyä. Kissarouva oli kissalan ainoa kissa, johon Timo ja Annukka eivät vierailuillaan saaneet mitään kontaktia, joten heitä hiukan jännitti miten he tulisivat toimeen. Pelko kuitenkin osoittautui aiheettomaksi ja Inka kiehnäsi ja kehräsi Annukan vieressä jo viisi minuuttia Majandereille saapumisensa jälkeen.

Inka on vielä Mian omistuksessa ja sijoituksessa Majandereilla. On sovittu, että seuraavien pentujen jälkeen Inkusta tehdään Majanderien täysivaltainen perheenjäsen.

Inkku astutettiin kolme kertaa tuloksetta vuonna 2008: kesäkuussa, elokuussa ja marraskuussa. Kolmannella kerralla Majanderit olivatkin jo aika skeptisiä koko ajan, mutta silti jälkikasvua odoteltiin edelleen hartaana.

Valitettavasti Inka alkoi taas näyttää kiiman merkkejä 6 viikkoa astutuksesta, ja yhdessä Mian kanssa päätettiin, että nyt on aika näyttää tyttöä eläinlääkärillä. Mialla oli kokemusta vastaanvanlaisesta tapauksesta, jossa kisu oli astuttu useamman kerran ja saanut valeraskauden, kunnes steriloinnin yhteydessä huomattiin paha kohtutulehdus ja kissan henki oli täpärällä. Sovittiin myös, että jos kaikki on ok, niin steriloidaan rouva samoin tein. Ultrassa ei näkynyt pampuloita, eikä tulehdusta joten Inkku päästettiin lapsentekoeläkkeelle 16.12.2008.

Neljättä pentuettaan Inka siis ei saanut, mutta nyt hän jatkaa lokoisia kissanpäiviään Majandereilla.


Kuvia Inkasta

blogikirjoituksia

by annukka | 0 comments
by annukka | 0 comments
by annukka | 0 comments

valokuvat

Yhteystiedot

Annukka Majander
Ojavainionkatu 16 A 3
33710 Tampere

annukka.majander[at]gmail.com