Etusivu
Lyyli
Kotijoukot
Kuulumisia
Muistoissa
Linkit
Vieraskirja
MUISTOISSA
ssn Rock Gap's Blackangel
14.6.1997 - 31.5.2007
Mimmin tarina
|
Ensimmäinen oma koirani oli suursnautserinarttu Mimmi - virallisemmin Rock Gap's Blackangel - joka saapui perheeseen vuosituhannen vaihteessa etsiessään uutta kotia reilut kaksivuotiaana. Mimmi oli innokas oppimaan uusia asioita, vaikka välillä aitosnautserimaiseen tapaan tekikin asioita oman mielensä mukaan. Sen kanssa harrasteltiin vähemmän vakavamielisesti agilityä, TOKOa ja hakua. Näistä agility oli ehdottomasti sen suosikki, eikä se haukkuvana hakukoiranalkunakaan hassumpi ollut. Kisattiinpa kerran TOKOn alokasluokassakin huikean 50 pisteen edestä (hevosenläjät talvisessa ratsastusmaneesissa vetivät pidemmän korren). |
Mimmi hakuilemassa. |
Nooo, ehkä tuolloin ei ohjaajakaan ollut vielä järin harjaantunut ja kenties auktoriteettikin olisi hitusen vahvempi koiraa kohtaan voinut koulutustilanteissa olla. Tästä huolimatta Mimmi oli reipas harrastuskaveri ja opetti toden totta yhtä jos toista koiran koulutuksesta.
Mimmi oli todellinen persoona ja siitä johtuen saikin vuosien varrella toinen toistaan hassumpia ja erikoisempia nimityksiä;
Päänuppi (päässä todellakin oli nuppi niin kuin Hopon Hessulla konsanaan)
Nasukorva (lenkillä korvat olivat takaviistossa niin kuin Nasulla kovassa tuulessa)
Pallokävelijä (vieraat otettiin vastaan pallonriekaletta suussa ympäriinsä kanniskellen)
Muita lempinimiä olivat mm. Mirkku-Petteri, Mirjami, Mirkke ja Mimmu.
Mimmi osasi myös monia aidon kotikoiran taitoja. Isälläni oli tapana mennä päivittäin "hohhoi-sänkyyn" nokosille risuparta kainalossaan. Mistäkö Mimmi tiesi tämän mukavuuden olevan tiedossa? Siitä, että sitä edelsi aina teatraalinen venyttely ja iso haukotus – tässä vaiheessa koira oli jo hilpaissut sängyn viereen odottamaan lupaa tulla viereen. Mutta mikäs tämän kaverin kanssa oli päivänokosia nukkuessa, varsinkin kun se osasi käskystä laittaa "pään tyynyyn".
|
Monesti nauroimme myös Mimmin englanninkielen taitoja. Jostain kumman syystä se tuli heti paikalle, kun keittiössä joku lausui leikillisesti "thänkjuu"... Olisiko se joskus tiennyt pientä juustopalaa jääkaapilta? Mimmi oli myös taitava pallokoira. Siltä luonnistui niin nenäpallon peluu (eli makuuasennossa pökätään kuonolla palloa vastapäätä istuvalle ihmiselle), kuin itsenäinen tennispallojen kaivaminen niiden säilytyskotelosta. Joululahjojensa avaamisen se hoiti niin ikään itse, olipa paketissa sitten syötäviä herkkuja tai pelkkiä leluja. Kaiken kaikkiaan Mimmi oli taitava käyttämään tassujaan ja osasi muun muassa töpätä tassulla, heittää vitoset. Houdinin vikaakin tässä koirassa oli (joskus liiankin kanssa). |
Petra ja Mimmi 2002. |
Ovet se osasi avata joka suuntaan ja onnistui jopa muutaman kerran karkaamaan rappukäytävään... Ensimmäisellä kerralla houkuttimena toimi pihan grilliherkkujen tuoksu, toisella kertaa oli mitä ilmeisimmin ihan vaan mukava hyödyntää tätä vahingossa opittua taitoa. Toinen kerta ei ehkä postinkantajan mielestä kuitenkaan ollut järin huvittava, koskapa hän joutui kotvasen odottelemaan ulospääsyä rapusta...
Päivärutiineista Mimmi oli varsinkin vanhemmiten hyvin tarkka. Salkkareiden loppumusiikkien soidessa alkoi jokailtainen pörrääminen eteinen-olohuone -sektorilla: "Nyt mennään ulos!" Mimmi oli monessa mielessä peruskoira isolla P:llä. Juuri sellainen, minkä takia moni ihminen harkitsee hankkivansa koiran. Se oli väsymätön lenkkikaveri, aina iloinen ystävä, luotettava vahti ja uskollinen murheiden kuuntelija. Se rakasti keppien ja pallojen noutamista ja tykkäsi niin uimisesta kuin lumileikeistä. Se oli sosiaalisuudessaan uskomaton; se tuli toimeen vieraiden narttukoirienkin kanssa eikä koskaan haastanut riitaa. Mimmi olikin usein se koira, jota pyydettiin "kivan tädin" ominaisuudessa pentuja leikittämään ja sosiaalistamaan.
Mimmi kahlailee, elokuu 2000.
Oli Mimmillä kyllä inhokkejakin. Kynsienleikkuuta se inhosi yli kaiken. Ei koskaan hampailla tai murinalla protestoinut, mutta teki kyllä kaikkensa sen eteen, ettei mokoman toimenpiteen kouriin joutuisi. Toinen suorastaan kammottava asia sen mielestä oli kärpäslätkä. Jostain käsittämättömästä syystä sitä piti kipittää karkuun häntä koipien välissä. Liekö joskus pikkupentuna tullut hieman satikutia kärpäslätkällä ja kammo sieltä asti kulkenut mukana?
Oli aina mukava mennä vanhempien luona käymään, kun vastassa oli kirjaimellisesti naurava koira. Naurukin oli hyvin persoonallinen; ylös nousi vain toinen suupieli saaden ilmeen näyttämään niin hassulta, ettei siinä muuta voinut kuin nauraa koiran kanssa.
Vaikka Mimmi olikin meille saapuessaan aikuisiässä, sujui yhteiselo sen kanssa todella hienosti. Kaiken kaikkiaan se oli Hyvin Herttainen Koira, joka vietti (varhais-)eläkepäivänsä vanhempieni luona. Mimmin taival päättyi toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 2007, vain paria viikkoa ennen 10-vuotissyntymäpäiviä.
Mimmi jätti jälkeensä liudan kultaisia muistoja ja se tullaan aina muistamaan ensimmäisenä ikiomana koirana. Suosikkilelun - vaaleanpunaisen pallon - riekaleita ei koskaan heitetä pois.
Aina isosti kaivaten,
Petra
» Mimmi KoiraNetissä (aukeaa uuteen ikkunaan)
» Mimmin oma galleria (aukeaa uuteen ikkunaan)
_______________________________________________________________________