Etusivu   Lyyli   Kotijoukot   Kuulumisia   Muistoissa   Linkit   Vieraskirja

LYYLI VIRALLISESTI

Rotu: Belgianpaimenkoira malinois
Nimi: BH Mecberger Droppi
Synt: 5.5.2004
Kasv: Jan Skogster, kennel Mecberger
Om: Petra Artell

» Lyyli KoiraNetissä
» Lyyli Käyttöbelgi.infossa

(aukeavat uuteen ikkunaan)

Sukutaulu

Terveys

Tarina

Mulle on kerrottu, että tavallaan mun tarina alko jo paljon enneku mua oli olemassakaan. Emäntä oli nimittäin päättäny, että nyt riitti kakkosryhmäläisten kanssa harrastaminen; paimenkoira se olla pitää! No, eipä se kyllä noiden entisten kanssa muutenkaan ois kauheesti voinu harrastaa, koska se vanha risuparta asuu eri osotteessa ja se sillonen pulmastihvi taas oli sellasta porukkaa, joka ei saanu virallisesti osallistua minkäänmoisiin palveluskoiralajeihin. Eikä siitä varmaan mitään tokovaliookaa koskaa olis tullu, agilitystä nyt puhumattakaan (heh!).

Niinpä se sitte ryhty miettimään uutta harrastuskaveria itelleen ja tutustu meidän malinoissien maailmaan. Sitä kun ei hirveesti kiinnosta toi näyttelyelämä, niin se ajatteli, että kyllä kaveriks kelpaa tällanen vähän tylsemmälläkin puukolla veistelty malinoissi.

Juu, mut se meikäläisen varsinainen tarina alko talvella vuonna 2004. Isukki se otti ja lens ihan Saksasta asti Suomeen. Täällä se sitte nylkytti äiteetä kokonaista viikon verran ja johan sen maalaisjärkikin sanoo, että jos ei sillä määrällä seksuaalista aktiviteettia synny pentuja, niin ei sitte millään. Ja niinhän siinä sitte kävi, että kevään tullessa, toukokuun viidentenä päivänä, kasvoi maailman malinoispopulaatio kolmellatoista uudella hörökorvalla.

Synnyinkodissani mä vietin elämäni ensimmäiset seitsemän viikkoa, kunnes mut kylmäsydämisesti sieltä riistettiin ja istutettiin osaksi tätä mun nykyistä perhettä. Kotio päästyäni mä en ollu kovin järkyttyny, ihmettelin vaan, että mikähän tauti mun sillosella asuintoverillani oli. Se kun oli nääs ihan malinoissin värinen, mutta kovin oli pontso ja naamakin kummasti kurtussa. No, mä päättelin että ehkä se kärsi jostain elefanttitaudista tai muusta semmosesta epämuodostumasta. Myöhemmin mulle selvis et se olikin vaan joku wannabe-malikka, mut oikeesti siis bullmastiffien jaloa sukua.

Syksyn mittaan mä vartuin ja kasvattelin upeeta bodiani aina vaan pitemmäks ja takakorkeemmaks. Korvien kasvu sentään koki jossain vaiheessa tyrehtymisen ja oon kuullu aika monen sanovan, et onneks.

Nyt mä oon tämmönen villi nuorikko, mut on kuulemma järkeäkin jo vähän siunaantunu. Vähän olen opiskellu tollasta perustottelevaisuutta koko pienen ikäni ja sen lisäks käyny pellolla syömässä. Nykyään mua kuskataan alvariinsa mettään ja siellä on aina tosi hajamielisiä ihmisiä. Ne on jatkuvasti eksyksissä ja kököttää surkeina kuusen alla. Mä sitte pelastelen niitä minkä kerkeän. Ja kun ne ei osaa ees ittestään pitää huolta, niin arvatkaa vaan häviiks niitten tavarat usein??!! Tässäkin kohtaa ne saa kiittää mua; ilman mun loistavaa vainua niillä ois puol omaisuutta hukassa metiköissä.

Emännän mukaan mä oon arkipäivän elämässäkin oikein mukava asuinkumppani. Muistan suukotella usein - myös silloin kun oon syöny ulkona päästäisiä tai vaikkapa ihan sitä itteään (ihmisen tuotetta tietty). Kaikkein omimmillani mä kuiteskin olen silloin, kun pääsen sohvalle kainaloon telkkua kattomaan. Silloin mä painaudun niin tiukasti kylkeen, että saatan kuulemma aiheuttaa jopa pienimuotoisia hengitysvaikeuksia. Just joo, ihmisten pitäis kyllä tajuta, et just siitähän täs koko "Ihmisen paras ystävä" -jutussa on kyse. Kumma kun läheisyydenkaipuustakin keksitään valittamista!

Mutta noin niinku kaiken kaikkiaan mä oon kauheen positiivinen tyyppi ja porskutan elämässä eteenpäin mentaliteetilla "jokainen ihminen on tyrmäyksen ja naamapesun arvoinen".

- Lyyli -

_______________________________________________________________________

Sivun alkuun