Mootsartti

Mootsartti, "Monni"
suomenhevosori
s. 190108, 1kk= 1v +4v
sk. 156cm
VH-40815

ko heA, re 100cm, va vaativa
yleispainotus/valjakkoajo

kasvattaja: Siittola Horsmapelto
omistaja: Lucia K.
asuinpaikka: Tammihaka

SLA I/90p.
irtoSERT

 

- Keäskuun 2008 SLA -tilaisuudesta SLA I -palkinto.

Monni on ehdottomasti kaikkien kaveri. Jos se olisi ihminen, olisi se ylisosiaalinen, ulospäin suuntautunut, avoin ja täysin ennakkoluuloton. Ei siis kuulosta ainakaan tyypilliseltä suomalaiselta mieheltä, eihän? Karsinassa ollessaan se seuraa tarkkaavaisesti ja korvat hörössä käytävän tapahtumia ja örisee yksinään, kun näkee jotain erityisen jännittävää. Monnin ansiosta tallissa ei ole koskaan täysin hiljaista. Sen pitää kokoajan pitää jonkinlaista ääntä tai edes rapinaa, oli se sitten potkimalla seiniä ja hörähtelemällä ohi kulkeville kaksi- ja nelijalkaisille. Hoidellessa Monni luulee olevansa kiva ja kiltti, mutta valitettavasti se on melko kovakourainen. Kun se kuvittelee vain "hellästi" hierovansa päätä koitajansa olkapäätä vasten, saavat pienikokoisimmat ihmiset aikamoiset lennätykset. Harjaillessa Monni on kokoajan hoitajansa takintaskuissa kiinni, sillä tämä poika on todellinen namihiiri. Talutellessa se osaa kyllä käyttäytyä asiallisesti, mutta saattaa välillä unohtaa narun toisessa päässä olevan joku ja se on sitten menoa. Monnia ei tarhata muiden orien tai ruunien kanssa, sillä sen "leikkiminen" on hieman turhan rajua, vaikkei se sitä pahalla tarkoitakkaan.

Monni on oikea monilahjakkuus sillä siltä löytyy kapasiteettia niin koulu- ja esteratsastukseen kuin valjakkoajoonkin. Ratsuna se on hirmu taitava ja yhteistyöhaluinen, mutta siltä ei valitettavasti löydy aivan tarvittavia liikkeitä, että kouluradoilla voisi helppo A -luokkia vaativimmissa luokissa pärjätä. Se kyllä siis hallitsee vaativimpiakin asioita, kuten puhtaat laukanvaihdot, avo- ja sulkutaivutukset, etu- ja takaosakäännökset sekä pohkeenväistön laukassa. Monni ei vaadi kovinkaan isoja apuja, vaan se on sopivan herkkä ja kuuliainen. Siltä löytyy myös vaadittava nöyryys, mutta myös omaa tahtoa joka tuo hieman tarmokkuutta sen menoon. Esteitä Monni pomppii hirmu mielellään. Siltä ylittyy jopa 110cm:n rataesteet, vaikkei sen hyppytekniikka olekaan kaikkein miellyttävin ratsastajalle. Joskus saattaa käydä niin, että estetunnilla Monni innostuu niin paljon, että alkaa heittelemään ilopukkisarjaa ja tämän herran pukit eivät ole mukavimmista päästä. Valjakkoajossa Monni on ihan omaa luokkaansa. Sen kasvattaja kuvaili sitä seuraavasti: "Monni on ajaessa kuin mersu; tasainen, varma ja kaiken lisäksi pirun näyttävä" ja tämä todentotta pitää paikkansa. Monni kulkee kuin ajatuksen voimalla ja kaiken lisäksi se tuntuu itse osaavat ennakoida ja kontrolloida parhaan mukaan.

 

  I. Beethooveni
 suomenhevonen, evm
 trt, sk. 159cm
  II. Barbaari Y
sh, evm
 III. Barokko Y sh, evm
 IIE. Matilda sph, evm
  IE. Suvipilvi
sh, evm
 IEI. Pilvipeikko sh, evm
 IEE. Suvitar sh, evm
  E. Kukkamaaria
 suomenhevonen, evm
 vrt, sk. 153cm
  EI. Vissykola
sh, evm
 EII. Kossuvissy sph, evm
 EIE. Rebekka H sh, evm
  EE. Lumme
sph, evm
 EEI. Luutnantti sph, evm
 EEE. Lerppana sh, evm

Monnin suku on kiva ja monipuolinen. Sieltä löytyy muutama ihan tunnetukin nimi, mutta pääasiassa Monnin sukulaiset ovat ihan perus suomenhevosia, jotka tunnetaan vain pienissä piireissä. Monnin isä on tummarautias, liinaharjainen suomenhevosori Beethooveni, jolta Monni onkin saanut vaikutteita nimeensä. Ori on valjakkopainotteinen ja on kilpaillutkin vaativissa luokissa ihan kivalla menestyksellä jopa kansallisella tasolla. Ori on jättänyt Monnin lisäksi reilut kymmenen jälkeläistä, jotka ovat tasoltaan tavallisesta navettahevosesta kansallisentason kilpahevosiin. Eli orin periyttämiskapasiteetti on hieman epäselvä. Monnin isänisä on suomenhevosori Barbaari Y joka on tullut tunnetuksi koulukentiltä. Orilla on hirmu hienot liikkeet ja se kilpailikin itselleen mukavan kisauran. Valitettavasti se sai trailerionnettomuudessa pysyvän vamman jalkaansa, joten sen kisaura päättyi siihen. Isänemä on suloinen suomenhevostamma Suvipilvi joka on niin perus suokki kuin vain olla ja voi. Se asustelee ratsastuskoululla ja sen tasaisin rauhallisen luonteen vuoksi on se erityisesti aloittelijoiden suosiossa.

Monnin emä on pirtsakka estetamma Kukkamaaria. Se on kilpaillut esteitä aluetasolla jopa metrin luokissa, ihan mukavalla menestyksellä. Tammalla on myös hirmu mukavat liikkeet, mutta sen höyrypäisyyden vuoksi se soveltuu paremmin esteille. Monnin lisäksi sillä on kolme muuta jälkeläistä, joista kaksi kilpailee esteitä ja yksi on ratsastuskoululla tuntikäytössä. Monnin emänisä Vissykola on punaruunikko suomenhevosori joka aloitti uransa ravurina, mutta heikon menestyksen takia sille alettiin aika pian kouluttaa ratsun tehtäviä. Tässä menestys olikin parempi, sillä Vissykola osoittautui innokkaaksi ja lahjakkaaksi hyppääjäksi. Monnin emänemä on kolmois palkinnolla kantakirjattu tamma Lumme, joka näyttelyiden ohella kilpailee koulua helpoissa luokissa. Lumme on hirmu näyttävä tamma ja sen meno on tasaisen varmaa. Valitettavasti sen liikkeet eivät riitä aluetason helppoja luokkia pidemmälle, sillä tässä tammassa olisi potentiaalia.

JÄLKELÄISET
t. Tammihaan Terttu, s. 130508, e. Siruliina
o. Tammihaan Viljami, s. 200408, e. Neitoperhonen
t. Tammihaan Suomineito, s. 190208, e. Neitoperhonen

KILPAILUT:
(vain sijoitukset lisätään)
100408 NJ, Hämypuro, ptuom. Hanna K., LKV2/11 irtoSert, JS
100308 NJ, Viehättävä, tuom. Kati S., 6/11 KUMA, JS
080308 NJ, Tiilikanoja, tuom. Hanna K., LKV4/10 KUMA, JS
050308 NJ, Veatu Kuningriik, tuom. Eija P., LKV5/12 KUMA, JS
050308 NJ, Unhola, tuom. Kati S., LKV4/12 KUMA, JS
100208 NJ, pt. Hanna K., LKV2/4 KUMA, JS

200608 KRJ, The Holemess Guy, lk. heC, 1/97 !!
200608 KRJ, The Holemess Guy, lk. heA, 9/99
230508 KRJ, Pohjatuuli, lk. heB, 5/68
230508 KRJ, Pohjatuuli, lk. heC, 6/41
120508 KRJ, Pohjatuuli, lk. heC, 6/46
120508 KRJ, Pohjatuuli, lk. heB, 6/71
110508 KRJ, Pohjatuuli, lk. heB, 8/71
050508 KRJ, Terhakka, lk. heA, 2/61
300408 KRJ, Travik, lk. heA, 4/70
280408 KRJ, Daftomor, lk. heB, 6/186
280408 KRJ, Travik, lk. heA, 3/55
270408 KRJ, Travik, lk. heB, 6/38
270408 KRJ, Travik, lk. heA, 7/56
270408 KRJ, Vaapukka, lk. heB, 2/40
270408 KRJ, Vaapukka, lk. heB, 5/40
270408 KRJ, Vaapukka, lk. heB, 3/40
250408 KRJ, Syrra Fågel, lk. heB, 3/15
220408 KRJ, Charmeur Dressage, lk. heB, 4/42
220408 KRJ, VVR, lk. heB, 1/82 !!
130408 KRJ, ST Gamette, lk. heA, 4/25
130408 KRJ, Willoughby, lk. heB, 1/35 !!
060408 KRJ, RÖK, lk. heC, 1/17 !!
060408 KRJ, RÖK, lk. heB, 1/20 !!
060408 KRJ, Vaapukka, lk. heA, 1/40 !!
060408 KRJ, Vaapukka, lk. heA, 1/40 !!
040208 KRJ, lk. heA, 8/145

150608 ERJ, Pohjatuuli, lk. 80cm, 9/146
150608 ERJ, Pohjatuuli, lk. 80cm, 8/146
150608 ERJ, Pohjatuuli, lk. 60cm, 7/129
130508 ERJ, Hämypuro, lk. 100cm, 7/50
030508 ERJ, Pohjatuuli, lk. 100cm, 5/64
030508 ERJ, Pohjatuuli, lk. 100cm, 3/64
300408 ERJ, Lawine, lk. 70cm, 2/26
300408 ERJ, Divine Angel, lk. 90cm, 6/153
300408 ERJ, Boutique, lk. 40-60cm, 4/22
260408 ERJ, Karmiini, lk. 80cm, 8/99
260408 ERJ, Karmiini, lk. 80cm, 8/99
200408 ERJ, Dakota, lk. 110cm, 1/25 !!
170408 ERJ, Bleyena, lk. 110cm, 1/60 !!
130408 ERJ, Evensans Ponies, lk. 90cm, 4/36
060408 ERJ, Lawine, lk. 80cm, 5/50
050408 ERJ, Lawine, lk. 100cm, 6/38

110608 VVJ, Tijuana Stables, lk. noviisi yhdistetty, 1/30 !!
060608 VVJ, RDN Hevoskasvatus, lk. vaativa yhdistetty, 3/10
050608 VVJ, Katvusto, lk. vaativa yhdistetty pari, 2/8
050608 VVJ, Katvusto, lk. vaativa yhdistetty pari, 1/8 !!
050608 VVJ, Katvusto, lk. vaativa yhdistetty pari, 2/9
010608 VVJ, Fawel, lk. vaativa yhdistetty, 3/20
260508 VVJ, Valtikka, lk. vaativa yhdistetty, 2/30
190508 VVJ, Siitostalli Zeni, lk. vaativa yhdistetty, 2/6
180508 VVJ, Siittola Quiero, lk. vaativa yhdistetty, 2/6
160508 VVJ, RDN Hevoskasvatus, lk. vaativa hevosvaljakko, 1/6 !!
150508 VVJ, Siittola Zeni, lk. vaaitva yhdistetty, 2/6
120408 VVJ, CeRi, lk. noviisi koulukoe, 2/20
100408 VVJ, Rowdy, lk. vaativa yhdistetty, 3/17
100408 VVJ, Owewken Stud, lk. vaativa yhdistetty, 5/29
200308 VVJ, Rowdy, lk. vaativa yhdistetty, 1/20 !!
050308 valjakkoajo, Dalback Ponies, lk. noviisi yhdistetty, 3/13
050308 valjakkoajo, Dalback Ponies, lk. vaativa yhdistetty, 1/6 !!
100208 VVJ, Glaskopf, lk. vaativa koulukoe, 1/9 !!

150408 MEJ-Cup, lk. 70-80cm, 6/53
160308 MEJ, Chillin Monitoimitalli, lk. 80cm, 2/12
090308 MEJ, Underground, lk. 80-90 cm, 4/30
080308 MEJ, Underground, lk. 80-90 cm, 2/30


Tammihaka on virtuaalitalli/Tammihaka is a SIM-game stable, ulkoasu/kuvat/tekstit: Lucia K., ellei toisin mainita.
Kaiken kopioiminen luvatta ehdottomasti kielletty!