Hei kaikille!
Olen Johanna Maukonen Espoosta ja perheeseeni kuuluu mies, tyttäremme Emma ja kaksi bordercollieta, joista voit lukea enemmän koirien omilta sivuilta. Työskentelen paikallisessa sairaalassa leikkaussalissa sairaanhoitajana (tällä hetkellä olen äitiyslomalla) ja vapaa-aika kuluu lähinnä koirien harrastuksiin sekä kesäisin veneilyyn. Olen toiminut tokokouluttajana muutamalle koirakerholle, sekä ollut mukana Suomen Bordercolliet&Australiankelpiet ry:n hallituksessa ja pari vuotta olin yhdistyksen sihteerinä. Harvakseltaan olen myös antanut yksityistunteja tottelevaisuuskoulutuksessa. Otan myös mielelläni kuvia koirista.
Aiemmin minulla on ollut kaksi cockerspanielia; Buddy, jonka kanssa käytiin näyttelyissä ja hieman tokoiltiin. Simo oli toinen cockerini, aivan mielettömän hauska tapaus, jonka kanssa käytiin mejä kokeissä, taippareissa ja tokokokeissa (voi lk). Valitettavasti Simon terveys petti ja se jouduttiin lopettamaan kolmen vuoden iässä. Simon kanssa oli tosi kiva harrastella ja sitä kautta tuli halu saada kunnon harrastuskoira.
Alkuun työlinjainen malinois oli harkinnassa, mutta nähtyäni muutaman työlinjaisen bordercollien olin myyty. Sellainen täytyi taloon saada ja muutaman vuoden odottelin, ennenkuin taloon tuli pieni mustavalkoinen hurmuri. Päivääkään en ole valintaani katunut ja toinen bordercollie tuli taloon viitisen vuotta myöhemmin. Bordercollie rotuna kiinnostaa kovin, yritän kaivella jatkuvasti tietoja suvuista jne.
Bordercollien hankinnan myötä paimennus on lajina alkanut enemmän ja enemmän kiinnostamaan, se on kuitenkin bordercollien "oma laji", se on jalostettu paimenkoiraksi. Itse olen tykästynyt nimenomaan työlinjaisiin bordercollieihin ja se on kiinnostukseni kohde, tärkeintä itselleni on terve ja hyvin toimiva koira.

johanna.maukonen@gmail.com
040 418 0660