x
arkisto
Rakastan
kirja

Tsekkaa myös:
Personal
Portfolio tulossa





Son jännä miten jokaisessa ihmisessa asuu pieni tirkistelijä. No, toivon, että tirkistelysi on tuottanut sinulle suunnatonta iloa. Toivon myös, että et tule lukemaan negatiivisia päiväkirjamerkintöjä itsestäsi. Sehän se ei olisi kivaa lainkaan, eihän?
Tiedän. Ulkoasu näyttää kuolleelta lahnalta. Mutta pakko oli saada edes jotain blogin tapaista aikaiseksi, ja saada nuo personalit tauolle. Kenties jopa pitkälle sellaiselle. Tiedättehän, ulkoasun ja tekstien uusimista on niin paljon, että koko projektista on kasvanut minulle ylivoimainen tehtävä. Toivottavasti onnistun tässä joululoman aikana. Noh, blogin tahdoin kuitenkin pitää auki, siinä syy tähän rumilukseen. Jos ulkoasu näyttää aivan ylitsepääsemättömän rumalta, voit yrittää kaunistaa painamalla PÄIVITÄ nappia.
Yritä viihtyä, rakas tirkistelijä ♥

tää sai idean

Mä tahdon kotistudion. Löysin netistä pari vinkkiä ja ohjetta, jopa valamiita kuvia jostain huoneen nurkasta. Enää puuttuu rahaa niihin raksalamppuihin (jotka muuten kuumenee ihan hemmetin kuumiksi) pari valkoista sateenvarjoa (joo, ei rekvisiitaksi) ja taustakankaita. Ei paljon rahaa, eei. Niin eikä nuokaan vielä mitään.

Pitäis puhua iskä ympäri ottaan toi mun huoneessa oleva, ilmassa leijuva sänky pois jota se rakensi ties kuinka kauan (rakkaan tyttärensä päähän pistoksesta) pari kuukautta sitten... Mutta silloin mulla olis oma studio ja voisin kuvata kaikkea ja opetella kuvaamaan kaikkea rajattomasti! Olis aivan sairaan hienoa! Hmm.

Tosiaan.. rahat ja iskän ylipuhuminen.. Öö.
14.7

Ajokortti kenties viimein takataskuun?

Tänään olis viimeiset ajotunnit ennen inssiä :S! Inssi ois huomenna. Ei sillä, että kiire tulis eeei. HUomenna nimittäin inssi 14:00 ja laivalle lähtö linikalla meitin pihamaalta klo. 16:00. Joo, ihan hyvin kerkee. Iskä ja irkku aiko kiristää mua niin, että ne vie mut sinne kahella autolla, eli jättää mulle sinne sivikin. Olis muka pakko saada kortti tai en pääse karviaan. pah. Ei pinkkikää korttia oo tarvinnu...

Akilla vaihtu tänään kämppä. Justiin listasin SKV:lle monta sataa euroa vuokratakuita ja vuokraa. Son iha kiva se kämppä, vaikka rumat tapetit onki. Ainaki se on iso :D! Pitäis saada vaan vielä jostain sinne semmonen työpöytä höskä, nytkun olkkariin mahtuu. Saan sitte päivät datailla siellä ja tehdä niitä omia juttuja. Toivottavasti jollain olis sielä langaton netti.. :)

Oi ja tein iskän kanssa hankinnan. Viimeinkin saan sen kauan odotetun kotisivutilan! Menee siihen ehkä kuukausi vielä, mutta kuitenkin. Niin, ja tällä hetkellä oottelen lähinnä ifiltä postia. Sieltä pitäis tulla melki 400 kuvaa. Vielä niille pitäisi saada albumi jostain. Tai oikeastaan kaksi, koska 100 kuvaa on ainoastaan cross parkista ja toiset kaikista tapahtumista (niinko synttäreitä, akin valmistujaisia jne.)

Sitten vielä yks albumi koirien kuville (joita pitäis tilata kanssa..) ja kaikelle ylimäärä tapahtumille. Niinko esimerkiksi emman leikeille. Yea, mutta nyt menen, teen rollet ja pidän blogia hieman tauolla.
2.7




ulkoasu © jonna
Luonnollisesti, kopiointi ja suoralinkitys ehdottomasti kielletty !

.