LISÄÄ KUVIA TULOSSA

Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana! |
Historia
Lavinian tallirakennus on melko uudenaikainen, kuten tallikin. Se on rakennettu vuonna 2002, samoihin aikoihin kun talli on perustettu. Mitään varsinaista historiaa tallilla ei ole, mutta tontillamme on ennen ollut vaikka minkälaista kartanoa ja navettaa. Joskus 1900 luvun vaihteessa tässä on ollut oikein mahtava kartano, joka sijaitsi suurinpiirtein maneesien kohdalla. Tuolla kenttien luona on sitten ollut talli, koska kartanon omistajat olivat hevosihmisiä. Kartanon omistajien tontti kartanoineen siirtyi kaupungin omistukseen. Kartano sekä muut rakennukset purettiin tontilta. Se oli pitkään tyhjillään. Kun tontti tuli myyntiin, ei kulunut kauaakaan kun kävin katsomassa ja ihastuin siihen oitis. Tämä oli ihanteellinen paikka tallille. Niinpä ostin tontin, ja talleja alettiin rakentaa.
Ympäristö
Laviniassa on mahtavat maastot, eikä mitään isoja teitä lähistöllä. Tallin ympäristössä on maastopolkuja monen kilometrin verran, lisäksi suurin osa niistä on talvisin valaistu. Meillä on myös hyvin kunnossapidetty maastoesterata. Lähellä olevassa järvessä voi kesäisin uittaa hevosia. Tallilla on kaksi valaistua kenttää (30m x 75m sekä 25m x 60m) sekä kaksi maneesia (20m x 70m ja 20m x 60m). Meiltä löytyy tarvikkeet kilpailujen järjestämiseen; upea estekalusto ja hienot kouluaidat. Tallirakennus on suuri ja valoisa. Ulkopuolelta se on maalattu punaiseksi. Lavinian omien ponien karsinat ovat kooltaan 3,5m x 3,5m, yksityishevosten karsinoiden koot ovat 3,5m x 4m. Tallin päädyssä sijaitsee toimisto, josta voi tulla kysymään esimerkiksi karsinapaikoista. Toimistossa on tarjolla pullaa ja mehua.
Tallikissa Iines
Tallilla asustaa myös pieni tyttökissa nimeltä Iines. Iines tuli tallille erään ystäväni kautta, kun hänellä oli kissanpentuja myynnissä. Kävin katsastamassa niitä ja Iines kiipesi heti syliini. Ihastuin heti Iinekseen, ja päätin ostaa sen tallille. Iines on syntynyt 10.7.2005 ja tullut tallille 10 viikon ikäisenä. Iines tykkää poneista ja tulee usein karsinaan mukaan jos vaikka menee harjaamaan hevosia. Ponitkin ovat jo tottuneet Iinekseen ja antavat sen jopa istua selässään. Iines on todella kiltti ja sosiaalinen ja tykkää vähän liikaakin kaikista. Vaikka koira miten haukkuisi niin Iines tahtoisi silti mennä haistelemaan... Kerran syksyllä Iines oli yhden yön reissussa ja kävi jo mielessä että se on sille tielleen jäänyt, kun ei ikinä ole ollut niin kauan pois. Siitä se sitten ilmestyi toimiston oven taakse ruokaa kerjäämään. Iines on surkea metsästäjä ja sitä ruokitaankin tallilla. Ehkä vähän liikaakin, koska Iines on alkanut hieman pyöristyä.. :)
Iineksen voi tavata tallissa tai sen ympäristössä. Jos otat sen syliin, varo, sillä se ei välttämättä suostu enää lähtemään alas! ;)
|
LISÄÄ KUVIA TULOSSA

Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana!
|