Stormy Destinyn isä Mr. Fantastic Dream oli aikanaan yksi kotimaansa Yhdysvaltojen kuuluisimmista siitosoreista. Hevonen oli rakenteeltaan upea ja se periytti jälkeläisilleen ryhtiä, hyviä liikkeitä ja terveyttä. Lahjoja siltä ei puttunut ja ori sijoittuikin monissa kenttäkilpailuissa luottoratsastajansa kanssa. Luonteeltaan ori oli oikea "kovis". Se oli aina pomottelemassa muita ihmisiä ja hevosia, mahtailemassa ja tekemässä tuhojaan. Ori saattoi myös kisapaikalla aiheuttaa koko tiimilleen harmaita hiuksia. Niinpä se ansaitsi lisänimen "Mr. Nightmare". Mr. Fantastic Dreamin luonne aiheutti kutienkin ongelmia. Kun orin vakioratsastaja jäi eläkkeelle jalkavamman takia, ei ori enää hyväksynyt ketään muuta kisaamaan sillä. Se saattoi kyllä antaa jonkun muun ihmisen tehdä sillä rauhallisia maastolenkkejä tai ratsastaa kevyesti kentällä, mutta kisapaikalla se yksinkertaisesti heitti ratsatsajat selästään. Niinpä suuren tähden oli aika siirtyä siitosoriiksi. Hevonen sai monta menestynyttä jälkeläistä ja oli yksi käytetyimmistä oreista Amerikassa. Mr. Fantastic Dream nukkui posi vanhuuden takia omalle isolle laitumelleen syksyllä 2002.
Stormy Destinyn emä Distinguiert Fräulein II syntyi isossa saksalaisessa siittolassa tarkasti valikoidusta suvusta. Se oli erittäin lupaava nuori hevonen ja se menestyi jo varsana hyvin näyttelyissä. Siittolan olin alunperin tarkoitus pitää hyväsukuinen ja lahjakas tamma, mutta suunnitelmiin tuli muutos neidin murrettua lirvästi jalkansa ennen ensimmäisiä kisoja. Parantumista ei voitu odottaa, joten tamma sai lähteä. Sen osti eriäs ruotsalainen meis, joka koulutti tammasta kisakenttien tähden. Distinguiert Fräulein menestyi loistavasti kenttäkilpailuissa ja se rakasti aplodeja, katsojia ja humaavaa kisatunnelmaa enemmän kuin mitään. Siksi sen omistaja, jolla oli muitakin hevosia koulutettavana päätti myydä sen kotiin, jossa omistajalla olisi aikaa ja taitoa kisata tammalla isoissa luokissa. Niinpä tamma ostettiin Ladyn Tallin silloisen omistajan tyttärelle, joka menestyikin upeasti hevosen kanssa isoissakin kisoissa. Kun "Disa" täytti 16 vuotta, sen vanha jalkavamma alkoi taas vaivata. Se joutui jäämän siitostammaksi ja harrasteratsuksi. Isojen kisakenttein tähti ei pitänyt uudesta rauhallsiesta elämästään ja se osoittikin usein tästä meiltään ratsastaessa heittelemällä ratsastajai selästään niin, että harva uskallettiin sen selkään päästää. Canhemmiten Disa rauhoittui ja se lopetettiin 26-vuotiaana hevosena vanhuuden tuomien vaiovjen takia.
Luonnekuvaus
Myrskyn syntyi Ladyn Tallilla Helmikuussa, mutta jo kuukauden ennen emänsä laskettua aikaa. Aluksi oli epävarmaa selviääkö varsa, mutta kaikki meni hyvin ja siitä tuli oikein pirteä ja rohkea. Myrskyn nimi tuli siitä, että samana iltana oli ollut kova ukkonen. Lempinimen antoivat tallilla vierailleet nuoret sukulaistytöt. Alunperin Myrskystä oli tarkoitus tulla pelkästääm isojen esteratojen tähti. Peliin puuttui kutenkin naapuri- ja ystävyystallillamme toinen omistaja Aki, joka auttaa meitä usein nuorten hevosten ratsuttamisessa. Hän on tavallisesti estehevosten vahva kannattaja, mutta yllättäen hän ilmoittikin, että tästä tulee myös hyvä kouluhevonen. Luotimme hänen sanaansa ja nyt meillä onkin estetykin sijasta kenttäratsu. Nuoresta Myrskystä ei todellakaan huomannut sitä, että sillä oli ollut syntyessä vaikeaa. Päinvastoin. Usein juuri tämä hevonen aiheutti ja saattaa edelleenkin aiheuttaa eniten päänvaivaa tempauksillaan, joihin kuuluvat aitojen yli hyppiminen, kiukuttelu muita hevosia ja ihmisiä kohtaan, sekä satunnainen pukittelu ratsastaessa. Oria ollaan kuitenkin sinnikkäästi koulutettu ja se on hieman epämiellyttävästä luonteestaan huolimatta varsin komea ja selväpäinen hevonen.
Myrsky ei ole todellakaan mikään aloittelijoiden hevonen. Se on meidän orilaumamme ehdoton johtaja ja se ei pelkää komennella myöskään ihmisiä. Jos käsittelijä vähänkin aristelee, pääsee Myrsky niskan päälle ja silloin se osaa myös käyttää valtaansa hyväksi. Se ei esimerkiksi suostu taluttaessa kulkemaan oikeaan suuntaan, ei päästää ihmistä karsinaansa tai ei anna laitumelta kiinni. Myrsky ei kuitenkaan ole ilkeä, se on vain erittäin itsevarma ja päättäväinen johtajaluonne, joka yrittää kyllä miellyttää ylempiarvoiseksi kokemaansa ihmistä. Myrskyn puolustukseksi voin sanoa, että se on yksi rohkeimmista tuntemistani hevosista ja se osaa olla myös paras ystävä.
Myrsky ei erityisemmin pidä siitä, että ihmiset tulevat karsinaan tai ovat sen karsinan lähellä. Ori haluaa olla eniten omassa rauhassaan, joten turhaa turvan hipeltäminen ja paapominen kannattaa jättää suosiolla pois, ettei oriista tulisi vihaista. Harjaaminen on Myrskyn mielestä ihan mukavaa puuhaa, varsinkin jos hoitaja harjaa juuri oikeista paikoista. Silloin se rentoutuu ja saattaa jopa alkaa rapsuttelemaan sitä harjaavaa ihmistä. Jalkojen nostaminen ei ole onneksi ongelma tämän oriin kanssa, se on nimittäin opetettu sille erittäin kärsivällisesti. Myrsky hermostuu helposti, jos se joutuu seisomaan liian pitkään pesupaikalla. Silloin se alkaa pitää aikamoista mekkalaa kiinnittääkseen ihmisten huomion.
Tätä hevosta ei anneta kenen tahansa talutettavaksi. Myrskyllä on täysin väärä kuva siitä miten taluttaessa kuljetaan. Sen käsitys vastaa lähinnä sitä, että mennään hevoselle mieluisaan paikkaan, joskus takajaloillaan kävellen, ihmisen roikkuessa narun päässä. Taluttajan pitää todella selvästi ilmaista hevoselle mihin suuntaan olla menossa ja palkita se heti, kun se tekee oikein. Kun taas ori lähtee rynnimään, käännä se pienelle ympyrälle ja palkitse se heti kun se lopettaa. Näin jos saataisiin pikkuhiljaa pahat tavat kitkettyä pois hevosesta.
varustaessa: Varusteiden laittaminen Myrskylle on yllättävän helppoa, jos pituutta vain riittää tarpeeksi. Ori saattaa nimittäin joskus nostaa päätään suitsia laittaessa. Muista laittaa koulutreeneihin joka jalkaan pintelit. Esteille ja maastoesteille suitset, joissa on yhdistetty rintaremmi ja martingaali, sekä suojat joka jalkaan.
ratsastaessa: Tämä ori ei ole mikään helppo ratsastaa, vaikka siltä odottaisikin yhteistyökykyä ja nöyrää asennetta hyvänä kouluhevosena. Myrsky ei anna mitään ilmaiseksi ja se vaatii juuri oikeat, mutta pienet avut, että tekisi liikkeet oikein. Herra ei myöskään voi sietää uusia ratsastajia. Se kokeilee joskus varsin näkyvästikin jokaista selkään uskaltautuvaa kokeilijaa, joten emme anna tätä hevosta kenelle tahansa. ratsastajalta vaaditaan paljon päättäväisyyttä ja johtajan asennetta, jos haluaa tulla toimeen Myrskyn kanssa. Kaikesta huolimatta herra on kuitenkin erittäin osaava ja tekee taitavalla, tutulla ratsastajalla kaikki liikkeet leikiten. Se ei anna keskittyessään minkään ympäristön tapahtuman häiritä itseään ja sillin se tottelee ratsastajaansa täysin huomaamattomilla avuilla. Vielä on pakko esitelmöidä oriin hienoista liikkeistä. Myrskyn on liikkeissään todella varma ja tasapainoinen, mutta silti ne ovat joustavia ja ilmavia. Tiettyä kissamaisuutta niissä on siis paljon.
Myrsky on myös esteillä todella lahjakas ja se on välillä liiankin innokas hyppääjä. Oriilla on nimittäin tavallisesti liikaa vauhtia esteradalla ja se ei haluaisi millään kuunnella ratsastajaansa ja hidastaa vauhtia. Joskus se saattaa ratsastajaan hermostuessaan, jopa heittää ratsastajansa selästään. Siksi oriin ratsastajan pitää tuntea Myrsky hyvin, jotta yhteistyö radalla onnistuisi. Tutun ratsastajan kanssa hyppää todella hyvin takaosaansa käyttäen ja ratsastajat ovat kehuneet Myrskyn hyppyjä pehmeiksi. Tiukat käännökset eivät tuota oriille sen koosta huolimatta ongelmia ja se hyppää vaivattomasti myös isot esteet.
Maastossa Myrsky on melko mukava ratsastaa, koska siellä se osaa myös rentoutua. Kesällä kannattaa tehdä tämän oriin kanssa paljon yhteisiä maastolenkkejä, joihin kuuluu myös niityillä laukkaamista ja esteiden hyppelyä. Tuntematonta emme kuitenkaan sen kanssa maastoon laske, koska saattaa yllättää heittämällä tuntematomman ratsastajan maahan. Maastoesteet ovat varmaan parasta mitä Myrsky tietää. Se ei pelkää mitään erikoisesteistä ja veteen hyppy onkin yksi sen suosikkikohdista. Erittäin hyvä hevonen kokeneemmalle maastoesteratsastajalle.
kisatessa: Myrsky on kisapaikalla oma itsensä. Se nauttii siitä, että kerää isolla koollaan ja komealla värityksellään kaiken huomion ja se korostaa kuvaa vielä esiintymällä lisää. Siksi kispaikan hoitajan pitääkin olla ehdottoman kokenut. Ratsastajan helpotukseksi Myrsky ei ikinä hermoile ennen kisoja. Se tuntuu vain voivan paremmin, kuin kotona. Lämmittelyssä kannattaa harjoitella rauhalliessa tahdissa kiemuroita, jotta ori ei kuumuisi turhaan. Lämmittelyhypyissä pitää kiinnittää huomiota ajoitukseen ja keskelle ratsastamiseen. Radalla Myrsky on todella nopea ja aikavirheitä se ei ole saanut varmaan koskaan. T'ämä ori ei ikinä pudota puomia. Jos se huomaa, että ratsastaja ei aivan tiedä mitä tekee ja hyppy epäonnistuu, se kieltää ja usein samalla tiputtaa ratsastajan.
Liikutus: MA: Koulutreeni ja maastolenkki* TI: Rankka estetreeni KE: Kevyttä maastoilua ja juoksutusta TO: Rankka koulutreeni PE: Koulutreeni ja maastolenkki* LA: Maastoesteitä tai esteitä SU: Juoksutusta, muuten vapaata
* = tai juoksutusta
Tarhaus:
-yhdessä Elegant Favoriton, Praviliinin, SG Northern Blitzin, Die Alonen, Plastikin, King Kongin ja Cactucksen kanssa orilaitumelle, kakkoslaitumelle tai metsään
-Kesälaitumelle isoon oriporukkaan
-Tarhaan loimi, jos pakkasta yli 10 astetta ja toppaloimi, jos yli 15
-Ei tarhaan, jos pakkasta yli 25 astetta tai muuten erittäin kurja ilma.