|
LADYMART BRAY 28.10.2008
© Shamrock
LuonneKatsot kuinka se laukkaa laitumen viertä harja hulmuten siroilla askelilla. Näet kuinka se hyppää esteen yli liitäen kuin valkea joutsen. Se väistää kuralätäkön rajulla loikalla niin että ratsastaja tipahtaa sitten. Kaunis tamma kulkee oma-aloitteisesti kohti laidunta, ja näyttää muillekin tammoille olevansa täysi prinsessa. Tämän prinsesan nimi on Ladymart BRAY.Yleisesti Lalla on kiltti welsh mountain, mutta se saattaa ruveta uppiniskaiseksi tietyissä tilanteissa. Prinsessa ei tahdo likaantua, joten se välttää kuralammikoita ja sadetta kaikin tavoin hakeutumalla vaikka laitumen portille hirnumaan sydäntäsärkevästi, jotta omistaja hakisi sen sisälle lämpimään ja kuivaan talliin. Lalla sopii hyvin myös vähemmän koneille, vaikka onkin aika omaehtoinen. Neiti tietää arvonsa ja osoittaa, että sitä alemmalla tasolla olevat eivät pomputtele. Ihmisen kannattaakin heti kättelyssä tehdä tammalle selväksi, kuka johtaa ja kuka on pomo. Näin tamma ei pääse yllättämään päättäessään, että hänpäs ei teekään mitä pyydetään. Prinsessa on osoittanut myös muille nuorille tammoille, että hän määrää, ja nämä ovat melko hyvin alistuneet Lallan tahtoon. Itseään vanhemmille hevosille Lalla ei kuitenkaan isottele, mutta nuorempia tamma mielellään pomputtaa ja määräilee. Hoitaessa Lalla seisoo kiltisti paikoillaan, usein sulkee silmänsä ja rentouttaa itsensä kokonaan. Lallaa ei siis tarvitse sitoa kiinni. Otus nauttii suuresti harjaamisesta ja saattaa näyttää jopa nukkuvalta harjan vaeltaessa sen keholla. Tammalla ei ole mitään tiettyä kohtaa, minkä harjaamisesta se ei pitäisi. Jalat tamma nostaa myös hyvin heti nähdessään kaviokoukun, eikä Lallan hoitamisessa oli usein paljoakaan ongelmia. Neitokainen pitää myös jalkansa hyvin ylhäällä hoitajan puhdistaessa kavioita. Satulan lähdessään tamma saattaa hörähtää vaimeasti, tai vain höristää korviaan. Satulavyötä kiristettäessä Lalla saattaa hieman luimia, muttei pullistele tai kuovi. Tamma ottaa kuolaimet suuhunsa melko hyvin. Se aukoo suutaan jo valmiiksi eikä tarvitse kuin tökätä kuolaimet sen suuhun ja jatkaa suitsien remmien kiristelyä. Remmien kiristelyn ja suitsien säätämisen aikana Lalla pysyy hyvin paikoillaan ja odottaa rauhallisesti päätään riuhtomatta. Tamma osaa myös odottaa rauhallisesti että sitä lähdetään taluttamaan maneesiin, kentälle tai minne ikinä, ja se myös kulkee reippaasti taluttajan vierellä. Ratsastaessa neiti liikkuu mukavasti. Sillä on sirot ja kauniit askeleet, ja lisäksi tamma on hyvin kevyt ratsastaa. Lalla ei useinkaan pureskele kuolainta tai heittele päätään, vaan kulkee pää normaaliasennossa, rauhallisesti ja tasaisesti. Tamma tottelee pieniäkin pohkeita ja se on helppo saada vaihtamaan askellajia. Kuraisella kentällä otus saattaa tosin jämähtää paikoilleen ja luimistaa korvansa - "minähän en tässä mutavellissä kulje!" Silloin Lallaa täytyy maanitella ja vain pyytää eteenpäin. Myös sateella ulkona ratsastettaessa neiti saattaa yrittää karata tallille päin päästäkseen suojaan ja ollakseen kastumatta, mutta näihin ravipyrähdyksiin kannattaa tottua ja kääntää Lalla vain tomerasti toiseen suuntaan. Käynnissä, ravissa ja laukassakin Lalla pysyy usein kokemattomallakin hallussa, eikä tammaa tarvitse repiä suusta. Se myös kääntyy hyvin ja Lallan kanssa pystyy laukassakin tekemään pieniä voltteja ja kääntymään hyvin. Esteillä Lalla loistaa. Tamma liikkuu aivan unelmallisesti, mutta reippaasti eteenpäin eikä sitä tarvitse hoputtaa. Korvat höröllä welsh mountain katselee esteitä ja loikkii niiden yli niin vaivattoman näköisesti, että luulisi tamman syntyneen pelkästään hyppäämään esteitä. Neiti pitää itsekin hyppäämisestä ja juuri tämän takia Lallan painotus onkin esteillä. Hevonen on hyvä esteratsu myös kokemattomille, sillä se ei sakota ratsastajaa virheistä kovinkaan paljon. Yhteistyö sujuu yleensä mainiosti ratsastajan kuin ratsastajan kanssa. Lallaa ei ole vaikeaa hallita edes esteillä, ja se saa aikaan myös nopeita aikoja. Ei mikään huono estehevonen! Maastossa tamma on virkeä ja reipas. Se kulkee aavistuksen normaalia vauhtia reippaammin ja liikkuu vapautuneemmin. Lalla ei pelkää maastossa, vaan kulkee normaalisti yleensä rauhoittaen leppoisalla käytöksellään muita hevosia, jos niitä on mukana. Tallilta poistuttaessa saattaa otus kulkea hieman kankeammin, mutta takaisin reitiltä palatessa Lalla virkistyy ja alkaa kulkea hyvin reippaasti. Maastossa tamma tykkää laukata nopeita laukkaspurtteija, joiden aikana se saattaa heittää takapäätäänkin pari kertaa ilmaan. Kilpailuissa Lalla näyttää parhaat puolensa ja liikkuu diivamaisesti vilkuillen ympärilleen. Se keskittyy saamastaan huomiosta huolimatta melko hyvin ja antaa kokemattomallekin kisaajalle hyvän kokemuksen. Yleisön aploodit kannustavat Lallaan aina vain parempiin suorituksiin ja se on hyvä kisaratsu. Lallaa on myös helppo valokuva, sillä tämä prinsessa poseeraa mielellään valokuvaajille pysyen paikoillaan ja näyttäen, kuinka hieno welsh mountain voi olla. © Yukitora Sukutaulu
SukuselvitysTulee pian!© Pihlaja Jalostus ja JälkeläisetLalla ei ole tällä hetkellä tarjolla jalostukseen.Kilpailut ja Valmennuksetsijoituksia 3, joista voittoja 0.
18.01.2008 / ERJ / ROWDY / 70cm / 2/60 Ikääntyminen4 vuotta - 08.03.20095 vuotta - 25.06.2009 6 vuotta - 12.08.2009 7 vuotta - 29.09.2009 8 vuotta - 16.11.2009 9 vuotta - 03.01.20010 10 vuotta - 20.02.20010 11 vuotta - 09.04.20010 12 vuotta - 27.05.2010 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
layout © Kati S.