
Uudet tuulet puhaltavat, hevosilla kisataan taas aktiivisesti. Uusia astutuksia tuumaillaan jo hikisesti ja uusia hevosia ostetaan.
Terveisin,
Kuuntähden alku aikojen hevosia voi löytää VRL:n rekistereistä, alkuliitteenä Kuun.
Jade ja Tanja erkaantuivat kuitenkin toisistaan, kun Kuuntähti lopetettiin ja perustettiin Kisatalli Litná. Aikakausi tällä tallilla ei kauan kestänyt, vaikka hevosilla oli jälleen lähes jokaisella hoitaja. Kaksikko hieman riitaantui ja erkani toisistaan. Jade perusti erään ystävänsä kanssa Sueño tallin, jonka aikakausi oli jonkin ajan. Hoitajia ei ollut niinkään, mutta tallilla oli oma foorumi, josta Jade oli aina haaveillut.
Oliko sattumaa vai kohtalon tie, että Jade lopetti tallinsa ja Kuuntähti nousi pystyyn, entistä ehompana ja tyylikkäämpänä. Nyt Tanja teki kaikki tallin ulkoasut ja kaksikko kirjoitti tekstit taas samalla vanhalla innolla. Miksi mikään ei kuitenkaan kestä kauan, Jade ja Tanja ovat kuitenkin luotu pitämään yhteistä tallia, molemmat kasvoivat, aika riitti niukasti Kuuntähdelle. Talli oli todella kuolleen tuntuinen jonkin aikaa, kunnes nyt, Kuuntähti sai uuden ulkoasun mukana uudet tekstit ja uudet tuulet mukaansa. Hoitajatoiminta on lopetettu, vaikka Tanjan ja Jaden tallit ovat aina olleet melko suosittuja hoitajien kesken. Molempien mielestä tämä toiminto kuluttaa aivosoluja niin paljon, ettei muulle jää aikaa. Miten käy Kuuntähden tulevaisuudessa, kolmas kerta toden sanoo, eikö?
25.12.2007 → Kuuntähti perustettiin ensimmäisen kerran.
08.11.2008 → Kuuntähti nostettiin taas pystyyn.
14.02.2009 → Hiljaiselon jälkeen Kuuntähti taas pystyssä.
22.02.2009 → Yhteensä 40 hevosta ja ponia tallissa!