Minä olen Minimize , tutummin ehkä kutsut minua Misuksi. Olen suloinen shetlanninponityttönen joka osaa hurmata monet pojatkin. Synnyin Stutteri Becomessa 19.12.2005 ja minut ruokki Julianne. Ehdin asua myös Rk Amorissa ja Shettistalli Raindowssa ennen matkaani Struutiin. Nykyisin olen tröötin omistama. Minua ei hoida kukaan.
Säkäkorkeudeltani kurottelen vain vaivaisia 98 cm. Silti olen tosi sisukas ja persoonallinen eikä pieni koko häiritse menoani! Olen tähän mennessä ikääntynyt jo
-vuotiaaksi, mutta eiköhän tästä vielä selvitä. Ikäännyn muuten VHKRn mukaan..
Tämän hetkinen tilanteeni on, että olen valitettavasti laukannut vihreämmille nummille ja kukkuloille 17.07.2007 !.
Misu on tosiaan sitkeä ja sinnikäs pikkuneiti eikä halua koskaan pettää rakastamaansa ihmistä. Se syö vaikka tulta syöksevän lohikäärmeen pelastaakseen hoitajansa tai omistajansa. Kilpailuissa sitä aina jännittää, vatsa on kuralla jo menomatkalla eikä lastaus suju ongelmitta. Eläinlääkäri käynnit ja kengitys sujuvat kuitenkin kuin vettä vaan.
Hoitaessa iloinen veitikka. Huumorintaju on ehtinyt vähän rapistua ja nykyään monikaan ei enää hupsahda tämän leidin vanhoihin kuvioihin. Se ei enää osaa peitellä salaisuuksiaan yhtä hyvin kuin ennen ja niinpä moni pikku jekkuli paljastuu ennen kuin Misu ehtii niitä edes maailmalle töräyttää. Kaviot nousevat heti, kun pyydetään. Misu voi olla säikky karsinassa, mutta ratsastaessa se on kuin kivipatsas eikä säikähdä mitään.
Kentällä ja sileällä kulkee vähän haravoiden. Mikään ei oikein innosta ja volttien tekeminen tylsistyttää. Se kaipaa paljon vaihtelua maastosta ja ratsastajan monipuolisuudesta. Suusta kiskominen ja pohkeilla paukuttelu ei varmasti tunnu kovin kivalta. Esteillä aika vauhdikas, yllättää jotkut hyppäämällä ihan kevyesti 60 - 70 cm ratoja! Esteet eivät siis ole tälle typylle mikään haaste, päinvastoin. Se nauttii hyppäämisestä oikein paljon. Maastossa viritettynä, hätkähtää voi jotain yllättävää mutta ei kyllä lähde viemään! Se on saletti. Misu mieluummin vaikka jähmettyy kauhusta kuin lähtisi käpälämäkeen.
THANK YOU !
|
isä: Sprint Pony rautias, laukka |
ii: Daddy's Boy musta, esteet |
iii: Tihkuva Pisaraisä musta, ajo |
|
iie: Kapulapää musta, maastoesteet |
|
ie: Floraisa punarautias, laukka |
iei: Vluudin pakko punaruunikko, laukka |
|
iee: Raisa musta, yleispainotus |
|
emä: Jump Girl ruunikko, esteet |
ei: You Can Dance kimo, esteet |
eii: Daniel F rautias, esteet |
|
eie: Missuse Palouse kimo, koulu |
|
ee: So You Think rautias, yleispainotus |
eei: Takkuinen piippu tummanruunikko, ajo |
|
eee: Inkarian rautias, yleispainotus |
Jälkeläisiä Misu on teettänyt yhden. Tämä hieno monikäyttöinen laukkaponi on tullut jo maailmalla varsin kuuluisaksi, toivottavasti jatkaa samaa rataa. Varsan nimi on Mini's Love, se on tamma ja sen omistaa Huttis H.
--> Nyt Misu on kantavana oriista NA Terrorist
Kilpailuissa Misu on käynyt nolla kertaa. Se kilpailee ainoastaan esteratsastuksessa (ERJ) ja näyttelyissä (NJ), tavoitteena on esikantakirjauskin.
00.00.00. ERJ luokka 0/0 (kutsu)
00.00.00. ERJ luokka 0/0 (kutsu)
......................................................
x Pakkasella sisälle!
x Tarhailee tarhassa numero ? ponin, ponin ja ponin kanssa.
x Maanantaina esteitä, tiistaina koulua, keskiviikkona maasto, torstaina esteitä, perjantaina maasto, lauantaina koulua ja sunnuntaina vapaa valinta.
x Misun löytää karsinasta numero 1.
x H o i t o v i h k o