Tulokset

Kisapäivä koitti kirkkaana. Lämmintä oli pari astetta ja maassa oli pieni lumikerros. Ratahenkilökunta näki paljon vaivaa saadakseen esteiden ponnistus- ja laskeutumispaikat hyvään kuntoon. Onneksi kaikki oli kunnossa ensimmäisen luokan alkaessa. Osallistujia oli mukavasti ja suoritukset olivat hyviä jokaisesssa luokassa. Oman tallin hevoset sijoittuivat ensimmäisissä luokissa hyvin, onhan niillä paljon kokemusta näistä maastoista. Myös paljon muita hyviä suorituksia nähtiin.
Päivän pääluokka oli todella tasokas. Vauhti oli reippaan hillittyä, eikä pahoja ylilyöntejä juurikaan nähty.
Kisapäivä oli ainakin järjestäjien mielestä onnistunut, hevoset ja ratsastajat tuntuivat viihtyneen!

Kt Leinikki järjestää MEJ:n alaiset maastoesteratsastuskilpailut 8.11.2006. Vastuuhenkilöne toimii Kt Leinikin omistaja Anna (virtuaali.tallit@netti.fi).

Säännöt:
Seura on pakollinen, VRL-tunnus suositeltava.
Yksi hevonen voi osallistua max. 2 luokkaan kisoissa.
Yksi ratsastaja voi osallistua yhteen luokkaan max. 3 hevosella.
Yhteen luokkaan saa tulla rajaton määrä osallistujia.
Avoin kertoo, kuka luokkaan saa osallistua, suositus kertoo vain kelle luokkaa suositellaan.
Viimeinen ilmottautumispäivä 7.11.2006 klo. 18.00.
Jos tulee kysyttävää, kysy.

Osallistuminen tasan näin:
Ensin ylös otsikoksi MEJ 8.11.
Luokka *rivinvaihto*
Ratsastaja (VRL/KL, SeuRa) - Hevosen nimi VH-rekisterinumero<*br>
>Tähti pois<

Seura on siis pakollinen, VRL-tunnus ja VH-rekisterinumero ei. Jos jompaa kumaa ei ole, jätä kohta tyhjäksi.

Osallistumiset mailiin (virtuaali.tallit@netti.fi), sillä vaikka tallilta löytyy kisaviekku on helpompi kun osallistumiset ovat yhdessä paikassa. Eli viekkuihin tulleet osallistumiset roskiin. Tästä en nyt jousta.
Vastaan kaikkiin maileihin mukana tms. Jos et saa viestiä, eikä sinua ole lisätty vaikka muita on jo mukana, suosittelisin tarkistamaan kaiken mahdollisen tai huomauttamaan minulle jos kaikki on sinulla oikein.

Luokat:
TT 1. 40cm Avoin poneille ja aloittelijoille (1-5 kilpailua uralla)
Helppoja ja pieniä luonnon materiaaleista tehtyjä esteitä. Ei erikoisaesteitä.

TT 2. 60cm. Avoin kaikille
Suositellaan poneille ja tämän tason hevosille.
Helpohko rata, jossa on käytetty myös muita kuin lunnonmateriaaleja. Jonkinmoinen pituuseste on luvassa, samoin hyppy yli punaisen esteen keskellä peltoa. Kieltoja ja ohiratsastuksia on siis tulossa muillakin esteillä, joten tarkkuutta tarvitaan.

TT 3. 70cm. Avoin kaikille
Keskinkertainen rata on suunnattu tämän tason hevosille ja poneille.
Hiukan isoimpia luonnonmateeraiaaleista tehtyjä esteitä. Erikoisempia esteitä ovat hyppy matalaan veteen ja pois sieltä, sekä hyppy loivassa mäessä. Myös tavallista pidempi este tulee matkalla vastaa. Joidenkin hevosten mielestä pelottavia esteitä hyvillä ohiratsastuspaikoilla, joten entistä enemmän tarkkuutta peliin!

TT 4. 90cm. Avoin kaikille
Täydellistä keskittymistä vaativa suht vaikea rata on suunnattu hevosille tai isoille poneille.
Esteiden materiaalina on käytetty kaikkea mahdollista. Rata ei ole koostaan huolimatta missään nimessä todella helppo, sillä punaiset esteet metsässä tai hypyt ojan päälle rakennetun esteen yli vaativat hermoja myös hevoselta. Radalla on hypättävä veteen, vedessä ja pois vedestä. Myös pieni banketti ja mäkiesteitä löytyy. Helpohkot portaat ovat myös luvassa. Kiertoteitä on, ne vain vievät reilusti aikaa.

TT 5. 110cm. Avoin hevosille
Teknisesti vaativa rata on suunnattu vain hevosille.
Esteet ovat vaativia, materiaalina on käytetty kaikkea mahdollista. Radalla löytyy hyppy veteen, hyppy vedessä ja hyppy pois vedestä. Baketti löytyy myös, samoin portaat ja mäkiesteitä. Joillakin sarjoilla on tehtävä tiukkoja käännöksiä, niinpä huolimattomuudesta ropsahtaa helposti virhepisteitä. Kiertoteitä on paljon, mutta niistä ropsahtaa reilusti lisäsekunteja.

TT 6. 120cm. Avoin hevosille
Teknisesti vaativa ja kooltaankin kiitettävä rata on suunnattu vain hevosille.
Rata ei juuri muutu edelliseen verrattuna, koko ja pituus vain kasvavat. Radalta löytyy myös edellämainittujen esteiden lisäksi hyppy läpi suuren renkaan ja vaativa sarjaeste. Kiertotiet ovat taas mukana. Matka on nyt pitkä ja niinpä ratsastajat tulee säästellä hevosta sopivilla paikoilla, ettei onnettomuuksia sattuisi väsyneiden hevosten kanssa.

TT=Tulokset Tulleet

Täällä arvon tulokset
Tulokset