Teksti Teksti Teksti Teksti Neljään osaan jaettu kuva
    Tallikirjaan kirjoittelen sillontällön päivityksen yhteydessä


    29.04.2008, Kisakalenterit kesäkuntoon!
    Noniin, pitkästä aikaa taas kirjoittelen tännekin :> On pitänyt jo monta
    viikkoa kirjottaa, mutta aina on unohtunut. Talli ei kuitenkaan ole ollut
    unohduksissa: päinvastoin! Shettiksiä on majoitettu jo kolme kappaletta,
    ja muitakin muutoksia tallin asukkaissa on tapahtunut.
    Kuten jo aikaisemmin raportoinkin, niin Nosse myytiin uuteen kotiin.
    Pitää seurailla pojan kuulumisia :> Talliin pyörähti uusi poniasukki, eli
    tietysti Nossen ja Domin hurmaava orivarsa, DATT Deluxe. Käykäähän
    tutustumassa tähän heartbreakeriin ponit-sivulla ^^ Se on jo meidän
    toinen kasvatti kautta aikojen.

    Tylsempiä uutisia lienee, että olen päivitellyt kisakalentereita. Tai no,
    lähinnä Dattsyn kalenteria. Tammamamma on loistavassa kisakunnossa:
    viime kuun koulukilpailuissa sijoituimme peräti 4 kertaa! Toukokuu on
    tämän tamman osalta buukattu täyteen valjakkokilpailuita, joissa sen
    on tarkoitus jatkaa kisausta vastakin :)
    Muut tallin ponit ovatkin enemmän ja vähemmän ei-kisakelpoisia.
    Aristokraatti on tällä hetkellä tehotreenissä ja alkaa kisaamaan kunnolla,
    kunhan saadaan Deluxekin siihen malliin, että molemmat pojat voivat
    mennä samoihin kisoihin :>

    08.04.2008, Kevättä rinnassa ja pihattoa pihassa!
    Oivoivoi, olisihan miun pitänyt arvata etten pysty kauaa ilman shettiksiä
    elämään. Kerran shettiskasvattaja, aina shettiskasvattaja :D Shettisinnon
    huipennuttua huomasin, että meillä on yksi suuren suuri ongelma, joka estää
    minua hankkimasta meille miljoonaa pienen pientä ponia: tila. Tai pikemminkin
    sen puute. Karsinapaikat ovat täynnä, kun Domikin on viimeisillään (huomenna
    laskettu aika). Noh, hätähän ei ole tämän näköinen, sillä reippaana tallin omistajana
    päätin, että Dattiin rakennetaan pihatto. Siis ihka aito pihatto shettiksiä
    varten. Sinne pääsee toki pikkuponien lisäksi myös muun rotuiset varsat kasvamaan.
    Eipä tässä kerkeä enempää kirjoittelemaan, kun täytyy mennä rakennusprojektia
    valvomaan: ponit haluavat muuttaa jo huomenna :D

    06.04.2008, Hei hei Nosse!
    Nyt se on sitten tehty ja poni on myyty. Luottavaisin mielin hyvästelimme
    Nossen, joka sai uuden kodin Ipin, Arin kasvattajan luota! Poika menee
    kisaratsuksi ja myöhemmin myös jalostukseen, joten tulevaisuus kuulostaa
    kivalta :) Ja mikä parasta, Domi on nyt kantavana Nossesta!

    Muille poneille kuuluu hyvää. Dattsy ja Ari jatkavat kisailua miun hoivissa
    ja näyttlyitä kierrellään aina kun sopivia sattuu eteen. Domi jää kohta
    mammalomalle ratsastelusta ja saa sitten keskittyä varsan hoivaamiseen.
    Katsellaan minkälainen kisatykki sieltä oikein tulee ;)

    01.04.2008, Hyvää aprillia!
    Datt Ponies on päättänyt pysyä v-maailman muutoksissa mukana
    ja vastaa sen haasteisiin! Näissä tunnelmissa tarjosin Nossea myyntiin!
    Hurja ratkaisu, sillä eihän Nossen myynti ole tullut mieleenkään aiemmin.
    Satuin kuitenkin huomaamaan ratsuponin osto topikin, jonka sisältö
    vakuutti minut siitä että Nosse voisi elää hyvää elämää muuallakin
    kuin Dattissa. Noh, asia ei ole ihan niin lopullinen kuin miltä vaikuttaa:
    JOS Nosse myydään, niin Domi astutetaan sillä ennen lähtöä. Näin
    saamme kuitenkin "pikku Nossen" kasvamaan tallin nurkkaan ;)

    Welsheille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää: Dattsy keskittyy koulun
    vääntöön ja valjakon kisaamiseen, Aristokraatti pääsee esittelemään
    kykyjään lähinnä estekentillä. Molemmat kisaavat myös näyttelyissä
    aina kun sopivia löytyy. Nyt kun omat näyttelymme ovat pulkassa,
    vaivaa mieltä kysymys siitä, josko järjestäisi seuraavat. Nyt onkin
    ollut vähän huonompi aika welshien kannalta, kun ei sopivia luokkia
    ole hetkeen löytynyt. Eli luultavasti pykään näyttelyitäkin taasen
    kohta pystyyn. Aristokraatti osallistui muuten Foal Show-nimeä
    kantavaan tapahtumaan, joka on hieman laatuarvostelun tapainen
    varsojen arviointitapahtuma. Varsojen rakennetta, luonnetta, sukua
    ja yleisilmettä (=sivut, panostus) siis arvioidaan. Loppupisteiden perusteella
    varsa joko palkitaan -tai sitten ei :p Katsotaan miten käy!

    30.03.2008, uusi eläkeläinen
    Dattin "ponikanta" lisääntyi eilen yhdellä hevosella.
    Tutustukaapas uuten tulokkaaseen, VK Dominoqueen!
    Hän ei olekaan ihan mikä tahansa tamma, vaan kunnioitettavan
    kisauran taakseen jättänyt, hienosukuinen trakehner.
    "Domi" tuli Dattiin viettämään eläkepäiviä, mutta ei suinkaan
    tarhassa seisten, vaan mammaa olisi varsotuksen lisäksi tarkoitus
    käyttää näyttelyissä napsimassa ruusukkeita! Se toimii myös
    allekirjoittaneen terapiaratsuna: tältä tammalta sujuu
    koulukiemurat aina intermediaireen asti!
    Luonteensa puolesta Domi sopiikin hyvin opetusmestariksi.

    Uusi hevonen sai ponit ihan ihmeisiinsä.
    Nosse ja Ari esittelivät kilpaa keskiravejaan, hännät
    töttöröllä. Dattsy suhtautui asiaan vähän rauhallisemmin
    kurkistelemalla tarhan aidan yli korvat hörössä traileria.
    Dattsy saakin Domista tarhakaverin, kun Rosakin lähti.

    22.03.2008, etsi, löydä, osta, myy
    Joukostamme on nyt poistunut ensimmäinen poni :)
    Kyseessä on siis DATT Rosalynn, joka oli koko ajan
    tarkoituskin myydä sopivan kodin löytyessä.
    Ht.netin puolella tehtiin neidistä kaupat ja se muuttaa
    uuden omistajansa luokse, heti sivujen valmistuessa.
    Meillä tulee Rosaa varmasti ikävä, mutta uusi koti vaikutti
    oikein mukavalta ja aktiiviselta :)

    18.03.2008, kisoja kisoja kisoja
    VRL on taas toiminnassa! Jesh! Näinpä on taas Dattinkin
    ponien kisakaudet hurahtaneet käyntiin. Dattsy ja Rosa
    ovat osallistuneet valjakkokisoihin, Nosse ja Ari estepuolelle.
    Toivottavasti mahdutaan kaikkialle mukaan. Myös mutamiin
    näyttelyihin olemme osallistuneet. Rosan myyntiä mietin
    vieläkin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että neiti pitäisi kohta
    myydä tai siitä ei raaski luopua ollenkaan :D

    05.03.4008, Kasvatille sivuja
    Ensimmäinen kasvattimme sai nimen DATT Rosalynn!
    Tutustukaapas häneen! Tutuille tamma on ihan vaan Rosa.
    Varsa vaikuttaa oikein pirteältä ja leikkisältä tapaukselta :)
    Dattsylla tosin tuntuu olevan vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana!
    Täytyy kyllä kehaista, että tammalla on todella valjakkoponin liikkeet!

    03.03.2008, NJ-tuloksia ja varsauutisia
    Nyt on saatu ensimmäisiä tuloksia Dattin omista NJ-näyttelyistä!
    Näinpä Dattsyn ja Nossen tulokset on saatu. Ei mennyt ihan
    niin hyvin kuin olisi voinut mennä, mutta toisaalta olen ihan
    tyytyväinen, sillä varsinkin rp-ori luokka oli todella tasokas!
    Nosse sai siis KUMAn ja JS:n, samoin Dattsy ollen lisäksi luokkansa
    LKV4. Aristokraatin tuloksia odottelemme vielä :)

    Nossen kanssa on kaikki sujunut viimeaikoina erittäin
    hyvin. Olemme käyneet estevalkuissa ja maastoesteitäkin
    harjoittelemassa. Nosse toimii esteillä kuin unelma! Tosin
    vieläkin se jättää ilmavaraa turhan paljon pienillä esteillä.

    Dattsy on oma jukuripäinen itsensä :D Nytkin kun se on
    äityislomalla! Kyllä! Dattsy saa pienen varsan. Tätä ei oltu ihan
    vielä suunniteltu tapahtuvaksi, mutta koska kisaus on pakko-
    tauolla, niin päätin Dattsyllä varsan teettää. Isä on hieno,
    paljon valjakkoajossa kisannut konkari, että eiköhän sieltä
    valjakkoponi saada! Dattin ensimmäinen kasvatti!

    Aristokraatti opettelee hevosen elämää hyvällä
    menestyksellä. Sen voi jo hoitaa käytävällä kahdelta
    puolelta kiinni sidottuna. Kaviot nousee myös.
    Poikaa olen talutellut metsässä riimun kansas ja
    on sillä ollut suitsetkin jo päässä :)

    26.02.2008, Pientä päivittelyä & näyttelyihin ilmoittautumista
    Päivittelin Datt:n sivuja taasen. NJ-näyttelyt alkavat olla melko täynnä.
    Toivottavasti saataisiin vielä muutama nopea osallistuja, niin tuomarit
    pääsisivät käsiksi hommiinsa! Myös omat ponimme on nyt ilmoitettu
    kaikkiin näyttelyihin, joissa on sopivia luokkia ollut tarjolla.
    Ari sai myös uudet kuvat tänään :)

    24.02.2008, Ensimmäiset valmennukset putkessa
    Dattin ensimmäiset valmennukset on nyt järjestetty. Linkit löytyvät
    muu toiminta otsikon alta. Valmennukset olivat avoimet poneille ja niihin
    saimmekin erilaisia poniratsukoita. Koulua väännettiin ja esteitä hypittiin
    vaihtelevalla menestyksellä :D

    Ponit olivat kaikesta hässäkästä vähän ihmeissään, mutta nyt nekin ovat
    jo rauhoittuneet normaalin päivärytmin myötä. Nosse olisi kauhean kiinnostunut
    pikku Aristokraatista, joten taidan kokeilla joskos pojat mahtuisivat saman tarhan
    aitojen sisäpuolelle. Niistä olisi toisilleen seuraa. Dattsyllekin pitäisi hommata sievä,
    pieni shettistamma tarhakaveriksi :)

    22.02.2008, Talliin uusi asukki + päivittelyä
    Talliin muutti kaunis, uusi orivarsa. Tutustukaahan Ariin!
    Tallin ulkoasu sai myös peiniä päivittelyjä, kuten freewebs-palkin asettelu.

    Ponit ovat kotiutuneet oikein loistavasti. Dattsyn kisoista odotellaan tuloksia
    ja NJ:hin lähti hakemus Datt:n ensimmäisistä näyttelyistä! Toivottavasti
    saadaan pian näyttelyt pitoon :) Myös valmennukset edistyvät pikkuhiljaa
    vaikka niitä ei ihan vielä nettiin saatukaan.

    20.02.2008, Vihdoinkin talli toiminnassa!
    Datt Ponies nousi tänään pystyyn piiiiiitkän harkinnan jälkeen. Sain leiskan valmiiksi
    ja suurinosa sivuista toimii! Ainoastaan "Muu toiminta" linkki ei vie vielä mihinkään.
    Sivuja täytyy toki vielä muokkailla käyttäjäystävällisempään muotoon, mutta olen
    ylpeä aikaansaannoksestani! Ja toistaiseksi tyytyväinen :)

    Talliin muuttivat heti alkuun Dattsy ja Nosse. Molemmat ponit vaikuttivat sopeu-
    tuvan hyvin uuteen kotiinsa. Toivottavasti saataisiin niille pian uusi, pieni kaveri:
    jätin tänään ostotarjouksen wm orivarsasta, ja sen lisäksi halajaisin pientä
    shetlanninponia tallin nurkkaan pyörimään! Noh katsellaan, miten alkaa poni-
    poppoo kehittymään.

    Tulevaisuudensuunnitelmat ovat suuret. Tarkoitus olisi kohta anoa ensimmäisiä
    NJ-näyttelyitä ja tulevaisuudessa ajattelin järjestää Dattsissa valmennuksia
    poniratsukoille. Niistä lisää kun saadaan toiminta pyörimään. Toki kisojakin on
    tarkoitus järjestää, kun saadaan taas VRL jaloilleen.