Teksti Teksti Teksti Teksti Neljään osaan jaettu kuva

saavutukset


    © once



    >> Luonne

    Yleisesti ottaen Domi on herkkä, mutta kiltti hevonen. Se on erittäin yhteistyöhaluinen ja paljon elämää kokenut vanha rouva. Domin kanssa onnistuu kaikki. Joskus nuoruudessaan Domi on ollut aikamoinen energiapakkaus, mutta innostuu nykyään harvemmin esittelemään pukkisarjoja ja laukkaspurtteja tarhassa. Sillointällöin mamma kuitenkin näyttää, ettei siltä ole elämänhalu vielä kadonnut! Domi ei oikein viihdy yksikseen, eikä sille ole temppu eikä mikään tulla esim. tarhojen aitojen yli ominpäin talliin. Mamma tarhataankin toisen tammani, Dattsy American kanssa. Näistä kahdesta on kehkeytynyt hyvät kaverukset :)

    Domi on ihanan herkkä ja kuuliainen ratsastaa. Se ei enää kilpaile, mutta sitä liikutetaan niin kauan kun se pysyy hyväkuntoisena. Domi osaa kaikenmaailman koulukiemurat. Se myös hyppää mielellään, vaikka sillä nykyään hypitäänkin vain pikkuesteitä. Parhaimmillaan Domi on kuitenkin maastossa, jossa se toimii lähes pomminvarmana vetohevosena. Domi ei säiky eikä hötkyile, mutta välillä se tuppaa innostumaan, varsinkin laukkasuorilla! Tämän mamman perässä ei pysy ihan kuka tahansa, jos sen antaa irrotella.

    Domi on myös ajolle opetettu ja se on kisannut valjakkoajoa. Domi onkin herkkä ja helppo ajaa. Mammalla on erittäin hienot liikkeet, jotka pääsevät oikeuksiinsa valjakkokärryjen edessä. Domi työskentelee tässäkin lajissa niin hyvin kuin osaa ja antaa aina kaikkensa.

    Domi on hyvä äiti ja luotettava siitostamma. Se huolehtii hyvin varsoistaan, eikä sillä ole muutenkaan ollut ongelmia synnytyksissä tms. Domi ei myöskään ole vihainen edes varsan ollessa pieni, vaan luottaa tuttuihin ihmisiin. Laitumella vanha tammakin innostuu välillä juoksemaan varsojen kanssa.



    >> Sukutaulu

    i: Hopeakuun Gribaldi
    trak, mkm, 167cm
    ii: Kirsikkametsän Shelby
    trak, m, 157cm
    iii: Sir Henry
    iie: Kirsikkametsän Merdgellie
    ie: Carolie AEA
    trak, m, 160cm
    iei: Calhoun F
    iee: Aeawatar´s Isswinell
    e: Solaris F
    trak, kimo, 147
    ei: WW'Bond of Major
    trak
    eii: Ch My Name Is Bond
    eie: Donaubird
    ee: Windrose F
    trak

    eei: Star Theme's Baroque
    eee: Altine G


    Sukuselvitys

    Sukuselvitys

    Domin isä Hopeakuun Gribaldi on estepainotteinen trakehner ori. Se on kisannut rataesteitä aina tasolle 140cm asti. Hopeakuun Gribaldi edustaa rakenteeltaan kevyttä, mutta vahvaa ratsuhevostyyppiä ja sillä on erinomainen sukupuolileima. Se on kuitenkin luonteeltaan hieman hankala ja vaikeahko ratsastaa. Suorituskyky kulkee suvussa, ja Gribaldin sukutaulusta löytyy mm. kuuluisa nimi De Niro.

      ii. Kirsikkametsän Shelby on rataesteitä ja kenttää kisannut, hyvärakenteinen trakehner ori. Se onkin menestynyt erinomaisesti myös näyttelyissä. Tämä ori on jättänyt Kirsikkamäen Shelbyn lisäksi yhden tammavarsan, jolla ei kuitenkaan ole mainittavia meriittejä.
      ie. Carolie AEAn sivut ovat valitettavasti kadonneet netistä, mutta tamman suku edustaa tuntemattomampaa, mutta sitäkin suorituskykyisempää linjaa. Sen isä Calhoun F on kisannut sekä esteitä, että koulua ja sen emä Aeawatar´s Isswinell on kisauran ohella kerinnyt toimia siitostammana. Se on myös palkittu näyttelyissä irtoSERTillä.

    Domin emä, Solaris F, on kaunis trakehner tamma, joka menehtyi 23-vuotiaana. Se kerkesi jättää Domin lisäksi 5 muutakin jälkeläistä, jotka ovat kaikki hyvärakenteisia suoritushevosia. Osa koulu-, osa este- ja osa yleispainotteisia. Solaris F teki myös hienon kisauran eläessään startaten lähes sata kertaa.

      ei. WW's Bond Of Major on valitettavasti kadonnut bittiavaruuteen, mutta tämän hienon oriin isä My Name Is Bond on Ch-palkittu.
      ee. Windrose F on niinikään kadonnut virtuaalimaailmasta, mutta sen sukujuuret johtavat yhteen v-maailman tunnetuimmista puoliverisistä: Windrose F:n emä on Altine G, jonka isänisä on itse Alté. Windrose F:n isä on hieno jalostusori Star Theme's Baroque, jolla riittää niin kisa- kuin jälkeläisnäyttöäkin.




    >> Kuvagalleria

    VK Dominoque on virtuaalihevonen. Kuvissa oikeasti esiintyvä hevonen ei liity sivuilla oleviin tietoihin!


    © once