Virtuaalitalli - A Sim Game Stable
Koskematon


Etusivu :: Talli :: Toiminta :: Yleistä


Yleistä


Koskematon sijaitsee vähän syrjäisemmässä kaupunginosassa, kuin muut siitos- ja kisatallit. Tallirakennusta ympäröi kilometrikaupalla Suomen kauneinta luontomaisemaa, joka huolehtii omalta osaltaan siitä, että hevosemme saavat täydellisen rauhan vilkkaiden kisamatkojensa vastapainoksi. Itse tallirakennus on jo 1990-luvun alkupuolella rakennettu, vaikka sen jälkeen se onkin uudistettu 2006-vuonna, jolloin talli sai lisää karsinoita ja täydellisen kunnostuksen. Tallialeeseen kuuluu kaksi kenttää, isompi (40 x 70 m) ja pienempi (30 x 60 m), suurikokoinen maneesi, useita erikokoisia- ja näköisiä laitumia ja tarhoja ja kaksi maastoesterataa, toinen kokeneemmille ratsastajille ja toinen aloitteleville ratsastajille. Panostamme tallipihallamme ja tietenkin myös sisällä tallissamme viihtyvyyteen ja siisteyteen, joten kaikkien olisi suotavaa kantaa omat olkensa kekoon tämän saavuttamiseksi, esimerkiksi siivoammalla käytävältä hevosensa lannat, jos niitä harjatessa tai jaloitellessa sinne tulee. Myös tallin ilmapiiriä pyritään pitämään mahdollisimman kävijäystävällisenä, jotta kaikki voisivat tulla iloisin ja luottavaisin mielin tallille.

Tallirakennukseemme kuuluu yhteensä 15 boksia, plus kaksi varsomiskarsinaa. Talli on jaettu erikseen ori- ja tammapuoleksi. Oripuolella bokseja löytyy kuusi kappaletta, kun taas tammapuolella 11 karsinaa, jos varsomiskarsinat lasketaan mukaan. Tallista löytyvät myös toimisto, satulahuone, rehuvarasto, vessa, pesuboksi ja erillisessä tilassa myös lantala. Hevosten kengitykseen ja harjaamiseen on rajattu erikseen pieni tila oripuolen ja lantalan välistä. Talli on suunniteltu mahdollisimman käytännölliseksi ja tilavaksi, ja sellaiseksi se on käytössä osoittautunutkin. 2006-vuonna tapahtuneen kunnostuksen jälkeen tiloista on tullut uuden veroiset ja siistit, eikä talli olekkaan sen jälkeen päässyt missään vaiheessa rapistumaan. Olemme satsanneet myös hevosten mukavuuteen ihan bokseista käsin; boksit ovat tilavat ja varmasti viihtyisätkin, sillä jokaisesta boksista löytyy ikkuna suoraan tallipihalle! Kuivikkeina karsinassa käytämme puruja, allergisilla hevosilla paperisilppua. Tallin pohjapiirroksen näet hieman tekstien alapuolelta.

Tallin hevoset ovat pääsääntöisesti tallin painotuksen mukaan koulupainotteisia, mutta myös muutamia yleis- tai ns. "kevyesti estepainotteisia" hevosia saattaa joukosta löytyä. Kasvateillemme koetamme löytää mahdollisimman hyvät vanhemmat, molemmat tietysti kisanneita ja samaan lajiin painottuneita. Kasvatusrotuja meillä on kaksi; shetlanninponit ja trakehnerit, joista jälkimmäiseksi mainittu rotu on pääkasvatusrotumme. Tallin muuhun toimintaan kuuluu mm. kilpailujen järjestäminen, hyvin pienimuotoisesti myös valmennukset ja tietenkin myös klassinen hoitajatoiminta. Kaikesta edellä mainitusta toiminnasta löydät runsaasti lisää informatuuria Toiminta-linkistä.



pohjapiirros


© Minority



yhteistyöhön?

Oletko siistin, shetlanninponeja tai trakehnereita kasvattavan tallin omistaja? Onko yhteistyölistallasi vapaata tilaa? Haluaisitko Koskemattomasta yhteistyötallin? Jos y-työpaikkamme eivät ole täydet, se voi hyvinkin olla mahdollista. Haluamme kuitenkin yhteistyöhön vain "omantasoistemme" tallien kanssa, joka tarkoittaa, että jos tallisi on esimerkiksi Freewebsin Easyllä tehty, emme ala yhteistyöhön kanssasi. No, välttääksesi mahdollisimman hyvin kieltävää vastausta, sinun on hyvä tietää, millainen tallisi tulisi olla ja millainen ei. Olen koonnut alas listaan asioita, joita pidän pakollisina tai huomattavan tärkeinä valitessani y-työläisiä. Lue vaatimukset ehdottomasti ennen kuin kysyt yhteistyötä!

♦ Tallisi ei saa olla tehty Easy-modella, eikä sillä saa olla kopiointisivulta napattua layouttia. Ulkoasun täytyy olla siisti ja kävijäystävällinen.

♦ Olisi hienoa, jos tallisi kasvattaisi shetlanninponeja tai trakehnereita, jotta orimme voisivat astua toistemme tammoja ja tallit olisivat vähän samanhenkisiä.

♦ Yhteistyötalleja otamme vain kaksi ja yritän löytää mahdollisiman hyvin vaatimuksiamme täyttävät y-työläiset, joten älä ole varma myöntävästä vastauksesta. Kannattaa kuitenkin yrittää!



copyright

♦ Tallin tekstit on poikkeuksia lukuunottamatta kirjoittanut blowie.

♦ Otsikon hevonen © Equusite / Free Clipart, kuvaaja Ren, thank you!

♦ Muut copyt lukevat kuvien, tekstien tai layoutin yhteydessä.



Layoutin © blowie, otsikon © pärrski, taustan © the Inspiration Gallery