Toiminta

Koskemattoman toiminta on tallin alkuajoista ehtinyt muuttua jo pariinkin kertaan. Mutta vaikka erilaista toimintaa on tullutkin lisää ja jotakin toimintaa on myös pitänyt karsia ajan kuluessa pois, talli pyörii silti puoliksi samaan tapaan kuin aloittaessaan. Tallin aloittaessa toimintansa ensi kertaa touko-kesäkuussa 2007, toimintamuotoihimme kuuluivat kasvatus, hoitajatoiminta ja kilpailutoiminta. Kasvatusrotumme olivat shetlanninponit ja trakehnerit, joista jälkimmäinen on jo ehtinyt vaihtua suomenhevosiin. Hoitajatoimintamme lakkautettiin omistajan kiinnostuksen lopahtamisen vuoksi, mutta kilpailutoimintamme on pysynyt täysin ennallaan, tosin siitäkin on tullut paljon aktiivisempaa nykyään. Uusia toimintamuotoja on kehittynyt kaksin kappalein lisää; valmennukset ovat jo jonkin aikaa alkaneet lujittaa asemaansa toiminnassamme ja mukaan on lähiaikoina tulossa myös mahdollisuus irtotunteihin.



Kasvatus

Kasvatustoimintamme on ollut Koskemattoman ensiaskelista lähtien tallin päätoimintamuoto, jota se on vielä tänä päivänäkin. Kasvatusrotumme ovat osittain vaihtuneet, mutta shetlanninponit ovat aina olleet kasvatuksessamme tärkeänä osana. Innostukseni rotuun alkoi jo edellisen tallini, Kisatalli Omenakummun aikana, mutta vasta tallin lopettaessa tein päätöksen alkaa kasvattamaan noita suloisia karvakoipia. Shetlanninponeja kasvatamme koulupainotteisiksi ja pyrimme kisaamaan omilla poneillamme mahdollisimman paljon. Etsimme shettiskasvateillemme mahdollisimman aktiivisia koteja, elinikäisiä sellaisia. Kaikki yli 3 vuotta täyttäneet shetlanninponimme ovat tarjolla jalostukseen, mikäli kisoista on tullut edes jonkinlaista pientä menestystä. Tutustuthan shetlanninponiin myös rotuna Hevosmaailma.netistä?

Trakehner-kasvatuksemme vaihtui jonkin aikaa sitten suomenhevosten kasvattamiseen, joten nyt tallilta löytyy myös suomenjuntteja. Vielä emme kuitenkaan ole saaneet jalostustoimintaamme siltä osin kunnolla pystyyn, johtuen siitä, että suokkimme ovat vielä nuoria ja ne eivät ole vielä kisanneet, mutta oletettavasti piakkoin saamme jo ensimmäisiä kasvattejamme tästäkin rodusta. Myös suomenhevosistamme tulee koulupainotteisia ja myyntiin meneville kasvateillemme etsimme kouluratsastuksessa kisaavaa, aktiivista ja elinikäistä kotia. Tutustuthan suomenhevoseen myös rotuna Hevosmaailma.netistä?

Kuinka ostan tallin kasvatin tai pyydän tilausvarsaa?



Kasvattilista 2007

Nimi Syntynyt Rotu + skp Omistaja
Koskemattoman Esikoinen 18.06.2007 she-o blowie
Koskemattoman Lasinsirpale 20.07.2007 she-t Tursake
Koskemattoman Kultapiisku 13.09.2007 she-t blowie
nimi 00.00.0000 rotu + skp omistaja

Jos kasvatin omistaja-kohdassa on punainen m-kirjain, se on myynnissä ja voit laittaa hevosesta ostotarjousta sähköpostin livey.live[at]hotmail.com kautta.




Toiminta-sivu on vielä uudistuksen alla! Tekstit valmistuvat loppuun pian.

 

Ulkoasun pohja © Shiro
Ulkoasun koodaus © Alli
Layoutin kuva © www.equusite.com, Evelyn Sabraw