Etusivu       Kylä       Kyläläiset       Toiminta       Muuta      

Toiminta lyhyesti

Virtuaalikylien majoittamisen lisäksi tarjoamme kyläläisille ja joskus ulkopuolisillekin henkilöille kisoja, valmennuksia, riehoja - mitä nyt kyläläiset ikinä haluavatkaan järjestää. Suurin osa eli melkein kaikki toiminta onkin kyläläisten järjestämää, vaikka ensialkuun ainakin jokunen tapahtuma järjestetään Korpiahon omistajan tallien tiloissa. Alta voit lukea tarkemmin kaikesta toiminnastamme.



Virtuaalitallien majoittaminen

Kaikkein tärkein toimintamuotomme on tietenkin virtuaalitallien majoittaminen kyläämme. Koska tonttipaikkoja on kuitenkin melko vähän, jokainen kylään haluava ei valitettavasti voi päästä sinne. Muutamia kriteereitä onkin asetettu kylään pyrkiville, mutta kaikkein tärkeimmät kuitenkin ovat, että talli sijaitsee Suomessa ja sillä on siistit ja asialliset sivut. Jos tallisi pääsee kyläämme, etusivulle tulee laittaa asiasta maininta.

» Lue lisää virtuaalitallien majoittamisesta, mm. miten haet kyläämme.



Ratsastuskilpailut

Kilpailuiden järjestys on suurimmaksi osaksi kyläläisten homma, vaikka aluksi kisoja saatetaankin järjestää myös paikan omistajan blowien toimesta hänen tallillaan. Kyläläisillä ei ole rajoitetta alaisten ja villien kisojen välillä, joten allaolevasta kalenterista saattaa löytyä kumpiakin sekaisin. Jotkut kilpailut ovat avoinna kaikille, joissain on vain kyläläisille tarkoitettuja luokkia ja jotkut ovat taas pelkästään kyläläisten välisiä. Kyläläisten kuuluu ilmoittaa järjestämistään tapahtumista sähköpostiin livey.live[at]hotmail.com, jotta ne saadaan lisättyä kalenteriin ihmisten ilmoille.

Pvm Laji Järjestyspaikka Muuta
00.00.0000 Este/koulu/muu Järjestyspaikka Muuta



Muu toiminta

Alta löydät kalenterin, johon on listattu kaikki tapahtumat kisoja lukuun ottamatta. Kalenteriin ilmoitetaan esimerkiksi valmennukset, riehat tai vaikka talkoot. Tapahtuman ilmoittaminen kalenteriin sujuu samalla tavalla kuin kisakalenterin kanssa, eli sähköpostiin livey.live[at]hotmail.com.

Pvm Tapahtuma Järjestyspaikka Muuta
00.00.0000 Valmennus/rieha/muu Järjestyspaikka Muuta