Lisa on todella ketterä pyöreäksi russponiksi. Siltä onnistuu jos jonkin moiset käännökset ja pyrähdykset. Ratsastaessakin se kääntyy kuin postimerkin päällä. Koska Lisa luikahtaa helposti pakoon kaiken laisista pikkurakosista, joista se vain mahtuu, pitää karsinan ovi pitää aina huolellisesti lukossa. Samoin tarhan portti pitää varmistaa köydellä, sillä Lisa on myös melko taitava avaamaan helpohkoja haan lukkoja. Lisa pitää muiden hevosten seurasta ja se on hyvin leikkisä. Tarhaan sille onkin hankittu muun muassa jättimäinen sininen pallo, jota se saa potkia ja pyöritellä. Tarhakaveritkin riehaantuvat usein mukaan, jos näkevät Lisan leikkivän pallolla. Lisa saakin muut hevoset usein mukaan juttuihinsa, niin hyviin kun pahoihinkin, ja siksi se on hyvä kaveri uusille, epävarmoille tulokkaille.
Ratsastaessa Lisa on aluksi melko jähmeä, mutta kunnon lämmittelyn jälkeen se notkistuu oikein hyväksi ratsuksi. Lisa vastaa hyvin apuihin ja on myös kuuliainen. Tosin huonon päivän sattuessa kohdalle, siltä ei oikein luonnistu mikään. Tällöin kannattaakin usein lähteä rennolle kävelylle maastoon, siitä Lisa pitää, rentoutumisesta metsätellä. Esteillä ja maastossa Lisa toimii lähes kaikkien ratsastajien kanssa, mutta koulupuolen suorituksiin se vaatii usein kokeneemman sällin selkäänsä. Perusasiat kute pohkeenväistö sujuu kyllä kaikkien kanssa, mutta jos mennään sitä vaativampiin asioihin niin aloittelijan kanssa Lisa ei saa aikaan juuri mitään. Ehkäpä juuri nuoren ikänsä ja sen takia kokemattomuutensa takia.
Lisa pitää matkustamisesta. Joskus jos joku muu hevonen tarvitsee seuraa matkalle, Lisa on varma valinta mukaan, Se on rauhallinen ja saa usein rauhallisuutensa siirtymään kanssamatkustajiinsa. Kilpailupaikalla Lisa on myös rauhallisuuden esikuva. Se pitää esiintymisestä, mutta suosio ei nouse sille päähän. Eniten Lisa pitää maastoratsastuskilpailuista, sillä sen mielestä on hauskaa kun kannustavia, kameran kanssa heiluvia katsojia on joka mutkan ja kiven takana. Lisa ei pelkää tai kyttäile juuri mitään ja siksi se onkin loistava ratsu myös aloitteleville ratsastajille, vaikka se onkin nuori.
| Cresendon Monalisa on virtuaalihevonen | | Cresendon Monalisa is a sim-game horse | Cresendon Monalisa ist ein virtual pferd | | Cresendon Monalisa är en virtual häst |