Etusivu ~ Koirat ~ Kasvatus ~ Esittely ~ Muuta

Kuvia kennelin ympäristöstä:
 Talvella
Kesällä
Klikkaa kuvaa suuremmaksi.
Esittelyä tekstinä:
Rowan's sijaitsee maalla. Taloja on kyllä lähistöllä, mutta siellä asuu lähinnä vain vanhoja ihmisiä. Kukaan ei välitä, vaikka koira vahingossa eksyisikin heidän pihoilleen. Paikka on hiljainen, sitä ympäröivät pellot joka puolelta. Niiden takaa löytyy metsää ja toisella puolella joki rajaa aluetta. Jos seisot ja katsot joelle päin, vasemmalla puolellasi on maatila, jossa on paljon lehmiä. Oikealla puolellasi on taloja, joissa asuu ihmisiä. Vinosti oikealla takana on todella vanha talo, jossa on lampaita. Kun seisot pihalla, näet kaistaleen kirkasta jokea, metsiä ja peltoa. Voit nähdä myös jäniksen loikkimassa pellon yli, lintuja lentelemässä taivaalla ja ehkäpä ketunkin jolkottelemassa. Hiljaisuus voi tuntua joskus liiankin tavalliselta, mutta ehkäpä koirien haukunta katkaisee sen. Kennelille pääsee hiljaista soratietä, joka rapisee jalkojen tai renkaiden alla. Tie on mutkikas, joten matkaa tulee noin kilometri, vaikka kennelin pihalta näkeekin tielle, jonne on suoraan noin 200 metriä. Itse rakennus on punainen lauta tai pikemminkin hirsirakennus.
Ns. sisäkoirat ovat yleensä sisällä talossa, mutta joskus ne saattavat olla myös piharakennuksessa, jossa jokaisella koiralla on oma tilava häkki, josta pääsee ulos, kun vain tahtoo. Piharakennuksesta löytyy myös koiranruokavarasto ja pesutilat. Sisällä ovat kaikki koirien hihnat, valjaat ja pannat.
Kennelin koiramäärä on nyt hyvä, niin että itse selviän niiden kisautuksesta erittäin hyvin. Kennelistä löytyy tällä hetkellä 7 suomenlapinkoiraa, 3 suomenpystykorvaa & 3 karjalankarhukoiraa. Pentuja syntyy aika harvoin ja aina hyvistä vanhemmista. Lisää tietoa pentueista löydät kasvatus-sivulta. Toivon, että viihdyt täällä.
Kuvien © Elina
Tekstien © Elina
|