Tervetuloa!
Lumi on juuri laskeutunut maan päälle. Koulubussi ohitti jo kymmenen minuuttia sitten suuren vuoriston ja sen jälkeen näköpiiriin on kuulunut vain lumeen hautautunutta peltoa. Pieni, valkotiilinen ja vihreäkattoinen rakennus on suurentunut aina sitä mukaan mitä lähemmäs bussi on sitä edennyt. Vihdoinkin koulubussi pysähtyy suuren, tien ylitse kaartuvan 'Tervetuloa Kjarniin' -kyltin eteen. Hyppäät bussista ulos ja lähdet talsimaan kohti valkoisia rakennuksia. Pientä ja siistiä pihaa ympäröi talli, pihatto sekä asuintalo. Rakennuksien takaa avartuu monien kymmenien hehtaarien kokoiset laidunalueet. Avaat tallin oven ja vastaasi tulvii makea kaakaon ja eväsleipien tuoksu. Tunnet olosi kotoisaksi ja ryhdyt päivittäisiin puuhiisi.
Kjarni on 9/2005 perustettu virtuaalitalli, joka on vaihtanut omistajaa kahdesti. Nimi Kjarni on peräisin tallin ensimmäisen hevosen kutsumanimestä. Kjarni on siis Islantia, ja tarkoittaa Pähkinää. Kjarni kasvattaa erilaisia hevosrotuja, mm. Islanninhevosia kasvattajanimellä frá Kjarni. Kasvatamme hevosia aina kisakentiltä pikkutallien maskoteiksi. Kasvatuksen lisäksi järjestämme hoitajatoimintaa, yksityistoimintaa sekä tuntitoimintaa. Toimintamme pyritään pitämään suppeana, sillä kaikkein tärkein periaatteemme on rauhallisuuden ja kotoisuuden pitäminen tallillamme.
Terveisin, tixu (VRL-1679, CeRi)
Virtuaalinen ratsastajainliitto -- Virtuaalinen Islanninhevosyhdistys -- VARY -- ARJ
Päivitetty viimeksi 15.11.2008
Kjarni uudistettiin, ja valitettavasti kaikki hevosetkin uusitaan siinä samalla. Tämä siksi, että hyvin suuri osa olivat jo niin vanhoja, ettei niillä toisaalta olisi ollut käyttöäkään enää. Mutta jatkakaamme siis tästä hyvin mielin :)
Layout © tixu, tekstit © tixu, kuvien © Starhill Stable ja tixu -- Kopiointi ehdottomasti kielletty!
|