JADAKISS

virallinen nimi Jadakiss rotu welsh mountain
kutsumanimi Kisse väri kimo
sukupuoli orii merkit llsi
säkäkorkeus 117 cm rek-nro ei rekisteröity
syntynyt 22.07.2006 käyttö kilpa/siitos KISOJA
ikääntyminen VKHR'n mukaan koulutustaso He B, 80 cm
kasvattaja Véa omistaja Pilkku.

KISSE ON ESIKANTAKIRJATTU!

»» luonnekuvaus

Kisse kuuluu niihin hevosiin, jotka ovat arkoja eikä luota heti kaikkiin. Kisseen tutustuminen vie paljon aikaa ja vaivaakin, mutta on ehdottomasti sen arvoista. Luottaessaan Kisse on todella kiltti ja seurallinen, voisi jopa sanoa että oikea sylivauva. Enimmäkseen Kisse on muutamien ihmisten hevonen, eli Kisse nauttii rauhallisuudesta ympärillään ja saattaa hiukan hermostua jos ympärillä on hirveästi hälinää. Se saa Kissen myös hiukan ahdistumaan, sillä sitä saattaa hiukan pelottaa vieraat ihmiset. Hoitaessa Kisse seisoo melko nätisti paikoillaan, eikä sitä oikeastaan kannatakaan laittaa kiinni tai käytävälle. Karsinassa se pysyy rauhallisimpana vaikka tykkääkin tutkia karsinanpohjaansa aina uudestaan ja uudestaan. Kaviot se nostaa nätisti ilmaan ja pitää ylhäällä melkein koko toimituksen ajan ne ylhäällä. Kisse on myös mukava taluttaa, sillä harvoin se lähtee ruohon perään vetäen taluttajaansa mukana, mitä nyt joskus olisi kovasti tammojen perään. Kaikin puolin Kisse on ehdottomasti tutustumisen arvoinen hevonen, iloinen ja pirteä, ja jota voi rapsuttaa korvan takaa.

Ratsastaessa Kisse on herkkä, mutta toimii oikein hyvin. Vauhtia siltä löytyy enemmänkin kuin tarpeeksi. Sen askeleet ovat mukavat istua, eikä ne näytäkään yhtään hullummilta. Kissella tarvitaan kuitenkin selkeät ja tarkat avut, eikä niitä saa käyttää liian kovaotteisesti. Jos ratsastaja ei ole hyvä, Kissekin menee hiukan miten sattuu. Jos Kissellä menee täysin hermo, niin saattaa se kiusaksi heittää pari pukkiakin. Hyvällä ratsastajalla ori kuitenkin menee näyttävästi. Kisse osaa hakeutua muotoonkin melko helposti, ja koululiikkeitä se tekee äärimmäisellä tarkkuudella ja huolella. Esteillä Kisse pääsee loistoonsa, sillä esteistä se nauttii oikein paljon. Hallinnassa se pysyy koko ajan, vaikka välillä meno voisi muultakin näyttää. Kisse on osaava ratsu, jolla on kapasitteettia korkeallekin, ja kaiken lisäksi Kisse nauttii siitä että osaa näyttää osaavuuttaan. Kilpailuratsuna ori on mainio, ja tästä varmasti kuullaankin vielä joskus.

»» sukutaulu

i. Fandrås Timmy ii. Fandrås Crackerjack iii. Chelseas Ken
iie. Fandrås Olga
ie. Fandrås Majke iei. Fandrås Figo
iee. Fandrås Alexia
e. Jasmijn NLD ei. Hyndoert's Ringo eii. Hyndoert's Sayar
eie. Nerine
ee. Fynd Danisa eei. Eskader Stil Brand
eee. Ondersteboven

»» sukuselvitys

Kissen isä on kaunis mountainori, Fandrås Timmy. Timmy on hieno Ruotsista tuotu oripoika, jolla ei ole vielä kisakalenterissa mitään. Timi on 114 cm korkea, koulutettu hyppäämään 70 cm ja koulussa osaa HeA:n asiat. Timi on oikein mukavan oloinen ori, jolla ei vielä toistaiseksi kuitenkaan mitään näyttöjä osaamisestaan.
Kissen emä on Jasmijn NLD, tutummin Jade. Jade on 121,5 cm korkea, nätti Hollannintuonti. Jade on painottunut esteisiin ja parhaimmillaan hyppääkin jopa 90 cm. Koulussa ratana ei luonnistu enempää kuin He C. Jade on esikantakirjattu, kisannut hyvin esteillä ja menestynytkin toisinaan. Jadella on neljä jälkeläistä, kaksi oria ja kaksi tammaa. Jadella on erittäin hieno EVM -suku, jossa mukavantuntuisia kisaponeja. Jadella on melko ikävä menneisyys, mistä johtuen sen luonne on melko varautunut ja äkäinen. Jadea on arvosteltu hyvin arvosanoin, mikä kertoo ponin hienosta ulkomuodosta.

»» jälkeläiset

Kisse saa vain hyvin harkitusti ja rajoitetusti jälkeläisiä, ja tammat jotka sillä astutetaan valitaan hyvin tarkasti ja varsoja ei myydä huonihin koteihin. Mikäli tahdot astuttaa tammasi Kissellä, voimme keskustella siitä mailitse. Tammalta vaaditaan mahdollisimman lyhyttä sukua, ja sen pitää olla welshponi. Elämänsä aikana Wayne saa enintään 10 varsaa, ja tällä hetkellä sillä on 0 varsaa.

»» kuvagalleria

»» kilpailukalenteri

pvm paikka laji luokka sijoitus
30.08.2006 Dauphine Riders NJ varsat aikuiskuvilla 00/00
23.08.2006 Hevostila Lucas NJ wm-ponit LKV4 - KuMa, JS
18.08.2006 True Riding Ponies NJ wm-oriit 00/00
08.09.2006 Stall Hjerte ERJ 60 - 70cm 00/00
08.09.2006 Stall Hjerte ERJ 70 - 80cm 00/00
27.08.2006 Besser ERJ 60 - 70cm 22/30
25.08.2006 Juuliantalli ERJ 60 - 70cm 00/00
25.08.2006 Juuliantalli ERJ 70 - 80cm 00/00
21.08.2006 KK Yosemite ERJ 60 - 70cm 00/00
21.08.2006 KK Yosemite ERJ 70 - 80cm 00/00

»» tekijänoikeudet

ulkoasu © Naw. (brushit © tekijänsä)
kuvat © Pilkku. - kuvissa oikeasti wm-o Wikners Rodrigo , KTK I
sukuselvitys © Nelly