Historia
Tarkka Kings Ridersin avajaispäivämäärä ei ole tiedossa, mutta sen syntyajaksi on määritelty kesä vuonna 2005. Emotalli Kings Road aukeni ensimmäisen kerran samana vuonna toukokuussa ja seura tuli myöhemmin perässä. Alunperinkin seuran ylläpitäjänä toimi sama nykyinen pääomistaja Alexiina sekä vähän aikaa osaomistajana Lilly. Yli kolmen vuoden ajan seuran ylläpito oli diktatuuria, kunnes vuonna 2010 uudeksi osaomistajaksi valittiin Huttis.
Kings Ridersilla on ollut yhteensä viisi eri nimeä ja neljä eri seuralyhennettä. Ensiaskelet käytiin nimellä MT-seura vuoteen 2007 asti, jonka jälkeen seura vaihtoi nimensä emotallin mukaiseksi Kielletyn Ratsastajiksi (KieRa). Seuran toiminta oli tuolloin harvaa ja jäseniä oli parhaimmillaan vain vajaa parikymmentä. Merkittävä muutos tapahtui seuran vaihtaessa toimipaikkaansa Suomesta Saksaan ja ottaessaan käyttöön nimen Freundlich Riders (FLR). Toiminta parani huomattavasti ja jäsenmäärä kasvoi suurin harppauksin. Vuonna 2009 seura muutti jälleen tällä kertaa Saksasta Englantiin ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. Kingsway Riders (KGR) lyheni vain hiukan myöhemmin pelkäksi Kings Ridersiksi. Jäsenmäärärajoitukset otettiin pois käytöstä ja siitä lähtien seuralaisten määrä on kasvanut tasaiseen tahtiin.






