index    toiminta    hevoset    muuta
KISAKESKUS KIMAKKA ON TULLUT TOIMINNASSAAN TIENSÄ PÄÄHÄN. KIITOS KAIKILLE KILPAILUIHIN OSALLISTUNEILLE!

Tervetuloa Kimakkaan!

Meistä ei pääse eroon ei sitten millään. Ensin oli Untuvainen, sitten Kimakka ja nyt Kimakka on noussut taas pystyyn uuden energiani innoittamana. Kerrataanpa siis hieman historiaamme: 20.07.2003 perustin kisakeskuksen nimeltä Untuvainen. Untuvainen oli omistanut karsinansa kokonaan suomenhevosille ja kilpakenttänsä innokkaille ratsukoille ympäri virtuaalimaailman. Kun vuosi, viisi kuukautta ja yksi viikko oli kulunut perustamispäivästä, oli aika jättää kilpailujen järjestäminen taakse ja pitää kokonaan taukoa virtuaalihevosista. Kaikki hevoset olivat yli 17-vuotiaita, joten en ryhtynyt niitä enää myymään vaan osa kuoli sairauksiin ja osa menehtyi tallipalossa, joka olikin oikein mukava päätös sen aktiivisen kisakeskuksen elämälle. Aikaa kului. Vuoden 2005 puolenvälin jälkeen minulla oli jälleen aikaa ja kiinnostusta omaa virtuaalitallia kohtaan, oli siis Kimakan ensimmäisen perustamiskerran aika.

Olisin mielelläni jatkanut Untuvainen-nimen kanssa, mutta harmikseni joku muu oli jo ehtinyt taukoni aikana ottaa sen käyttöön. Sanakirja kädessä mietin uutta nimeä, ja sieltä pompahti silmiin hevosen hirnuntaa kuvaava 'kimakka'. Myös nopeaa toimintaa ja terävyyttä mieleeni tuova sana joutui kisakeskukseni nimeksi. Jälleen aloitettiin alusta, uudet hevoset ja uudet kilpailut toiminnan jatkuessa samanlaisena kuin Untuvaisen aikana. Eksyipä talliin myös pari connemaranponia, kun lopetimme ystäväni kanssa connemarasiittolamme. Jälleen reilu vuosi kisailua ja kisojen järjestämistä, ja taas oltiin samassa pisteessä: ei enää kiinnostanut. Olin löytänyt virtuaalikoirat ja lopettanut ratsastuksen harrastamisen oikeassa elämässä, joten Kimakka haudattiin 31.12.2006 ja hevoset myytiin tai palautettiin kasvattajalle. Yksi suokeista, Unienvaihtaja, oli minulle erityisen tärkeä joten otin sen virtuaalikenneliini asumaan. Lopettaessani silloin Kimakan parissa sanoin, että saatamme vielä palata, ja tässä sitä ollaan. Nykyisen Kimakan perustamispäivämääräksi voimme merkitä 11.11.2007.

Yksi motiivini kisakeskuksen perustamiselle oli toimivien kisakeskusten olematon määrä nykyvirtuaalimaailmassa. Tekemisen puutettakin oli ilmassa, kun virtuaalikoirapuolella alkoi olla hiljaista. Tavoitteekseni olen asettanut monipuolisen lajivalikoiman tarjoamisen ja aktiivisen päivityksen. Koska onnistuin saamaan viime "kaudella" kaikkien villien kisojen tulokset korkeintaan kahden päivän viiveellä, voin nytkin peloitta luvata jatkavani samaan malliin. Myöhästyneitä - ainakaan montaa päivää - tuloksia ei täällä siis tunneta!

Vaikka Kimakalla on omiakin hevosia, pääpaino on kilpailujen järjestämisessä. Hevosilla kisataan ahkerasti, mutta ne ovat jalostuskäytössä vain poikkeustapauksessa (eli jos jokin hevonen on erityisen menestynyt ja koen tarpeelliseksi sen jalostuskäytön).

Vielä kerran toivotan sinut erittäin tervetulleeksi Kimakkaan, nauti vierailustasi, ilmoittaudu kilpailuihin, kirjoita palautetta vieraskirjaan.

Mia V. (VRL-0279)


HUOM! KIMAKKA ON VIRTUAALITALLI, MIKÄÄN SIVUILLA ILMOITETTU EI TAPAHDU OIKEASTI.
Sivujen suunnittelu © Mia V.
Otsikon kuvat © nabila