--------------------------------------------------------------------------------------------------
Luonne:
Kiki: Ystävällinen ja motivoitunut toistuviin rituaaleihin. Se on hyväsydäminen pikkurouva eikä varmasti tahtoisi tehdä kenellekään pahaa. Vaikka tallissa se tuntuu olevan rauhallinen kaveri, laukkaradalla siitä irtoaa jotain aivan uutta särmikkyyttä. Kiki haluaa aina mielellään olla esillä muiden katseltavana eikä tahdo jäädä muiden pimentoon.
Kylmään veteen Kiki ei lankea millään keinolla. Se on tallissa nätisti eikä pidä älämölöä. Jo ennen ruokailua Kikillä on tapana tulla karsinan oven eteen ja hörähtää ihmisille jotta he eivät varmasti unohtaisi ruokkia sitä.
Hoidossa: Kikiä ei tarvitse sitoa karsinassaan kiinni, mutta joskus harvoin se saattaa esittää hoitajaa korkea-arvoisempaa, jos aistii ihmisen pienen pelon. Reippaalle ja mukavalle hoitajalle se on kuitenkin sieltä kultaisemmasta päästä ja varmasti nauttii koko sydämensä pohjasta hoitorituaaleista. Harjaamiseen kannattaa panostaa hyvin, jos aikoo hankkia ponin koko luottamuksen. Silloin tällöin on hyvä rapsuttaa harjamartosta, -siitä Kiki varmasti pitää. Kaviot nousevat helposti etujaloista, mutta takajalkoja se vähän empii. Joskus jopa saattaa hypätä sivuun, mutta se ei ole yleistä.
Ratsuna: Kiki on painottunut laukkaratsastukseen. Siihen se onkin oikein mainio, vaikka joskus huonoina päivinä ei kiinnostaisi pätkän vertaakaan juosta tai treenailla. Aamun koitossa radalla Kiki on yleensä tosi kankea ja karkea, sitä ei huvittaisi päästellä. Kiki tarvitsee pitkät alku- ja loppuveryttelyt jotta toimii kunnolla eikä reväytä lihaksiaan. Kun se on hyvin lämmennyt, se rakastaa juoksemista. Se ei tiedä mitään muuta kuin juoksevat jalkansa ja päättymättömän radan. Se on tunteista ihanin. Koulu sujuu ihan näpsästi. Helppo A:han asti Kikiä on ehditty taivuttaa, herkkä mutta vähän kiihtyväinen myös kouluradalla. Joskus se hermostuu mukamas vaikeista liikkeistä ja jää jumittamaan. Koottu ravi on sille ongelma. Esteratsastus ei ole sana joka kuvastaisi Kikiä. Tytön lempijekku esteradalla on esteiden kiertäminen. Jostain syystä esteet eivät vain ole oikein Kikin laji. Jääräpäisen ratsastajan kanssa se voi ylittää kömpelösti 50 cm pystyjä. Vesiesteet ovat sana ei. Joskus harvoin Kiki saattaa kyllä olla niin hyvällä tuulella että se jopa on innokas esteillä, mutta niitä päiviä on erittäin harvassa. Kiki on kokeneen kanssa maastossa mukavan kyydittävä kyyditsijä, mutta ratsastajan on varauduttava säikkymiseen ja pukkilaukkakohtauksiin yhtäkkiä.
Talutuksessa: Tulee sinne minne taluttaja pyytää. Ei pysähtele eikä kyttäile turhia matkan ainakana. Joskus kesäisin se kyllä saattaa mennä napostelemaan vihreää ruoho, mutta ei siinä kauaa kestä, että sen saa kävelemään eteen päin. Usein kovin kiinnostunut tallipihan touhuista. Raviin se lähtee innokkaasti, jos sitä taluttaja pyytää.
Tarhaillessa: Tarhaillessaan Kiki elää omaa elämäänsä. Muut hevoset eivät juurikaan vaikuta sen päätöksiin tai tekemisiin. Joskus se leikittelee laukkaamalla ja yrittää yllyttää muita mukaan, mutta harvemmin saa kutsuunsa ketään. Kiki tyytyy useammin laiduntamaan yksinään jossain sivummalla. Se ei ole yksinäinen, Kiki viihtyy oikein mielellään omissa oloissaan tai varsansa kanssa. Se on hieno ja opettavainen äiti. Ei synnytä tappeluja.
Traileriin: Kuljetuskoppiin? Ei, kiitos. Ihan täydellinen Kikikään ei ole. Kuljetus sujuu hyvin vain tutun ihmisen kanssa ja herkullisella kauraämpärillä. Aikaisemmin se piti taluttaa kuljetukseen silmät sidottuina. Lastausta helpottaa valtavasti rauhoittava ääni sekä traileriin valon sytyttäminen. Ehkä Kiki pelkää pimeää? Kuljetuksen aikana Kiki on levoton ja potkii trailerin seiniä. Koko matkaa se ei kyllä useinkaan tee sitä, mutta seinät saavat kuitenkin pahat kolhut.
Kilpailuissa: Kuulutukset, muut hevoset, uudet tuoksut, ihmisten hälinä, vieraat äänet.. Kisapaikoilla käy tosiaan iso kohina hevosenkin silmin. Kiki ei välitä, ei ainakaan muulloin kuin este- tai koulukisoissa. Laukkakisoissa se on aina varpaillaan odottamassa innolla uutta tehtävää. Ennen kisoja hoidossa ollessaan se tuntuu tylsistyneeltä ja masentuneelta, mutta heti kun alkaa tapahtua se on kuin toinen hevonen. Radalla se kuuntelee hyvin ratsastajaansa.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Sukutaulu:
| i. Quicco hallakko evm |
ii. Kanterra musta evm |
|
ie. Quick Lick kimo evm |
| e. Gold Girl kimo evm |
ei. Gold Kid ruunivoikonkimo evm |
| ee. Girl Power voikko evm |
Sukuselvitys:
Kikin isä Quicco on menestynyt kouluori. Tämä upea rakenteinen ori on menestynyt hyvin kisoissa. Esteratsua siitä ei tullut, koska se inhoaa esteitä kuten kiki. On pärjännyt hyvin näyttelyissä, isältään kiki onkin perinyt upean rakenteensa. Tämä ori on jäänyt kisa- ja siitoseläkkeelle.
Quicon isä, Kanterra, ei ollut kovinkaan menestykseikäs ori. Koulussa se kuitenkin parhaiten pärjäsi, vaikkei siinäkään moitteettomasti. Esteitä se ei mielellään hypännyt, mutta ylitti ne kuitenkin. Melko hyvä rakenne silläkin oli, mutta sitä ei nähty paljoakaan näyttelyissä. Hyvin harvassa kisassa tämä ori kävi, eikä sijoittunut yhdessäkään. Se jäi lähinnä harrastehevoseksi ja siitokseen. Nyt jo edesmennyt ori.
Quicon emä, Quick Lick, taas oli menestykseikäs laukkahevonen. Se nähtiin monissa kisoissa ja myös sijoittui hyvin. Ei kovinkaan hyvää rakennetta kylläkään omannut, joten se oli lähinnä laukkahevonen. Esteitstä tämä tamma piti todella. Koulussa sen jalat menivät solmuun, eikä yltänyt kuin Helppo C tasolle.
Kikin emä Gold Girl menestyi hyvin laukoissa sekä näyttelyissä. Koulu- ja estelahjoja sillä taas ei ollut ollenkaan. Laukoissa se oli hyvin tuttu näky. Lopetti kuitenkin kisauransa pahaan loukkaantumiseen ja lopulta menehtyi jo 10-vuotiaana. Kiki onkin sen ainut jälkeläinen.
Gold Girlin isä Gold Kid oli myöskin tuttu näky laukkakisoissa. Se kahmi palkintoja itselleen ja oli oikea ruusuke kone. Se omasi upean rakenteen ja menestyi myös hyvin esteissä ja koulussa. Sai paljon menestyneitä jälkeläisiä niin kouluss, esteillä ja laukassa. Eli hyvin vanhaksi, jopa 29-vuotiaaksi.
Girlin emä Girl Power ei ole kovinkaan menestynyt tamma. Se kyllä yritti aina voittaa, mutta sen voimat eivät melkein koskaan riittäneet maliviivan ylitse ja hidasti hitaaseen neliin aina loppusuoralla. Laukka oli kuitenkin sen ainut painotus, koska esteille sillä ei riitt'nyt innostus ja koulussa se oli laiska. Laukassa se yleensä innostui, mutta kulutti aina alkumetreillä kaikki voimansa. Lopulta jäi väin harrastaponiksi ja siitokseen. Ei elänyt kovinkaan monta vuotta, 21v menehtyi.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Kisakalenteri:
Laukka:
PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
25.08.06 - Austrian GPonny - sileä 1000m - LJP - 19/21
25.08.06 - LJ Ponilaukkaosasto - sileä 900m - LJP - 1/9
02.09.06 - Kwiat Horses - sileä 1100m - LJP - 1/7
08.09.06 - Stuteri Skeppare - sileä 1100m - LJP - 5/6
29.09.06 - YTL - risueste 1200m - LJP - 8/8
18.09.06 - Kwiat Horses - sileä 1100m - LJP - 7/9
23.10.06 - Doras - sileä 1000m - LJP - 5/6
29.11.06 - Dauphine Riders - sileä 900m - LJP - 3/6
30.11.06 - Vaahtokarkki - sileä 1100m - LJP - 2/3
14.12.06 - Austrian GPonny - sileä 900m - LJP - 13/15
14.12.06 - Allu Express - sileä 600m - LJP - 5/8
23.01.07 - Hevosten Paratiisi - sileä 950m - LJP - 3/9
28.02.07 - Fjärran - sileä 1100m - LJP - 1/6
28.02.07 - Stuteri Skeppare - sileä 1100m - LJP - 1/6
05.03.07 - Kwell - risueste 1000m - LJP - 5/6
15.04.07 - Crownmoor - risueste 1000m - LJP - 1/3
Näyttelyt:
PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
08.08.06 - MAGMA-talli - connemarat - NJ - 11/11
10.10.06 - Rentukka - connemaratammat - NJ - 12/12
20.10.06 - Hevosten Paratiisi - connemaratammat - NJ - 9/12
07.12.06 - Rentukka - connemaratammat - NJ - LKV4/15
25.12.06 - W'dane - connemarat - NJ - LKV5/11
13.12.06 - Cresendo - ponitammat - NJ - 11/11
10.12.06 - Keijulampi - ponitammat - NJ - LKV1/10
21.12.06 - Huvikumpula - ponitammat - NJ - 12/13
31.12.06 - Pientalli Rasahdus - connemaratammat - NJ - LKV4/10
09.01.07 - Weinrebe - muut ponit - NJ - LKV4/12
07.01.07 - Sarcasm - Ponitammat - NJ - LKV4/17
08.01.07 - Greenwich - connemaratammat - NJ - LKV4/15
19.01.07 - Stuteri Ekollon - connemaratammat - NJ - LKV2/10
28.02.07 - LAC - connemaratammat - NJ - LKV4/14
23.02.07 - Kuningashovi - connemarat - NJ - 6/12
11.03.07 - Siittola Capullo - muut ponit - NJ - 6/12
10.03.07 - Tumpela - ponitammat - NJ - 6/11
02.03.07 - Verdade - ponitammat - NJ - 6/14
18.03.07 - Aile Ponies - connemarat - NJ - 7/15
15.03.07 - Hallon Ponies - connemaratammat - NJ - LKV4/10
16.03.07 - Season - ponit - MSY - PUN 1 (BIS 4)
31.03.07 - Brideyard - ponitammat - NJ - 6/12
24.03.07 - Championtalli - connemarat - NJ - LKV5/16
17.04.07 - Sparta - connemaratammat - NJ - ?
14.04.07 - Privé - ponitammat - NJ - LKV3/9
14.04.07 - Talli Suzy's - connemarat - NJ - LKV4/12
11.04.07 - Pikku-Mäki - connemaratammat - NJ - LKV1/13
09.04.07 - Chevaux - connemarat - NJ - 6/12
09.04.07 - Välähdys - connemaratammat - NJ - LKV5/13
03.04.07 - CPY - connemaratammat - NJ - LKV1/13
01.04.07 - Etna - connemarat - NJ - LKV5/13
24.04.07 - Aallonmurtaja - connemarat - LKV3/12
11.04.07 - LAC - connemarat - NJ - LKV2/10
25.04.07 - Chayen - connemarat - NJ - ?
22.05.07 - Kk No Life - ponitammat - MSY - SIN 3
26.05.07 - Bre - connemaratammat - NJ - ?
29.05.07 - Freundlich - connemaratammat - NJ - ?
26.06.07 - Lime - connemaratammat - NJ - ?
Koulukisat:
PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
15.03.07 - Southern E Arabs - Helppo A - KRJ - Hyl.
16.03.07 - Mary's Siittola - Helppo B - KRJ - 13/40
20.03.07 - Whisper Stud - Helppo C - KRJ - 40/70
25.03.07 - Détail - Helppo B - KRJ - 1/30
31.03.07 - Chennye - Helppo A - KRJ - 59/79
30.04.07 - Niervel - Helppo B - KRJ - 32/35
04.05.07 - Onnela - Helppo B - KRJ - 83/166
06.05.07 - Arwaé - Helppo A - KRJ - 12/59
29.05.07 - Devastating Ranch - Helppo B - KRJ - 54/158
29.05.07 - KK Icaros - Helppo A - KRJ - 20/45
25.06.07 - Virnia - Helppo B - KRJ - 65/110
15.06.07 - KRJ-cup - KN Special - KRJ - 323/360
15.06.07 - KRJ-cup - Helppo A - KRJ - 213/343
23.06.07 - FSRa - Helppo A - KRJ - 100/109
29.06.07 - Zener Arabians - Helppo C - KRJ - 24/68
29.06.07 - Zener Arabians - Helppo B - KRJ - 67/110
29.06.07 - Privé - Helppo C - KRJ - ??
29.06.07 - Privé - Helppo B - KRJ - ??
07.07.07 - VMR - Helppo C - KRJ - ??
07.07.07 - VMR - Helppo B - KRJ - ??
08.07.07 - VMR - Helppo C - KRJ - ??
08.07.07 - VMR - Helppo B - KRJ - ??
09.07.07 - VMR - Helppo C - KRJ - ??
09.07.07 - VMR - Helppo B - KRJ - ??
10.07.07 - VMR - Helppo C - KRJ - ??
10.07.07 - VMR - KN Special - KRJ - ??
15.07.07 - Peninkulma - Helppo C - KRJ - ??
Valjakkoajo:
PVM - kutsu/paikka - luokka - jaos - tulos
23.05.07 - Adelé Welsh - vaativa ponivaljakko - VVJ - 33/40
05.07.07 - VMR - avoin ponivaljakko - VVJ - ??
01.07.07 - Fliphen Valoir - noviisi koulukoe - VVJ - ??
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Jälkeläiset:
Synt - skp/nimi - isä - omistaja
15.10.06 - o. Gold Spirit - Spirit of love - Huttis
15.02.07 - o. LAC Please GG - Kiistatun Elektroniikka - Huttis
01.03.07 - t. Style Commando LAC - Shellshell - Huttis
02.06.07 - t. Vivian LAC - Dereck GB - Milja
30.06.07 - o. Private Jack LAC - Shellshell - ann.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuvat: -
Luonne: Huttis
layout, grafiikka ja suunnittelu © Viivuska