Karkeakarvainen saksanseisoja Nina (29.5.1990 - 15.8.2005)
Nina oli ensimmäinen ikioma koirani, ja ehkä juuri siksi se onkin "henkikoirani". Pieni ja pippurinen, riistaintoinen, saksalainen tiukkapipo. Toisaalta uskomattoman ystävällinen sylikoira, joka suhtautui luottavaisesti jokaiseen vastaantulevaan ihmiseen. Ninan kanssa talsimme syksyisin varmasti satoja kilometrejä Keski-Suomen riistamailla. Vuosien karttuessa yhteistyö metsällä vain parani, oli todellinen nautinto seurata koiran luoveja avosoilla kirpeinä syksyaamuina. Nina eläköityi talvella 2001 sairastettuaan äkillisen maksatulehduksen. Toipuminen vei aikaa, eikä maksan toiminta enää palautunut normaaliksi. Nina söikin loppuelämänsä erikoisruokaa, ja tämän ansiosta vaikutti ulospäin aivan terveeltä. Elämänsä loppuun saakka Nina nautti metsässä juoksemisesta ja kanalintuseisonnoista. Myös kissat saivat pitää varansa, ja ikävä kyllä muutama naapuriston misu saikin tuntea seisojan hampaat niskassaan.
Kiharakarvainen noutaja Olka (24.1.1993 - 21.1.2006)
Olka (Absolutis Original Irish) oli tyypillinen "vanhanaikainen" kihara: isohko, vankkarakenteinen, riistaintoinen, voimakkaasti vahtiviettinen ja ennakkoluuloinen vieraita kohtaan, ei kuitenkaan agressiivinen. Tuttuja kohtaan Olka oli avoin ja välitön, syliin piti päästä. Noutaminen ja kantaminen olivat Olkalle tärkeintä maailmassa. Vesi oli mukava elementti; Olkan braavuuri olikin syväsukellus ja kaikenlaisen tavaran nouto järvenpohjasta. Nina opetti myös Olkan kalastamaan. Oli hauska seurata, kun koiraneidot seisoivat mökkirannassa hievahtamatta minuuttikaupalla pikkukaloja vaanien. Harvoin tosin saivat saalista. Sorsastamassa Olkan kanssa ei paljoa käyty, mutta se toimi kanalintumetsällä mainiosti karkoittavana ja noutavana jahtikaverina. Vuosien kuluessa Olkan vauhti hiipui selkävaivojen vuoksi. Ninan kuoltua Olka oli hieman "hukassa", olihan se koko ikänsä ollut toisen koiran kaverina. Kun Olkan kunto romahti tammikuussa 2006, oli aika tehdä koiraystävälle se viimeinen palvelus...
Savon nuuskut Pohjois-Karjalan noutajakoirayhdistys Kiharakerho
Sateenkaarisilta
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Kirjoittaja tuntematon |