LINKIT
/ Etusivu
/ Hevoset
/ Ponit
/ Toiminta
/ Kasvatus
/ Tallista
/ Yhteys
|
Tervetuloa Jellonavaaraan!
Jellonavaara on idyllinen kahdeksan hevosen virtuaalitalli eli siis mikään ei tapahdu oikeasti! Tallissani on myös pihatto joka sekin on kätevä ja todella tilava, hevosilla on mukavat oltavat. Tällä hetkellä pihatto on jaettu (mutta siltikin kummallakin puolella on paljon tilaa), Köpi on toisella puolella ja Ami toisella. Myöhemmin kun Mirre saa varsan ja varsa on jo parin kuukauden vanha, ne muuttavat Amin seuraksi pihattoon. Kaikki hevosilla olevat kuvat ovat luvallisia, jotkut jopa itse ottamia. Asukkailla kisataan mahd. paljon, vaihtelevasti koulua ja esteitä. Joskus kuitenkin voi olla ettei esim. koulukisoihin pääse mukaan kun luokat on täynnä. Jotkut hevoset saattavat painottua enemmän esteisiin kuin kouluun ja toisin päin. Joillain hevosilla voi myös käydä raveissa, silloin en yleensä ilmoita niitä muihin kisoihin. Saatan kisata myös helpoissa western luokissa, hevosen tason noustessa vaativissa.
Järjestän kisoja silloin kun minulla on siihen aikaa, innostusta ja jaksamusta pitää ne myös loppuun asti. Voit ottaa tallistani hoitohevosen ja voit käydä vaikkapa kerran vuodessa sitä hoitamassa jos et enempää jaksa, toivoisin kuitenkin hieman ahkerallisuutta. Annan hoitokertomuksista hoitopisteitä max. kaksikymmentäviisi. Hoitopisteillä voit ostaa tallikaupasta uusia tavaroita hoitohevosellesi. Hoitohevosta hoidetaan hoitokirjaan. Lue toki Tallista osio ja olet puolet tietoisempi tallini asioista. ;> Ethän lähde ilman että kirjoitat vieraskirjaan?
PÄIVITYKSET
-Jellona
|