 |
MUISTOISSAMME
Garcon Frozen Fizz "Wanda" ( 25.9.2007 - 20.2.2012 )

Tuli päivä, kun et jaksanut.
Kerroit kyllä, että se on koittanut.
Niin kuin joku koputtaisi hiljaa kotiovella,
silloin tiesin, nyt on aika avata.
Pidin silloin hiljaa kiinni, syliin hellään rutistin.
Että voisit aivan hiljaa huomaamatta nukkua.
Että voisit luulla, minä tulen mukana.
Silloin annoin sinun mennä,
kerroin kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas,
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Sitten annoin sinun mennä,
en pyytänyt, että jäisit elämään.
Päästin irti, kuiskasin korvaan hiljaa vaan:
Olet vapaa lähtemään.
Menetimme Wandan aivan liian aikaisin. Paha märkäkohtu koitui ilopillerimme kohtaloksi. Kaipaamaan jäi Diiva-emä ja muut karvakorvat sekä koko perhe !
Rocky "Roki" ( 21.6.1992 - 8.9.2006 )

Olit ensimmäinen eläin jonka näin
olithan jo olemassa silloin nimittäin
Häntää hieman heilautit ja suukon mulle annoit
siitä lähtien tiesin että myös minun huoleni kannoit
Kasvoin isoksi ja sinä tulit vanhaksi
toivoin ettet menisi vaan jäisit iäksi
Pian kuitenkin heikkenit et jaksanut itseäsi kantaa
Oli siis minun vuoroni sinulle hoivaa antaa
Sitten tuli päivä sanoi joku mulle näin:
tänään tarvitsee taivas hyvää koiraa siellä päin
mentiin eläinlääkäriin et halunnut lähteä pois
Ihan kuin ikuisuus jo mennyt ois
Mutta sitten lyyhistyit olit kuollut sen itse näin
sua rakastan silti tiedäthän sen nimittäin
- Muistoksi Rokille -
SAARA
Muistutus "Huisku" ( 18.4.1984 - 12.11.2004 )
En unohda tuulen tuiverrusta kasvoillani
en hiljaisuutta, jonka luonnossa liikkuessa kanssasi koin
En sitä ratsastuksen vapauden tunnetta
enkä katsettasi kun helpotuksen kipuihisi toin
Nyt kun katson tyhjää aitausta
tunnen, haluan vielä kerran kanssasi kulkea
Vaihtaa käynnin uljaaseen laukkaan
palkita jaksamisesi
ja tuntea kasvoillani tuulen raikkaan
En unohda tunteita, joita minussa herätit
en niitä kaikkia ajatuksia,
joita hevosena minulle ihmiselle edustit
Sitä ihailtavaa voimaa, sitä kuolemattomuutta,
sitä lapsia kohtaan osoittamaasi lempeyttä
ja sen mukana tuomaa iloa, ihastusta ja ylpeyttä
Mutta kaikki se murtui, kaikki se meiltä kesken jäi,
kun taivaan isä hyvää hevosta tarvitsi niin yllättäin.
Nyt tiemme ovat eronneet
et enää kainalooni puske
Ainoastaan helpottaa tieto,
ettei jalkaasi enää koske.
On viimeinen leposijasi omalla pihamaalla
ja tuli ikuinen palaa sen kumpareella
Sinne käyn aina kun muistoihini palaat
siinä hiljennyn ja tuuli hiljaa kasvojani halaa.
-Johanna-
" Lempeitä silmiäsi ja hörinöitäsi syvästi kaivaten Susanna ja Saara sekä kaikki pihan karvakorvat "
Rhoda ( 26.4.1985 - 15.6.2000 )
Pitkä oli taipaleemme, jonka uskollisena kuljit vierelläin.
Syvä oli ystävyytemme, en uskonut sen päättyvän näin.
Jaksoit luonani viipyä 13 vuotta
ja jo 2 vuotiaana tullessasi
opetit minulle kaikkea uutta.
Olit silloin nuori, elämänintoinen ystävä,
yhdessä kaivoimme Aulangon tennispallot ja niitit mainetta jäljittäjänä.
Oli entinen isäntäsi pitänyt sinua "nälässä",
viimeiseen hengenvetoosi asti yritin auttaa sinua tässä hädässä.
Vuodet vieri, jaksoit häntääsi heiluttaa,
mutta iän karttuessa tiesin - joskus on aika luovuttaa.
Saatoin ystäväsi 10 vuotta sitten hautaan, siellä Sivikin odottaa,
vihreämmillä niityillä kamuaan.
Askel hidastui, sairaus yllätti,
viimeiset kaksi vuotta sinua vain väsytti.
Toivoin eromme olevan riippumaton minusta,
mutta eräänä kesäkuun torstaina päätin päästää sinut kivuista.
Sinä lähdit, minä jäin. Sammui hiljalleen kirkas katseesi,
uskollinen ystäväin.
Joku viisas joskus totesi "ei rakkaus kuihdu kuolemaan,
vaan se jatkaa muistoissa unohtumatonta kasvuaan".
Tuli tilallesi suru, ikävä suunnaton,
oli keskuudestamme poistunut perheenjäsen, jonka rakkaus oli rajaton.
Nyt on luonasi rauha ikuinen,
elämäsi oli rikkaus, ystävä valkoinen.
En unhoita hetkiämme jotka vietimme yhdessä,
olen vain kiitollinen kun jaksoit kulkea siinä vieressä.
- Johanna -
" Rhodaa surulla kaivaten Susanna, Saara ja Roki "
Sivietta "Sivi" ( 10.3.1985 - 10.4.1992 )
Im Still Here
Friend, please don´t mourn for me.
Im still here, though you don´t see.
Im right by your side each night and day
and within your heart I long to say.
My body is gone but Im always near.
Im everything you feel, see or hear.
My spirit is free, but Ill never depart
as long as you keep me alive in your heart.
Ill never wander out of your sight -
Im the brightest star on a summer night.
Ill never be beyond your reach -
Im the warm moist sand when youre at the beach.
Im the colorful leaves when fall comes around
and the pure white snow that blankets the ground.
Im the beautiful flowers of which youre so fond,
the clear cool water in a quiet pond.
Im the first bright blossom youll see in the spring,
the first warm raindrop that April will bring.
Im the first ray of light when the sun starts to shine
and youll see that the face in the moon is mine.
When you start thinking theres no one to love you,
you can talk to me through the Lord above you.
Ill whisper my answer through the leaves on the trees
and youll feel my presence in the soft summer breeze.
Im the hot salty tears that flow when you weep
and the beautiful dreams that come while you sleep.
Im the smile you see on a babys face.
Just look for me, friend, Im everyplace!!
- Author Unknown -
" Siviä kaivaten Susanna ja Rhoda "
|