ETUSIVU   KOIRAT   KASVATUS    TOIMINTA    MUUTA

TERVETULOA KENNEL PAKKASHELMEEN!

Pakkashelmi kasvattaa suomenlapinkoiria sekä lapinporokoiria myös ruotsinlapinkoiria esiintyy kennelissä. Aina ovat suosiossani olleet lappalaiset. Lapinkoira siksi, että meillä on aina ollut sellainen kotona odottamassa häntä heiluen! Kaikki koiramme ovat kisa- että jalostuskäytössä. Pakkashelmen koirat ovat kaikki oma persoonansa - yksi hieman äkäisempi, toinen ujompi ja kolmas oikea villi-viikari.

Kasvatuksessa tärkeimpiä asioita mielestämme on koirien terveys, hyvä luonne ja rodunomainen rakenne. Tavoitteena on kasvattaa koiria, jotka fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan kykenevät alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa sekä nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin. Jalostukseen käytämme ainoastaan tutkittuja( väh. lonkat ja silmät), ja terveiksi todettuja , sekä luonteeltaan tasapainoisia koiria.Tavoitteena ei niinkään ole lisätä rotuyksilöiden määrää, vaan harkiten ja määrätietoisesti kasvattaa ja mahdollisuuksien mukaan hankkia ns."uutta verta" linjoihin. Vanhemmat valitaan suvun, kilpailtujen lajien, niiden tulosten ja tietty luonteen perusteella. Pentueita ei synny kuin sieniä sateella, ettei menisi pentutehtailun puolelle. Kennel ei ota hoitajia, koska minulla ei olisi intoa vastata kahden paikan hoitokertomuksiin, saatika tehdä mielettömästi vieraskirjoja.

Minä en henkilökohtaisesti osaisi kuvitellakaan pitäväni kenneliä/tallia tai muuta vastaavaa, jos ei olisi mahdollista järjestää kilpailuja! Kokisin homman varmasti täysin turhaksi ja tylsäksi, joten Pakkashelmessä yritän järjestää mahdollisimman paljon toimintaa. Jopa sellaista, mikä ei varsinaisesti liity kasvatettaviin rotuihini. Agilityä, koiratanssia ja mejä-kokeita tulee luultavimmiten eniten, koska sattumoisin koirani kilpailevat näissä lajeissa. Yritän kumminkin pitää mahdollisimman paljon eri liittojen alaisia kilpailuita.
Pakkashelmessä on näyttely lappalaiskoirille.

Kennel on myös rekisteröity VMKL:ssa.
HUOM!!
Jos olet ilmoittautunut näyttelyymme niin ilmoitathan koirasi uudestaan ,kiitos. Sillä freewebs poisti sen sivun.
Kesäisin terveisin: Debi & Iina

Päivitykset
15.09.2007
Kenneliin tuli uusi koira Hillaliinan Huura Neito "Huura". Huura on riistan värinen ja erittäin ihana neiti , lue Huurasta lisää koirat sivulla.
Saimme anottua FIN VNL:län alaiseksi näyttelyn lappalaiskoirille. Ja Debi on kisauttanut koiria erittäin mukavasti. Kiitoksia.


This site is hosted for FREE by Freewebs. Click here to get your own Free Website!
Pictures © kennel Teelikamentten Kopiointi kielletty! Don't copy!