17.8.2009
Ellellä oli ensimmäinen lääkärillä käynti ohjelmassa tänään ja astutuksen onnistumisesta saatiin varmistus. :> Seuraava tarkastus on kuukauden kuluttua ja silloin selviää pentujen lukumäärä sekä toivon mukaan myös sukupuolijakauma.
10.8.2009
Oma tollerinarttuni Elle on nyt astutettu Cesigo's Adolfin kanssa. Kaiken Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, löytyy kennelistäni lokakuun puolivälissä pesueellinen suloisia karvapalleroja. Ellen ensimmäinen lääkäritarkastus on viikon kuluttua, ja silloin varmistuu astutuksen onnistuminen.
9.8.2009
Kennelini sai tänään pitkästä aikaa uuden ulkoasun ja haluaisinkin kuulla vieraskirjassa juuri Sinun mielipiteesi uudistuksesta. Vaikka kuvan beagle istuu vihreällä ruohikolla, ei lay ole minun mielestäni värimaailmaltaan kovinkaan kesäinen nyt kun kerran syksyä kohti ollaan menossa. Toinen merkittävä uudistus on kennelin oma musiikkisoitin, joka löytyy tämän enter-sivun alalaidasta. Soittimessa on lähemmäs 50 kappaletta (kaikki minulle hyvin mieleisiä), joita voi vaihdella pikkuruisista nuolista, mutta soittimen saa tarvittaessa myös kokonaan pois päältä. Lisäksi laitoin hoitokirjan yms. taas paikalleen, eli hoitajat: tervetuloa takaisin kesälomalta! :D
18.6.2009
Gingerbread's jää tänään kesälomalle omien matka- ja muiden kiireideni vuoksi aina koulujen alkuun saakka. Jätin kuitenkin kaikkein innokkaimpia varten vieras- ja mainoskirjan, joihin vastailen aina välillä. ;>