Galleria
LuonnekuvausCope on energinen riehakas hoffi nuorukainen. Uros harkitsee, ennen kuin toimii. Harkitsemisessa voi mennä aikaa ja vaikuttaa joskus erittäin etäiseltä. Cope on oikeasti todella seurallinen, kiltti ja luottava hoffi. Uros tulee toisien koirien kanssa hyvin toimeen. Se rakastaa juoksentelemista ja telmimistä muiden koirien kanssa, mutta halutessaan se osaa ottaa etäisyyttä toisiin. Cope tykkää erittäin paljon uimisesta ja on hyvä vepessä. Se on pari kertaa pelastanut ihmisiä hukkumiselta. Pojalla on myös erityisen hyvä hajuaisti ja se löytää rauniosta kuin rauniosta uhrit. Copen kanssa on turha yrittää Agia tai pyrkiä näyttelyyn. Tuomarin kanssa se ei tule toimeen ja Agiin se on hieman liian kömpelö. Tokoa olisi hyvä harrastaa, sillä Cope tottelee hyvin ja oppii helposti. Cope havaitsee erinomaisesti tunkeilijat ja muut hyypiöt – Sitten se räjähtää haukkumaan. Haukkuminen on aika paha tapa, mutta joskus myös hyödyllinen. Cope kuitenkin osaa hiljentyä, kun sitä lujasti komentaa. Cope ei pidä pesusta eikä varsinkaan kynsienleikkuusta! Myös korvien puhdistus tuottaa ongelmia tämän koiran kohdalla. Harjauksesta se nauttii täysin siemauksin. Cope on osoittautunut vahvaksi, joten sitä voi käyttää hiihtäessä tai pulkan vetämiseen. Hoffi inhoaa lapsia ja vetäytyy niitä nähdessään aina hoitajaansa vasten tai alkaa rimpuilla eri suuntaan. Pojalla on ikuinen kammo lapsista; Eräs kakara lauma oli nähnyt Copen pellon reunalla vapaana. Ne olivat rynnänneet koiran luokse ja retuuttaneet sitä nallekarhumaisella tyylillä. Cope oli saanut turkkiinsa myös jäätelöä ja limaisen tikkarin!Cope puolustaa koira ystäviään ja luottamuksensa voittaneita aggressiivisesti, mutta kuitenkaan sen tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään. Ensimmäisellä kerralla Cope kiertää hoitajaansa korvat luimussa ja varautuneena. Se ei osaa olla oma itsensä, ennen kuin sen luottamus on voitettu ääriä myöten. Luottamuksen voittaa vain uskollisuudella, riehumisella, hellyydellä ja tarjoamalla koiralle vain parasta puuhaa! Kun luottamus on voitettu, Cope puolustaa hoitajaansa kaikelta. Joskus liiankin helposti… Copella on taipumusta kaikota pieniä pentuja, jotka upottavat hampaansa joka paikkaan ja rääkyvät inhottavasti (Copperin mielestä). Tästä syystä Copesta ei tulisi mikään paras mahdollinen isä, tai sitten sen täytyisi asua aivan toisessa huoneessa – kaukana pennuista -. Jos joku häiritsee Copea, kun se syö, nukkuu tai mussuttaa luutaan, se voi ärähtää vihaisena ja siirtyä kauemmas häiriköstä. Hihnan päässä Cope rimpuilee joka ilmansuuntaan ja vaatii päästä vapaaksi. Se nauttii juoksemisesta metsässä tai pellolla. Eniten omissa oloissaan. Lenkillä se kuitenkin tarvitsee sekä koira, että ihmis-seuraa. Cope rakastaa pitkiä lenkkejä. Veneillessä se on kuin kotonaan. Se istuu uhkarohkeasti keulassa katse tiiviisti menosuuntaa kohti. Copen suosikki makailu paikkoja ovat ehdottomasti Sireenipuskan juurella, talon-tai mökin kuistilla, Rannassa veden tuntumassa tai kalliolla. Kesäisin Cope raahaa hoitajan perässään järven rantaan ja asettuu kalliolle katselemaan auringon laskua. Vepe ja Raunio-hommat jo hyvässä mallissa. Suosittelen jatkamaan. Copesta tulisi vielä hyvä koira pelastus-ryhmään! Kilpailukalenteri
Jälkeläiset
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Ulkoasu © Jenni / Eternity World - Kuvat © Flickr |