Keisarinlähteen pekingeesit

"Paavo" Miraman Tyson  synt.16.07.07-18.05.08   kasv. Mira Matikainen, Vantaa 

 

Paavo Lahden näyttelyssä 26.4.08

 Taatusti hän kuulee.
Hän katselee meitä varmasti kaiken aikaa.

Hän on nyt onnellinen, 
ei hänen ollut tarkoituskaan jäädä elämäämme pysyvästi. 
hän oli vain ohikulkija, vain läpikulkumatkalla.

Hän vain käväisi elämässämme antamassa meille jotakin, 
toi lahjan ja opetti meille jotakin tärkeää,
se oli hänen tehtävänsä meidän elämässämme.

Hän opetti meitä rakastamaan. antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa meille

Hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään. 
Tehtävänsä täytettyään hän oli vapaa jatkamaan matkaa,

mutta häneltä saamamme lahjan,
saamme pitää ikuisesti.

 

Paavon hautajaiset 19.5.08

 

Paavo-pikkuisen matka Sateenkaaren tuolle puolen alkoi oman perheen saattelemana. Viimeisen pedin paikka on vanhempieni puutarhassa muiden edellä menneiden rinnalla.