Tallin valot loistivat kutsuvina edessäpäin, mutta osasin arvata, että minun tuurillani Tintti ulkoilisi tälläkin säällä. Kura massahti ja kasteli viimeisetkin kuivat kohdat kengissäni, kun laskeuduin pyörän selästä lainehtivalle tallipihalle. Juuri sillä hetkellä jaksoin vielä iloita jopa siitä ajatuksesta, että pääsisin pesemään kuraista ja märkää hevosta. Siitä oli sen verran aikaa, kun minulla viimeksi oli ollut oma hoitohevonen. Tiesin kyllä vallan mainiosti, että muutaman kuukauden päästä kuraisen ja märän hevosen näkeminen vain itkettäisi, kun kura ei lähtenyt harjaamalla.

Pyörän avain luiskahti kädestäni kuraan ja minulta livahti sadatuksen poikanen. Nyt se ei tietenkään suistuisi menemään lukkoon. Yritin putsata avainta housujeni kankaaseen, mutta se ratisi ilkeästi työntyessään lukkoon. Siitä huolimatta se kääntyi ja vedin sen tyytyväisenä pois, nyt oli pyörä turvassa olemattomilta varkailta, jotka tykkäsivät liikuskella koiranilmassa tallipihoilla. Katselin ympärilleni miettien, menisinkö suoraan etsimään Tindeä haasta, mutta totesin, että joutuisin joka tapauksessa hakemaan riimunarun sisältä. Oma hoitohevonen pitkästä aikaa! Ajatus oli sykähdyttävä, vaikka sitä varjostivatkin muistikuvat siitä, kuinka aiemmat hoidokkini oli yksi kerrallaan myyty pois kun tallit olivat pistäneet lapun luukulle. Eihän minulla ollut tietenkään ollut varaa ostaa yhtäkään rakkaistani luokseni. Emme me köyhiä olleet, mutta hevosen pitäminen oli kallista, eikä minulla ollut sydäntä ruinata rahoja vanhemmiltani, joiden palkasta lukiopintoni kirjoineen söivät jo aimo haukkauksen.

Astuin sisään tallin höyrystävään lämpöön ja irvistin, kun vaatteet tuntuivat kylmännihkeiltä ihoani vasten. Sentään takki oli pitänyt sateen ja ratsastushousut olivat turvassa repussa. Olisi tosin varmasti viisaampaa hakea tamma ensin sisään ja ryhtyä vasta sitten vaatteiden vaihtoon. Niinpä nappasin riimunarun koukusta ja palasin sateeseen. Puskin tuulta vasten haan portille ja etsin vaaleaa punarautiasta katseellani. Valitettavasti se ei näyttänyt ollenkaan niin vaalealta, kun sen lopulta huomasin. Tamma kyhjötti kylki kyljessä jonkun kaverinsa kanssa katoksen vieressä ja oli yltä päältä kurassa. Voihan Ernesti. Alistuneesti huokaisten avasin portin ja suljin sen jäljessäni. Sitten lähdin lampsimaan lotisevan kuran, märän heinikon ja hevosenlannan viidakossa tammaa kohti. Se vilkaisi minua ja liikutteli korviaan, mutta mistäpä se olisi tiennyt minun sitä hakevan. Tutustumiskäyntini oli ollut varsin lyhyt, eikä meillä ollut vielä tunnesidettä. Olin kuitenkin vannonut, että vielä me sellaisen muodostaisimme, yhden tai toisen laisen. ”No tyttö, lähdetäänpä sisälle”, maanittelin ja ilmeisesti säähän kyllästynyt neiti antoikin itsensä helposti kiinni vaikka vilkuilikin minua hieman epäluuloisen oloisena, kuin kysyen, että ’kukas sinä nyt sitten olet?’ Tamman kaviot roiskivat kuraa kun kahlaamaan takaisin portille.

Astuimme sisään tallin lämpöön ja hevosenkenkien kilahdukset enemmän tai vähemmän kuivalla lattialla olivat tervetullutta vaihtelua. Tarkistin Tinden karsinan numeron ja päästin tamman sinne hetkeksi seisoskelemaan. ”Palaan pian, mutta nyt on pakko saada kuivaa ylle”, selitin sille ja kipaisin hoitajien huoneeseen kiskomaan kuivat ratsastushousut ylleni. Ponihäntäni valutti vettä collegeni selkämykselle niin, että sekin olisi kohta märkä. Harmin paikka. Suomen syksy se on sitten ihastuttava.

”No niin, ihan kuten lupasin. Tässä ollaan”, sanoin tammalle ja astuin karsinaan. Nyrpistin nenääni kurapaljoudelle, joka oli paikoitellen alkanut kovettua harmaaksi kerrokseksi Tintin karvan päälle. ”Ja nyt menemme pesulle senkin porsas”, napautin riimunarun takaisin kiinni tamman päitsiin ja se seurasi minua kuuliaisena käytävälle ja pesukarsinaan. Käänsin hanan auki ja kokeilin letkusta tulevan veden lämpötilaa. ”Ainakin lämpimämpää kuin tuo sade”, lohdutin ja aloin suihkuttaa tamman selkää. Tamma oli selvästi päättänyt käyttäytyä ihmisiksi ja heilutteli korviaan kuunnellen jutusteluani, kun kerroin sille päivän tapahtumista. Vesi valui ruskeanharmaana viemäriin ja hankasin karvaa sienellä saadakseni myös sen lomaan tunkeutuneen lian pois. ”Toivottavasti et yleensä sotke itseäsi näin kokonaisvaltaisesti”, marisin ja tamma pärskähti paheksuvasti, ”ei millään pahalla”, nauroin ja taputin kosteaa kaulaa, ”yök!” käteni oli kurasta ruskea.

Pesu-urakka oli melkoinen, mutta kyllä siitäkin lopulta selvittiin. Vaikeammaksi osoittautui putsata tamman kaviot kuivauspuuhan jälkeen. Sitä ei olisi oikeastaan huvittanut pitää jalkojaan ylhäällä, vaan se nojasi raskaasti vasten ja sain ähistä ja puhista, kun pienet kivet ja muta olivat tiukassa. ”Tätä minä en kyllä aio loputtomiin sietää”, varoitin sitä, mutta päätin antaa asian sillä erää olla. Ei parane ruveta natsiksi heti tuttavuuden alussa. Nyt kun tamman oikea väri alkoi taas hahmottua, kun karva kuivui ja sai puhtaan kiiltoa, saatoin tyytyväisenä todeta, että se oikeastaan oli hyvin kaunis yksilö. ”Sinä oletkin nätti tyttö”, hymyilin ja silitin silkkistä turpaa. Tamma hamusi kättäni herkkupalan toivossa. Hymähdin ja kaivoin porkkananpalan hupparini taskusta. Yleensä kuljetin niitä aina muutamaa mukanani. Tämä veijari varmaan oppisi sen pian. ”Olepa hyvä”, ojensin oranssin palan ja se katsoi yhdessä hujahduksessa ja tuntokarvat kutittivat kättäni. ”Herkuille perso vai? No ainakin siinä suhteessa olemme samanlaisia”, naurahdin. Putsausurakka oli valmis ja siirryin hetkeksi tamman pään viereen kyhnyttämään sen korvantauksia. ”Tästä taida pitää?” Kysyin, kun tamma painautui raskaasti kättä vasten ja ynähteli tyytyväisenä. Alku vaikutti lupaavalta. Emmehän me mitään ihmeitä olleet tehneet, mutta suuria erimielisyyksiäkään ei ollut ilmaantunut.

”Enpä taida loikata satulaan näin ensimmäisellä kerralla, mutta kokeillaan sitten huomenna jotain pientä, jos vaikka kelikin olisi sellainen, että päästäisiin ulos”, puhelin ja irrotin tamman ristikiinnityksestä päästääkseni sen takaisin karsinaansa. Arvelin, että yksi päivä ilman minun toimittamaani liikutusta ei tappaisi ketään, varsinkaan, kun ei ollut kovin järkevää loikata selkään tuntematta lainkaan tamman tapoja. Olinhan minä nähnyt sitä ratsastettavan ja kokeillut kerran itsekin, mutta ei sen perusteella paljon voinut sanoa. Lisäksi kotimatka rajuilmassa ottaisi tavallista enemmän aikaa, enkä halunnut jäädä nälkäiseksi. Äidillä oli tapana korjata ruoka pöydästä kun hän itse lopetti, eikä siinä minua odoteltu.

”Huomiseen neitiseni”, sanoin kiinnitettyäni kevyen talliloimen tamman selkään. Astuin ulos karsinasta ja suljin oven jäljessäni, ”kyllä meistä vielä kavereita tulee”, Tiuhti askelsi karsinan ovelle ja katsoi minua viisailla silmillään korvat hörössä. Hymyilin sille. ”Sinäkin taidat tietää sen?” Rapsutin vielä hieman kosteaa kaulaa ja lähdin keräämään tavarani. Kotimatka odotti.

23.08.2008 - Kisshu
Tiuhti on kerännyt täydet sijoituspisteet, joten kouluratsastuksesta aletaan siitymään kenttä tai valjakkoajon puolelle. Kisaamista vähän normaalia harvemmin, nyt aletaan pyrkimään laatuarvosteluihin kunhan tulisi pari jälkeläistä heti alkuun.

21.07.2008 - Tähden (uusi hoitaja)
Saavuin tallille ensimmäistä kertaa ja pysäköin autoni hieman syrjempään varmistaakseni, ettei se häiritse paikallaan ihmisiä, saati sitten hevosia. Nousin ylös autosta ja katselin hetken ympärilleni. Katseeni kiersi tarhoja, jotka suurimmaksi osaksi olivat tyhjillään, olivathan melkein kaikki hevoset laitumella. Lähdin kävelemään kohti tallirakennusta ja astuin sisään lähimmästä ovesta. Pian huomasin kuitenkin olevani oritallin puolella, joten palasin takaisin ulos. Samassa minua vastaan käveli tallin omistaja Kisshu, joka esitteli itsensä ja kertoi, että hän oli tuonut Tiuhtin laitumelta tarhaan, jotta saisin tutustua siihen kaikessa rauhassa. Kisshu johdatti minut tammatalliin ja näytti, missä Tiuhtin varusteita säilytettiin. Neuvottuaan kaiken oleellisen Kisshu pääsi jatkamaan töitään ja minä otin mukaani riimunnarun ja kävelin ulos tarhalle, jossa kaunis nuori suomenhevostamma mutusteli viimeisiä heinänkorsia.

Tiuhti nosti päätään kun avasin tarhan portin, joka päästi kevyen narisevan äänen auetessaan. Suljin portin takanani ja lähestyin varovasti tammaa. Se nyökytteli päätään ja katsoi minua sitten taas tarkkaavaisena. Odotin sen lähtevän juoksemaan ympäri tarhaa, mutta se päästi minut lähelleen ja haisteli uteliaana. Napsautin narun kiinni riimuun ja silittelin Tiuhtia hetken ennen kuin talutin sen ulos portista ja sisälle talliin.

Kiinnitin Tiuhtin tallikäytävälle, jätin riimunnarun lähimmän karsinan ovessa olevaan koukkuun ja kävin hakemassa harjapakin. Vilkaisin tammaa ja totesin, ettei se ollut kovinkaan likainen. Otin pakista pölyharjan ja harjasin sen karvan läpi huolellisesti. Tamma käänteli päätään ja tutkaili puuhiani koko ajan. Seuraavaksi harjasin sen pään ja jalat. Silmien läheltä harjatessani Tiuhti hieman kohotteli päätään, mutta huomatessaan, etten aikonut koskea silmiin, se rentoutui jälleen ja antoi minun harjata päänsä kaikessa rauhassa. Jalkojaan se nosteli luullessaan, että aioin puhdistaa kavioita, mutta laski ne sitten kiltisti maahan huomattuaan asian oikean laidan. Harjattuani jalat puhdistin kaviot ja kehuin Tiuhtia, niin nätisti se kohotti jalkansa yksi kerrallaan. Sitten oli aika siirtyä hännän ja harjan kimppuun. Niihin oli takertunut laitumella temmeltäessä ruohoa ja oksanpätkiä ja ne olivat aika takussa. Harjan selvitin ensin ja siirryin sitten hännän puoleen. Tiuhti olisi halunnut huitoa kärpäsiä hännällään ja harjaus keskeytyikin ajoittain sen vuoksi. Harjauksen ollessa loppusuoralla Tiuhti alkoi kuopia maata jalallaan hieman kärsimättömänä. Puhuin sille rauhoittavasti ja saatuani harjauksen päätökseen, irrotin sen käytävältä ja päästin omaan karsinaansa.

Putsasin Tiuhtin harjat ulkona ja kävin sitten tarkistamassa satulan ja suitsien kunnon. Ne näyttivät olevan hyvässä kunnossa, joten en keskittyisi tällä kerralla niihin. Harjasin nopeasti tallikäytävälle jääneet hiekat ja kurat pois ja lähdin sitten ulos tutustumaan talliympäristöön. Taivas oli pilvinen ja kohta luultavasti sataisi. Kävelin maneesille ja katselin hetken, kun joku liikutti hoitohevostaan siellä. Maneesi oli hyvän kokoinen. Seuraavaksi kävelin katsastamaan kentän, joka myöskin näytti hyvältä. Kentän hiekka oli kuivaa ja pöllyäisi varmasti, mutta olihan sade tulossa. Suunnittelin jo, mitä tekisin Tiuhtin kanssa kun ratsastaisin sillä ensimmäisen kerran.

Ensimmäisten sadepisaroiden ilmestyessä kipaisin takaisin talliin. Tiuhti odotti korvat höröllä karsinassaan kun kannoin sadeloimen sen karsinan eteen. Avasin oven ja annoin Tiuhtin nuuhkia loimea hetken, ennen kuin asettelin sen tamman päälle. Loimen ollessa paikallaan ja kunnolla kiinni, otin koukkuun jättämäni riimunnarun ja vein Tiuhtin samaan tarhaan, josta olin sen ottanutkin. Hetken katselin tamman iloista juoksentelua ja riemupukkeja, ennen kuin lähdin ajamaan takaisin kotiin.

03.05.2008 - Kisshu
Illasta oli kaunis sää, valjastin siis Tinden ja pistin kärryjen eteen. Lähdin metsätietä pitkin kohti katvuston kylää. Tapasin sielä muitakin tuttuja ja matkalla vastaan käveli yksi hoitajapari maastoilemasta. Moikkasimme ja jatkoin pian metsätietä pitkin pellonviertä. Tinde ravasi kauniisti ja oli todella innoissaan. Kiersimme vähän kauempaa, jossa tuli hyvä suora ottaa vähän laukkaa. Tinde nosti nopeasti pyöreän laukkansa. Pyörien rullaus kaikui aukiolla kilpaa lintujen kanssa, Tinde hirnui kun siirryttiin raviin. Ohjastin Tinden pienen sillan yli ja olimme pian taas Katvuston mailla. Jatkoimme siitä pienten ylämäkien kautta takaisin tammatallin pihaan. Taputin tammaa ja vein sen kärryjen edestä talliin, jossa otin valjaat pois ja vein Tinden vielä tarhaan ennen iltaruokintaa.

10.02.2008 - maeve
Päivä oli harmaa, mutta kaikesta huolimatta aavistelin, että tästä päivästä tulisi vielä upea. Kurkistin Tiuhdin karsinaan ja näin, kuinka vielä nuori suomenhevostamma nosti päänsä ja katseli minua uteliaana ja tutustumisenhaluisena. Se työnsi turpansa kalterien välistä ja silitin sen silkinpehmeää turpaa. Se kai vähän säikähti ehkä hieman liian äkkipikaisia liikkeitäni ja puolustaakseen itseään yritti Tiuhti suomenhevosmaisesti näykkäistä minua. En kuitenkaan halunnut näyttää hevosen silmissä pelokkaalta, joten otin käteeni harjan, avasin karsinan salvan ja astuin reippaasti sisään. Aloitin harjaamisen antamalla ensin Tiuhdin haistella harjaa ja todeta, ettei sitä tarvitse pelätä. Sitten kevein vedoin harjasin Tiuhdin selän. Siirryin pian jalkoihin, jotka olivat kuraiset tarhassa käynnin jäljiltä. Hellästi harjasin kurat pois Tiuhdin nostellessa jalkojaan kärsimättömästi. Loppujenlopuksi hevosen karva kiilsi kauniisti.

Sitten siirryin kavionputsaamisoperaatioon. Se ei ole kuulemma mitään helpointa mahdollista tämän hevosen kanssa. Hankin itselleni kaviokoukun ja rohkeana menin sen kanssa Tiuhdin karsinaan. Tiuhti katsoi kaviokoukkua epäluuloisena. Rauhoittelin vaaleanpunarautiasta tammaa silittämällä sen turpaa. Samoin, kun tein harjan kanssa annoin Tiuhdin haistella kaviokoukkua rauhassa. Pian se ei enää kiinnittänyt huomiota koukkuun ja päätin ryhtyä putsaamaan kavioita. Olin varma siitä, että joutuisin toistamaan tämän monesti, ennen kuin tamma tottuisi kaviokoukkuun pysyvästi. Pyysin maiskuttamalla Tiuhtia nostamaan jalkaansa ja se nostikin ihan kiltisti, mutta ennen kuin ehdin kehuakaan laski se jo painonsa jalan varaan, jota minä tietysti kannattelin. Sain kuitenkin nopeasti suurimmat kökkäreet pois kaviosta ja siirryin jäljellejääneisiin kavioihin. Pian operaatio oli hoidettu ja lähdin satulahuoneeseen hakemaan suitsia ja satulaa.

Päätin myös aloittaa Tiuhdin totuttamisen satulaan ja suitsiin, sillä olisihan se kiva päästä sitten heti ratsastamaan, kun se tamman vähän tästä vielä kasvettua olisi mahdollista. Tulin siis karsinan eteen kantaen uutuuttaan kiiltäviä mustasta nahkasta valmistettuja satulaa ja suitsia. Suitsia laitettaessa Tiuhti aluksi heitteli päätään, mutta vähän aikaa siinä leikkisästi tapeltuamme olin voittanut ja suitset komeilivat Tiuhdin päässä. Satulan kanssa meillä ei ollut vaikeuksia, Tiuhti ei pullistellut satulavyötä kiristettäessä tai mitään muuta vastaavaa. Olin ylpeä itsestäni ja saavutuksistani, sekä Tiuhdista, joka niin monet asiat otti tänään lähes moitteettomasti vastaan. Vastoin halujani, otin Tiuhdilta satulan pois ja vaihdoin suitsien tilalle riimunnarun. Ajattelin, että olisi mukava mennä taluttelemaan Tiuhtia, kun sääkään ei ollut kuitenkaan mikään pahin mahdollinen, lukuun ottamatta kosteaa ja sumuista ilmaa.

Talutin Tiuhdin ulos tallirakennuksesta, aluksi se hieman vastusteli ja heitteli päätään, mutta ulos päästyämme se tuli kiltisti perässä. Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja käydä samalla tutustumassa maastoreitteihin. Sillälailla saisin lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Tiuhtia näköjään pelotti mennä metsään, mikä oli tuulessa heiluvien puiden varjostama, joten menin hänen kanssaan ensiksi avonaiselle pellolle jaloittelemaan. Tämän jälkeen ajattelin vielä yrittää, josko Tiuhti ajattelisi, ettei metsässä olisi mitään pelättävää. Palasimme pian niityltä jalat ja kaviot mutaisina. Vein Tiuhdin paikkaan, josta metsäreitti alkoi, mutta pieni neiti päättäväisesti ei aikonut sinne mennä. Yhtä päättäväisesti kuin Tiuhti, ajattelin, että seuraavalla kerralla, kun tapaamme, metsäreittiä pitkin taluttaminen on aivan varmasti suunnitelmissa mukana!

Halusin päästä rauhassa siivoamaan Tiuhdin karsinaa, joten päätin viedä tamman tämän tarhaan. Karsinassa vielä puin Tiuhdille villaloimen päälle, jottei tamma pääsisi vilustumaan. Tarhauksessa ei ollut ketään muita, mutta Tiuhti näytti viihtyvän mainiosti itsekseenkin. Pääsin vihdoin karsinan kimppuun. Hain kottikärryt, joissa oli multa/turve/mitälie möhnää karsinan aluseksi. Lapioin vanhan alusen tyhjiin kottikärryihin ja tehtyäni sen kippasin puhtaat aluset karsinan lattialle. Levitin ne ympäriinsä jotteivät ne olisi kasassa ovensuussa. Pyyhin vielä karsinan yhdessä kulmassa olevan vesikulhon kiiltäväksi. Vein kottikärryt paikoilleen ja roskat kaadoin niille tarkoitettuun paikkaan. Hain rehuvarastosta kaksi heinäpaalia, jotka heitin Tiuhdin karsinaan.

Nyt piti enää hakea Tiuhti tarhasta. Pyyhin hikeä otsaltani ja lähdin tarhalle päin. Tiuhti söi siellä niitä vähäisiä ruohonkorsia, mitä näin talvisin tarhan puolella oli. Tamma tuli kiltisti pois tarhasta ja meni vastustelematta karsinaansa, tietäen, että siellä häntä odotti kaksi paalia tuoretta, mehevää heinää. Harjasin Tiuhdin vielä nopein vedoin otettuani siltä loimen pois. Ennen kuin olin valmis oli tamma jo työntänyt turpansa heinien joukkoon. Hyvästelin Tiuhdin tältä päivältä halaamalla sen turpaa. Se ei näköjään pitänyt siitä, joten se heitti päänsä kerran ylös. Hymy nousi huulilleni ja huomasin olevani rakastunut tähän tammaan ja sen hieman vaikeaan luonteeseen jo ensitapaamisellamme!