PerustiedotFiktion Vappu, tuttujen kesken Vappusuomenhevostamma, rautias, 153cm rekisterinumero VH-42435 syntynyt 06.03.2008 Vappu on estepainotteinen, koulutustasoltaan Helppo B, 120cm kasvattanut Milja M., Fiktio nykyinen omistaja Kisshu, Katvusto
Tavoite: |
IkääntyminenVHKR, yksi vuosi kestää 30,41 IRL päivää.
9 vuotta - 01.12.2008 |
Hoitotilanteissa Vappu on valppaana, se vahtii ympäristöä ja tykkää tutkia harjapakin sisältöä. Usein kyllä harjat ovat ennen pitkää ympäri tallin lattioita siinä touhussa. Harjailusta Vappu kyllä tykkää, seisoo kiltisti paikallansa ja odottaa harjauksen loppuvan. Vatsasta kutiherkkä, joten kannattaa harjata se kunnolla eikä vain vähän hiplaten. Etujalkojen kavioidennostossa Vappu vähän pelleilee ja yrittää vetää jalkaa pois kädestä ja tuuppia selkään turvallansa. Suitsiessa Vappu ottaa innokkaasti kuolaimen suuhun ja on heti sen jälkeen karsinassa huomattavasti nöyrempi kun ollaan menossa töihin. Satulan kanssa löytyy vielä alkuvaiheen vaaratilanteita ja kieltäytymisiä, mutta kumminkin kaikista pullisteluista huolimatta Vappu on helposti satuloitavissa.
Ratsuna voi olla Vappu aivan toista maata mitä se on maasta käsin, kun se jyrää taluttaessa tai muutemmin vain yrittää kulkea minne sattuu. Ei, sillä Vappu on ratsuna rehellinen ja kuuntelee ohjasotteita eikä ala riehumaan tai yrittämään omiansa. Vaikka Vappu ei ole kummoinen kouluratsu, se pärjää siinäkin kun vain löytyy jarrut. Vappu menee vähän nihkeästi väistöjä ja muuta normaalia vaikeampaa, mutta se kumminkin osaa vähän paremmin kuin perusasiat ja osaa mennä hetken aikaa peräänannossa painamatta kädelle. Esteillä voi olla vähän rauhattomampi, usein alkaa häseltää ja ilmaisee esteelle. Ohjien on oltava tuntumalla hyvin, kun alkaa esteitä menemään Vapun kanssa. Usein Vapulla ei askeleet käy esteille, koska laukka on huomattavan iso ja energinen, joten vaikka ei askeleet aina mitottuisi, Vappu yrittää loppuun saakka ja hyppää sitten vähän liian aikaisin ja kolauttelee puomit maahan. Vappu hyppää kyllä hyvin ja ihan ilmavaralla, mutta usein se jää kärsimättömämmäksi ja painaa kädelle enemmän kuin tarpeeksi ja saa ratsastajalle lisätyötä aikaan.
| i. VIR MVA Ch Vilpertti | ii. K.P. Hirmu evm | iii. Kullervo |
| iie. Hallaneiti | ||
| ie. Leiditär evm | iei. A.V. Aleksanteri | |
| iee. Pikku-Iita | ||
| e. Karkkihirmu SLA-II |
ei. Jännittävä Tietokonepeli evm | eii. Omituinen Höpöttäjä |
| eie. Rakkauden Puraisu | ||
| ee. Vaahtoava Ulappa evm | eei. Inhottava Aliupseeri | |
| eee. Sokea Meri |
26.03.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 2/29
27.03.2008 // ERJ kutsu // 20-30cm -> 1/25
27.03.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 4/36
30.03.2008 // ERJ kutsu // 100-110cm -> 2/40
30.03.2008 // ERJ kutsu // 110-120cm -> 6/40
01.04.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 6/40
07.04.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 2/26
13.04.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 3/20
14.04.2008 // ERJ kutsu // 60cm -> 4/24
15.04.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 1/100
15.04.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 9/148
16.04.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 1/23
16.04.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 1/29
17.04.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 3/17
18.04.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 5/47
23.04.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 2/13
23.04.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 2/13
28.04.2008 // ERJ kutsu // 50cm -> 5/28
28.04.2008 // ERJ kutsu // 60cm -> 3/45
28.04.2008 // ERJ kutsu // 60cm -> 1/45
29.04.2008 // ERJ kutsu // 60cm -> 6/43
01.05.2008 // ERJ kutsu // 70cm -> 4/28
14.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 1/16
14.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 5/26
14.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 1/16
14.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 3/26
14.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 1/16
30.07.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 7/82
02.08.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 2/36
14.08.2008 // ERJ kutsu // 100cm > 5/39
20.08.2008 // ERJ kutsu // 110cm > 2/40
01.09.2008 // ERJ kutsu // 120cm > 4/21
05.09.2008 // ERJ kutsu // 120cm > 5/39
07.09.2008 // ERJ kutsu // 120cm > 4/49
08.09.2008 // ERJ kutsu // 80cm > 2/45
09.09.2008 // ERJ kutsu // 120cm > 1/49
25.08.2008 // ERJ kutsu // 80cm > 1/31
25.09.2008 // ERJ kutsu // 110cm > 1/40
23.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 5/44
23.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 4/33
04.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/24
04.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 3/25
25.04.2008 // KERJ kutsu // helppoluokka -> 3/36
30.04.2008 // KERJ kutsu // aloittelijaluokka -> 2/36
22.06.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC II -> 3/50
24.06.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 1/22
24.06.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 4/34
05.08.2008 // KERJ kutsu // helppoluokka -> 3/24
08.08.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC III > 4/28
08.08.2008 // KERJ kutsu // helppo > 2/40
18.08.2008 // KERJ kutsu // tutustumis > 1/24
18.08.2008 // KERJ kutsu // tutustumis > 2/24
18.08.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC II > 2/20
21.08.2008 // KERJ kutsu // helppo > 3/30
09.10.2008 // KERJ kutsu // harraste > 3/20
23.09.2008 // MEJ kutsu // 100cm > 2/19
Jätin Linnen rauhaan, poistuin karsinasta ja liu'utin oven kiinni. Menin Vapun, toisen hoitohevoseni karsinalle. -Tänään menemmekin maastoesteille, puhelin sen korvaan. Vappu nautti seurastani ja tönäisi pehmeällä turvallaan kämmentäni. "Olisiko sinulla niitä makupaloja..." se tuntui sanovan. -Nyt ei makupaloja anneta kulta pieni, vastasin sen eleeseen. Lähdin Vapun luota pois. Takaisin rautiaan Linnen luo.
Avattuani karsinan oven riimu kädessäni, Linne muuttui taas luimistelevaksi. Se käänsi takapuolensa minua kohti, eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen. Läpsäisin sitä lautasille, jolloin se vastahakoisesti siirsi etupäänsä minua kohti. -Nyt onkin paljon parempi, juttelin sille. Laitoin Linnen päähän riimun, eikä sen laitossa ollut ongelmia. Sidoin Linnen riimunnarusta kalteriin ja otin harjat esille. Linne katseli kiinnostuneena touhujani. Ja kun olin selin siihen päin, se näykkäisi takamustani! -Kuules nyt hupiveikko. Koitahan vähän käyttäytyä, sanoin sille naurahtaen. Linne katsoi vain eteensä lerputtaen alahuultaan, kuin esittäen että "en se minä ollut". Harjasin Linnen huolellisesti. Koko harjauksen ajan se katseli minua hyvinkin painostavasti. Seurasi joka ikistä liikettäni ja tekoani. Kavioiden puhdistus sujui hyvin, tosin etujalkoja puhdistaessani neitokainen sai päähänsä taas tönäistä turvallaan peppuani. Se ilmeisesti piti sitä kovinkin hauskana leikkinä :D
Aloin satuloimaan Linneä, sillä ajettelin mennä kouluratsastusta. Linne edelleenkin seurasi tarkasti jokaista liikettäni. Katseli taakseen kun kiristin satulavyötä ja säädin jalustimia. Ja kas kummaa! Kun kumarruin ottamaan karsinan ulkopuolelta maasta suojia, niin rouva päätti taas jälleen tönäistä minun pehvaa. -Kuuleppas neitiseni. Nyt tuo loppuu, sanoin sille esittäen hyvinkin vihaista. Neuvo ilmeisesti tepsi, sillä enää se ei pitänyt hauskaa kustannuksellani. Otin suitset käteeni ja avasin ne. Linne aukoi suutaan vieressäni, joten kuolainten laitto sen suuhun oli todella helppoa. Sitten vain leukahihna ja turparemmit kiinni ja polle oli valmis. Kokosin ohjat käteeni ja lähdin taluttamaan Linneä kentälle. Tamma kulki nätisti, eikä hosunut tai hidastellut. Se meni täysin minun tahtiani taluttaessa, vaikkakin se katsoi hyvin haikailevasti ruohotupsuja tien laidassa... Saavuttuamme kentän keskelle laskin jalustimet alas. Sitten kiristin vielä kerran satulavyötä ja nousin selkään. Linne seisoi koko ajan kiltisti paikoillaan niin kuin kouluhevosen kuuluu :) Annoin käyntipohkeet. Linnen käynti oli tasaista ja ihanaa istua. Linne kulki reippasti ja mielellään eteenpäin, joten pian annoin sen ravata. Menin harjoitusravissa pitkän sivun tehden puolessa välissä voltin. Linne oli kuuliainen ja mukava.
Ratsastelin kaikessa rauhassa neljäkymmentä minuuttia tehden ihan perusjuttuja; käyntiä, ravia, laukkaa ja voltteja, ympyröitä ja kiemurauria. Vein Linnen talliin. Riisuin siltä kiireesti varusteet pois, harjasin sen ja siirryin Vapun luo. Linne oli hoitotoimenpiteiden ajan rauhallinen ja mukava. Aloin harjata Vappua. Se nautti harjauksesta täysin. Se oikein venytti kaulaansa ja lerputteli alahuultaan. Tosin harjaus oli pikainen, joten se ei saanut nauttia kauaa. -Voi ei! Kello on jo melkein kuusi! En millään ehdikkään ratsastaa sinulla, sanoin harmissani Vapulle. Rapsutin sitä hetken suruissani harjan alta ja lähdin kotiin. Huomenna sitten :)
21.9.2008 / Horze
Taas paistoi ihana syysaurinko. Ilma oli lämmin. Vapun onneksi ajattelin laittaa sen koko päiväksi tarhaan ja näin ollen antaa sille vapaapäivän.
Heti kun saavuin tallille, kello 8.00, menin tervehtimään Vappua. Se kuopi lattiaa ulospääsyn toivossa. - Maltahan nyt pieni hetki Vappuseni, rauhoittelin sitä lempeällä äänellä. Otin tamman riimun ja narun karsinan ovesta. Pujotin riimun hevosen päähän ja kiinnitin riimunnarun siihen. Oli aika viedä ihana Vappu tarhaan nauttimaan aurinkoisen lämpimästä päivästä.
Kävelin Vapun edellä karsinasta ulos. Kun pääsimme ulos aloin kävellä sen lavan kohdalla niin kuin kuuluukin. Vappu kulki reippaasti ja innoissaan tarhaan pääsyn johdosta.
Kuljetin Vapun suht’ isoon tarhaan, jotta se saisi jaloittelua tarpeeksi. Päästin sen riimunnarusta irti ja suljin portin. Tarkistin, että vesiastiassa oli vettä, ja olihan siinä.
Menin takaisin talliin. Tartuin keltaisiin kottikärryihin ja työnsin ne Vapun karsinalle. Sitten hain talikon käteeni ja ryhdyin puhdistamaan lantoja karsinasta. Työ olikin nopsaa valmis, joten kävin tyhjentämässä kottikärryt lantalaan ja hain vähän purua lisää karsinaan. Seuraavaksi ajattelin haravoida tallipihan, sillä siihen oli kertynyt hiukan heiniä viime päivien aikana, sillä kukaan ei ollut kerinnyt haravoimaan sitä.
Niinpä kävin hakemassa ulkovarastosta leveän oranssin haravan, jolla ryhdyin reippain vedoin haravoimaan tippuneita heiniä ja puista tippuneita lehtiä lantalaa kohti. Työ olikin odotettua kovempi, sillä piha oli niin suuri. Niinpä tunnin haravoinnin jälkeen pidin pukuhuoneeseen tauon. Keitin itselleni kaakaota pienellä hellalla ja otin kaapista pari korvapuustia, jotka olin tuonut sinne pari päivää sitten. Kaakao maistui ihanalle työn lomassa, mutta pian minun olikin jo jatkettava töitäni. Haravointiin menikin vielä kokonainen toinen tunti. Tosin työn jälkeen oli upea katsella työn tulosta, joka sai mielen väkisinkin iloiseksi.
Menin istuskelemaan Vapun tarhan viereen. Tarhassa oli myös toinen tamma, Salaisuuden Tuhokeiju. Se tuli hyvin toimeen Vapun kanssa. Keiju kiinnostui minusta, joten se tuli luokseni. Se haisteli minua aidan läpi. Silitin sen turpaa hieman, mutta silloin se laittoi korvansa luimuun ja kääntyi pois, sillä se halusi pomotella Vappua, joka oli sen takana. Jätin tammat leikkimään keskenään ja lähdin tutustumaan tallissa oleviin oreihin, sillä en ollut käynyt oripuolella kuin kerran aikaisemmin. Kun astuin tallin oripuolelle, näin hieman vähemmän karsinoita kuin tammapuolella ja pesupaikat, joita tammapuolella ei lainkaan ollut. Useilla oriilla näkyi olevan hoitajat. Paljon useammilla kuin tammoilla. Ne orit, jotka olivat tallissa, olivat todella upeita ja ryhdikkäitä, elämäniloisia hevosia. Joidenkin oriiden karsinoiden yläpuolella näkyi ruusukerivistöjä, joita ne olivat voittaneet.
Oli aika antaa Vapulle päiväruoka, sillä kello oli jo kaksi iltapäivällä. Laitoin Vapun karsinaan heinätuppoja, progressia ja pari paloiteltua omenaa. Sitten hain Vapun tarhasta talliin, jotta se saisi syödä ruokansa. Vappu tuli innoissaan karsinalle ja alkoi heti mutustella ruokiaan. Puolentoista tunnin päästä vein Vapun takaisin tarhaan. Minulla ei ollut enää mitään tekemistä, joten ajattelin lähteä kotiin. Päivä oli sujunut taas jälleen mukavasti hoitohevoseni Vapun seurassa :D
20.9.2008 / Horze (hoitaja) / esteratsastusta
Päivä oli aurinkoinen ja ihanan lämmin. Menin Vapun karsinalle. Silitin sen silkkistä turpaa. Vappu tönäisi minua ihanalla silkkiturvallaan lempeästi. Naurahdin ja laitoin riimun sen päähän. Olisi aika mennä esteitä, niin kuin Vapun treenikalenterissa luki.
Aloitin Vapun harjaamisen. Tartuin puolikovaan harjaan, jolla vedin selästä, kaulalta ja mahasta irtokarvoja pois. Vappua näkyi kutittavan sään kohdalta, joten lisäksi rapsuttelin sitä siltä kohdalta.
Seuraavaksi tartuin pehmeään harjaan, jolla harjasin pitkin nopein vedoin tamman päästä jalkoihin ja jaloista häntään. Lopuksi otin käteeni punaisen kaviokoukun, jolla puhdistin vuorotellen tamman kaviot. Vappu nostikin nätisti kavionsa :D
Oli satuloinnin aika. Hain varustehuoneesta satulan sekä suitset. Suitset ripustin karsinassa olevaan koukkuun roikkumaan,mutta satulan kanssa menin suoraan karsinalle. Asetin satulan Vapun selkään sään kohdalle. Liu'utin sen siitä paikoilleen. Menin toiselle puolelle ja laskin nylonisen satulavyön alas. Siirryin takaisin Vapun vasemmalle puolelle ja laitoin satulavyön suht'löysästi kiinni. Sitten tartuin Vapun suitsiin. Avasin ne nipusta ja laitoin mustat nahkaohjat kaulalle. Sitten laitoin kuolaimet Vapun suuhun ja vedin niskahihnan korvien taakse. Suoristin suitset ja kiinnitin leukahihnan. Sitten laitoin turpahihnan kulkemaan poskihihnojen alta ja kiinnitin sen aika kireälle. Lopuksi kiinnitin alaturparemmin. Vielä etujännesuojat etujalkoihin ja Vappu oli valmis ratsastettavaksi.
Talutin Vapun kentälle, jossa oli esteitä jo valmiina. Aloitin kuitenkin ensin käynnillä. Ratsastin kaviouraa pitkin. Samalla tein kaartoja, kiemurauria, voltteja, keskiympyrää ja pääty-ympyrää. Kun olin keskiympyrällä, laitoin Vapun raviin. Ravasin puoli kierrosta harjoitusravia ja puolikierrosta kevennettyä ravia. Kun tulin taas kaviouralle jatkoin käynnissä pitkän sivun loppuun, mutta seuraavan pitkän sivun ravasin kokonaan kevyessä istunnassa. Ratsastin taas lyhyen sivun käynnissä. Seuraavalla pitkällä sivulla laukkasin puoleen väliin asti, hiljensin raviin ja tein voltin. Sitten jatkoin sivun loppuun laukassa. Loppulämmittelyksi hyppäsin matalan 60cm esteen pari kertaa. Vappu oli nyt valmis hyppäämään 80-90cm esteitä.
Suuntasin Vapun 80cm esteelle laukassa. Se hyppäsi kuin kenguru esteen yli kuljettaen minut mukanaan. Menimme seuraavalle esteelle, joka oli 90cm korkea okseri. Taas jälleen Vappu hyppäsi nätisti esteen yli kiitäen kuin tuuli tähtiyössä. Jatkoin esteiden hyppäämistä muutaman esteen ajan, jonka jälkeen annoin Vapulle pitkät ohjat ja ratsastin käyntiä kymmenen minuuttia.
Laskeuduin tamman selästä. Sitten nostin jalustimet ylös ja vein Vapun talliin. Otin stulan pois Vapun selästä ja samantien myös suitset. Vein ne varustehuoneeseen ja palasin ottamaan vielä suojat pois Vapulta. Lopuksi vielä harjasin sen jalkoja pehmeällä harjalla. Myöhemmin illalla, kun Vappu oli laitumella, siivosin sen karsinan. Siistin tamman karsina oli nopsaa siivottu, jonka jälkeen lähdin kotiin päin :)
19.9.2008 / Horze (hoitaja)
Tulin tallille iltapäivällä pariksi tunniksi. Ihan ensiksi menin harjaamaan Vapun. Se oli kiltillä päällä, joten ajattelin ratsastaa lyhyehkön maastolenkin. Niinpä satuloin Vapun ja lähdin sen kanssa maastoon.
Menimme käyntiä 10 minuuttia. Välillä kiemurtelimme tiellä tien puolelta toiselle, joka ajaisi saman asian kuin kentän kiemuraurat.
Laitoin Vapun raviin. Ravasin hetken harjoitusravissa, mutta pompotus ei ollut erityisen mukavaa joten aloin keventää. Vappu kulki vähän laiskasti joten hoputin sen ravaamaan nopeammin. Se alkoi heti kulkea ihanasti.
Nostin laukan. Laukkasin n. 100 metriä suoralla metsätiellä. Sitten huomasinkin jo, että matkaa ei ollut enää kuin kaksi kilometriä tallille. Oli siis viisainta mennä käyntiä loppumatka.
Tallilla riisuin Vapulta varusteet pois. Sitten harjasin tamman pehmeällä harjalla päästä jalkoihin. Se oli nyt saanut vain pientä liikuntaa, joten muuta en sen jaloille tehnyt.
Menin varustehuoneeseen ja pesin kuolaimet. Kokosin suitset kokoon, menin sanomaan Vapulle heipat ja lähdin kotiin.
15.09.2008 / Horze (hoitaja)
Kouluni loppui kello 14.00. Nousin valkoiseen linja-autoon, joka vei minut kilometrin päähän tallilta. Bussissa oli ollut ahdasta, niin kuin aina iltapäivisin. Huokaisin helpotuksesta kun pääsin bussin tunkkaisesta ilmasta raikkaaseen ulkoilmaan. Sitten olikin vain käveltävä tallille.
Käveleminen teki terää pitkän koulupäivän päätteeksi. Jokainen askel, jokainen hengenveto ja jokainen ajatus virkisti mieltäni. Ja sitä paitsi, olin menossa hoitamaan kultaakin arvokkaampaa hoitohevostani. Voisiko päivä paremmaksi muuttua?
Pian olinkin jo saapunut tallille. Avasin tammatallin oven ja astuin kauramoottoreiden valtakuntaan. Yksi odotuksen omainen hörähdys kuului kaukaa karsinasta. Huuleni nousivat korviin kun älysin hörähdyksen tulleen kuudennestatoista karsinasta, Vapun karsinasta. Menin karsinan luo ja Vapun ääni muuttui nyt iloiseksi hirnahdukseksi. Se oli iloinen nähdessään minut. Se oli odottanut minua. Oma hoidokkikultani. Annoin Vapulle halin ja rapsutin sitä sään kohdalta.
Päätin lähteä ratsastamaan kentälle kouluratsastusta. Niinpä kiinnitin Vapun riimun riimunnarulla karsinan kalteriin. Sitten menin varustehuoneeseen, laitoin päähäni kypärän, käsiini hanskat ja otin mukaani Vapun varusteet. - Ja eikun harjaamaan, sanoin itsekseni ja tartuin pehmeään harjaan. Vappu katsoi minua lempein silmin kuin sanoen ”Anteeksi eilinen huono käytökseni. Tänään olen kiltisti”. Ja niin Vappu oli kuin olikin täydellisen kiltisti koko harjauksen ajan. Vedin karvansuuntaisia vetoja ja harjasin hevosen turvasta häntään. Sitten tartuin isolla kourallani kaviokoukkuun. Menin Vapun kavion viereen, liu’utin käteni vuohisten kohdalle ja nojasin Vapun lapaan. Tamma nosti jalkansa jalka jalan perään ylös.
Laitoin harjapakin sivuun ja tartuin hivutussuojiin. Laitoin ne kumpiinkin takajalkoihin, jonka jälkeen otin kätösiini satulan. Asetin satulan+ huovan Vapun selkään. Katsoin että huopa on suorassa ja liu’utin satulan myötäkarvaan oikealle paikalleen. Kiinnitin satulavyön. Oli aika laittaa suitset. – Noniin. Eiköhän laiteta suitset päähän ja kuolaimet suukkaseen, juttelin Vapulle laittaessani sille suitsia. Tamma oli nyt valmis lähtemään kentälle. Enää tarvitsi vain avata riimunnarun lukko ja lähteä kulkemaan kohti ratsastuskenttää. Laitoin ohjattavat ohjat Vapun kaulalle. Sitten laskin jalustimet alas ja säädin ne suurin piirtein oikean pituisiksi. Tämän jälkeen laitoin jalkani jalustimeen ja ponnistin itseni satulaan. Kiristin vielä satulavyötä pari reikää kireämmälle.
Lähdimme Vapun kanssa kiertämään kentän kaviouraa pitkin käynnissä. Vappu kulki ihanasti keinuvan aallon tavoin. Siirryin harjoitusraviin. Ravasin Vapulla kentän pitkät sivut. Toisella pitkällä sivulla tein joka kierroksella voltin. Kierroksia ratsastin yhteensä neljä, jonka jälkeen vaihdoin kaarron kautta suunnan. Jatkoin samalla tavalla volttien tekemistä ja ravaamista, mutta tällä kertaa kevensin. Vapulla oli menohalua, joten sitä ei tarvinnut patistaa eteenpäin. Sen suupielistä roiskui hieman vaahtoa ja silmät kiiluivat ratsastuksen ilosta. Siirsin Vapun kokonaan käyntiin. Annoin sen rauhoittua hetken pitkillä ohjilla ennen seuraavaa koitosta, nimittäin seuraava koitos tarkoitti kentän laukkaamista ympäri, raviin siirtymistä ja pohkeenväistöä. Hetken kuluttua tein nuo kaikki ja hoitsuni osasi avut kuin unelma! Nyt olin jo mielestäni ratsuttanut Vappua ihan tarpeeksi tälle päivälle, vaikkakin siinä oli vielä menohaluja. Annoin sen kulkea käynnissä kolme kierrosta. Samalla ratsastin loivaa kiemurauraa kentän toisella pitkällä sivulla. Sitten ohjasin Vapun kaartoon radan keskelle, taputin Vappua, irrotin jalkani jalustimista ja laskeuduin maahan. Nostin jalustimet ylös ja otin ohjat kaulalta pois. Lähdin taluttamaan tallin upeinta ja ihaninta kauramoottoria karsinaan.
Karsinassa otin ensiksi satulan pois. Sitten suojat takajaloista ja lopuksi suitset. ”Jätätkö minut yksin!” Vappu tuntui ajattelevan, kun suljin karsinan oven. – Tulen pian takaisin Vappuseni, sanoin sille mennessäni viemään varusteita pois. Puhdistin kuolaimet, jonka jälkeen kiedoin leukahihnan suitsien ympäri, jotta siitä muodostuisi kaunis nippu. Satulalle en tehnyt mitään erikoista. Pyyhkäisin vain vähän hikeä pois ja ripustin sen sitten satulatelineeseen. Otin varustehuoneesta vielä mukaani Vapun pintelit+ patjat ja linimenttiä, sillä ajattelin hieroa sitä hevon jalkoihin.
Menin takaisin karsinalle. En viitsinyt laittaa Vappua enää kiinni, joten kyyristyin ihan vain hevosen jalkojen luo. Hieroin muovihanskat kädessä linimenttiä ohuen kerroksen heposen jalkoihin, jonka jälkeen kiedoin niihin pintelipatjat ja pintelit. Tein käsittelyn ainoastaan etujalkoihin, sillä ajattelin, että takajalkoihin ei välttämättä tarvitse tällä kertaa, kun rasituskaan ei ollut ratsastaessa erityisen kova. Kuitenkin laitoin ohuen verkkoloimen Vapulle.
– Laitoin äsken Vapulle loimen. Voisitko ottaa sen pois sitten kun laitat hevosia taas tarhaan, kysyin Kisshulta ennen kotiin lähtöä.
– Kyllä minä voin sen ottaa pois. Oliko kovakin treeni, Kisshu kysyi.
– Vähän laukattiin ja sellaista pientä. Mutta nyt minun on lähdettävä kotiin. Moikka!
– Hei hei!
Lähdin kävelemään syysilmassa kohti kotiani.
14.9.2008 / Horze (hoitaja)
Herätyskelloni herätti minut puoli seitsemältä. Ulkona oli satanut vettä ja ilma näytti olevan viileä. Puin päälleni paksun valkoisen hupparin ja mustat ratsastushousuni.
Syötyäni aamupalan menin ulos ja nousin punaisen pyöräni selkään ja suuntasin kohti Katvuston tallia. Viileä tuuli sai poskeni hehkumaan punaisina ja jalkani polkemaan hitaammin.
Kymmenen minuutin päästä olin vihdoinkin tallin pihassa. Asetin pyöräni pyörätelineeseen, jonka jälkeen menin lämpimään tallin.
Kello oli nyt seitsemän. Kisshu oli juuri ruokkimassa hevosia. Fiktion Vappu oli jo saanut oman ruokansa. En halunnu tmennä häiritsemään sen ruokarauhaa, joten menin käymään Vapun tarhassa ulkona. Puhdistin vesiastian harjalla. Sitten hain kottikärryt ja poistin lantakasat tarhasta. Olin työskennellyt niin perusteellisen tarkasti, enkä huomannut ajan kulua. Kun lopetin työni kello oli jo 7.45. Menin talliin. Laitoin Vapun päähän punaisen riimun ja riimuun kiinnitin riimunnarun. Talutin vilkkaalla päällä olevan Vapun tarhaan. Tamma melkein astui jalalleni yrittäessään saada minua kulkemaan reippaammin. Onneksi mitään erikoista ei kuitenkaan tapahtunut. Olin iloinen nähdessäni hoitohevoseni iloisena. Kun laskin sen vapaaksi tarhassa, se alkoi innoissaan ravata tarhaa ympäri tehden pukkihyppyjä. Jouduin kiireesti sulkemaan tarhan portin, ettei Vappi tullut sieltä pois. Laitoin vielä lankaan virran kulkemaan, ettei Vappu tulisi aidoista läpi.
Päätin puhdistaa Vapun karsinan. Ihan ensiksi tarkistin, että juoma-automaatti varmasti toimi, ja niinhän se toimikin. Sitten puhdistin juoma-automaatin sisäpuolelta ja ulkoa sienen kanssa, jonka jälkeen tartuin kottikärryihin ja talikkoon. Siivosin karsinasta kaiken lannan pois. Vein ne lantalaan. Sitten pesin talikon kuumalla vedellä ja vein välineet paikoilleen.
Oli vuorossa Vapun tavaroiden puhdistus. Aloitin pesemällä ja puhdistamalla harjat kuumalla vedellä. Sitten menin satulahuoneeseen. Siistin kaikki jalkasuojat harjaamalla niistä karvat pois. Myöskin rasvasin niiden soljet. Seuraavaksi purin Vapun suitset osiin ja puhdistin ne satulasaippualla. Lopuksi kokosin puhtaat ja kiiltävät suitset kasaan. Huomasin loimikaapin olevan sotkussa, joten ryhdyin siivoamaan sitä. Ihmiset olivat kiireissään heittäneet sinne loimia sotkuisesti. Viikkasin jokaisen loimen uudelleen ja asetin ne kauniisti paikoilleen. Työssä meni aikaa, mutta olin tyytyväinen lopputulokseen.
Kello 11.45 otin Fiktion Vapun sisälle talliin. Kovin mielellään se ei tarhasta olisi lähtenyt pois, mutta kilttinä hevosena Vappu tuli mukanani tallin lämpöön. Aloitin Vapun harjaamisen. Hevonenoli vähän kastunut ulkona tihkusateessa, joten se ei paljoa pöllynnyt. Onneksi. Harjasin hoitsuni perusteellisesti, vaikka se yrittiki tehdä harjaamisesta mahdollisimman hankalaa. Se kääntyi aina karsinan toista seinää vasten, peruutti takapuolensa takaseinää vasten, ei nostanut kavioitaan, viskoi päätään ja yritti avata karsinan ovea. Tänään ei todellakaan ollut Vapun parhaita päiviä. Laitoin Vapulle ohuen sadeloimen. Sitten irrotin riimunnarun kaltereista ja lähdin taluttamaan tammaa ulos. LÄhdin Vapun kanssa talutusretkelle maastoon. Vappu nautti kovasti raikkaasta syysilmasta ja luonnossa olemisesta. Samoin minä.
Kun palasimme ihanan talutusretken jälkeen tallipihalle, otin Vapun loimen pois ja menimme maneesiin. Sitten laitoin Vapulle suitset ja liinan. Aloin juoksuttaa Vappua liinassa. Tamma kulki reippaasti ja upeasti niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin. Vein Vapun karsinaan odottelemaan päiväruokiaan. Itse en keksinyt enää mitään erikoista tekemistä joten lähdin pyöräilemään takaisin kotiin.
12.09.2008 / Horze (hoitaja)
Tulin Katvustoon perjantai-iltapäivänä, kun olin ensin käynyt kotonani vaihtamassa kouluvaatteet ratsastuskamppeisiin.
Fiktion Vappu oli laitumella, joten hain sen talliin. Mieleni teki hirveästi ratsastamaan, joten menin kasaamaan esteitä maneesiiin. Tein kuuden esteen radan, joiden esteet olivat 100-110cm. Lisäksi kasasin yhden 80cm lämmittelyesteen, sekä kavaletteja kuusi kappaletta.
Menin Vapun karsinalle. Avasin oven ja tervehdin hyvällä tuulella olevaa Vappua. Se jopa hörähti nähdessään minut. Otin karsinan ulkopuolelta riimun ja riimunnarun, joiden avulla sidoin Vapun kiinni kaltereihin. Sitten otin käteeni puolikovan harjan, jolla harjasin Vapun pikaisesti satulan kohdalta ja lautasilta. Sitten otin pehmeän harjan, jolla harjasin Vapun kokonaan päästä jalkoihin niin tarkasti, että Vappu suorastaan kiilui harjauksen jälkeen. Lopuksi puhdistin kaviot kaviokoukulla ja kavioharjalla.
Jätin Vapun hetkeksi yksin ja menin satulahuoneeseen. Otin sieltä käsilleni satulan ja suitset, jonka jälkeen menin takaisin Vapun luo.
Laitoin suitset karsinan ovessa olevaan koukkuun, mutta satulan kanssa menin karsinaan. Asetin satulan+huovan Vapun päälle, jonka jälkeen katsoin toiselta puolelta, että huopa oli suorassa ja puotin satulavyön alas. Menin taas Vapun toiselle puolelle ja laitoin satulavyön kiinni. Sitten otin suitset käteeni ja laitoin ne Vapun päähän.
Lähdin taluttamaan Vappua maneesiin.
Nousin jakkaran avulla Vapun selkään. Kiristin satulavyön, säädin jalustimet sopiviksi, annoin käyntipohkeet ja lähdin kiertämään maneesin kaviouraa. Vappu oli menohaluisella päällä. Pian annoinkin jo sen ravata. Menin pitkät sivut ravaten ja lyhyet sivut käynnissä. Toisella pitkällä sivulla menin ilman jalustimia. Pysyin hyvin kyydissä. Jatkoin nyt toisen pitkän sivun käynnissä, toisen laukaten, toisen lyhyen sivun ravaten ja toisen käynnissä. Laukassa Vappu meni hienosti ja se olisikin halunnut jatkaa sitä koko ajan, mutta käynnissä se onneksi rauhoittui. Seuraavaksi aloitin kavalettien ratsastamisen. Menin niiden yli ensiksi pari kertaa käynnissä, sitten kerran ravissa ja kaksi kertaa laukassa, jonka jälkeen hyppäsin pari kertaa lämmittelyesteen. Aloitin esteiden hyppäämisen. Hyppäsimme Vapun kanssa ensin pari korkeaa estettä, sitten pari volttia ravissa, jonka jälkeen hyppäsimme kaikki esteet. Vappu meni hienosti jokaisen esteen yli :D Sitten ravasin yhden kierroksen kevennettyä ravia maneesin ympäri. Lopuksi vielä ratsastin käyntiä ilman jalustimia kolme kierrosta. Vein Fiktion Vapun talliin. Irrotin suitsien soljet ja otin satulan pois. Sitten otin suitset kokonaan pois Vapulta, jonka jälkeen vein satulan satulahuoneeseen, pesin kuolaimet ja ripustin suitset satulahuoneeseen. Menin vielä Vapun karsinalle, harjasin sen jalat pehmeällä harjalla, annoin sille vettä ja lähdin kotiin.
07.09.2008 - horze (hoitaja)
Tulin koleassa ilmassa tallille seitsemäksi ruokkimaan Vappua. Hevosista kaikki olivat tallissa ja ihana kauran tuoksu tulvi nenääni kun menin tallin sisälle.
Vapun karsinan ulkopuolella oli jo ämpäri odottamassa. Siinä oli konin ruoat, joten annoin ne sen ruokakuppiin. Vappu alkoi heti innostuneesti syödä herkullisia heiniään :)
Menin satulahuoneeseen istuskelemaan. Oli odotettava että Vappu saa syötyä ja sitten viedä se tarhaan. Niinpä aloin puhdistaa Fiktion Vapun varusteita.
Kellon lyötyä 8.00 menin riimunnarun kanssa tamman upealle karsinalle. Napsautin riimunnarun pään Vapun riimuun, jonka jälkeen talutin Vapun tarhaan.
LÄhdin auttamaan karsinoiden siiouksessa. Oikeastaan siivosin kahdeksan karsinaa Vapun karsinan lisäksi. Työn jälkeen olin innoissani lähtemään ratsastamaan, joten hain Vapun talliin. Tosin se tuli hieman vastahakoisesti..
Sidoin Vapun riimunnarulla karsinan kaltereihin. Sitten aloin harjata sitä kovalla harjalla. Harjasin sillä kaulan ja mahan. Sitten otin pehmeän harjan, jolla siistin ensin pään, sitten harjasin vielä kerran koko hevosen. Lopuksi puhdistin kaviot. Vappu osasi nostaa jalkansa tosi nätisti ;D
Satuloituani ja suitsittuani Vapun lähdin sen kanssa maneesiin. Maneesissa oli neljä estettä laitettuna pystyyn. Ratsastin käyntiä aluksi. Tein kiemurauria ja menin ilman jalustimia. Tämän jälkeen jatkoin ilman jalustimia harjoitusravissa. Tein pari ravivolttia ja kaartoja. Laitoin jalustimet jalkoihini ja ratsastin yhden kierroksen kevennettyä ravia. Jatkoin laukassa yhden kierroksen, sekä menin puomien yli. Sitten hyppäsin esteitä kymmenisen minuuttia. Vappu kulki reippaasti eteenpäin ja hyppäsi innoissaaan. Lopetin ratsastuksen menemällä käyntiä kymmenen minuuttia pitkillä ohjilla. Vein Vapun talliin, otin siltä varusteet pois, pesin kuolaimet ja lähdin kotiin.
01.09.2008 - horze (uusi hoitaja)
Katvusto oli minulle vieras talli, mutta ohi ajaessani olin ihastunut siihen täysin. Soitin tallille ja pyysin hoitohevosta. Sainkin sellaisen, Fiktion Vapun.
Nousin kello 14.10 linja-autoon, jolla matkustin koulusta kotiin. Kotona laitoin laukkuuni evästä ja vaihdoin tallivaatteet päälleni. Sitten nousin pyörän selkään ja suuntasin itseni Katvustoon.
Pyöräilin tallin pihaan. Laitumilla olevat hevoset olivat aivan upeita! Jätin pyörän telineeseen ja menin suuresta ovesta valoisaan talliin.
Näin kaksi tyttöä hoitamassa hevosia tallin perällä. Menin heidän luokseen ja kysyin: -Moi! Missähän Kisshu mahtaisi olla? -öö.. Se tais mennä just oritallii, toinen tytöistä vastasi. Tunsin itseni hieman noloksi, sillä en tiennyt missä oritalli oli. Kysyin kuitenkin: -Missähän se oritalli mahtaa olla? -Ai sä et o ollu tääl aikasemmin. No mäpä näytän sulle nopeesti paikat, sanoi puolestaan toinen tytöistä. Hän näytti minulle pikaisesti paikat ja vei minut kisshun luokse. Kisshu oli mukava ja näytti minulle hoitohevoseni Vapun. Vappu oli aivan ihana tamma! Ja ihan kilttikin vielä. Harjasin Vapun nopeasti ja laitoin sen ratsastuskuntoon. Minulla olisi aikaa ratsastaa puolituntinen maneesissa. Niinpä talutin hoidokkini maneesiin. Ratsastin ainoastaan käyntiä ja ravia. Vappu kulki kuuliaisesti ja reippaasti eteenpäin. Sen ravi ei hirveästi edes pompottanut. Ratsastuksen jälkeen vein Vapun talliin ja riisuin siltä varusteet, sekä harjasin sen jalat pehmeällä harjalla. Kauempaa en tänään ehtinyt sitä hoitamaan, mutta huomenna tulisin uudestaan.
|
23.08.2008 - Kisshu Vaikka vappu on vielä nuori, on siinä nyt jo ponnua isoihin luokkiin. Tamma alkaa menestymään tasaista ja hyvää tahtia. Toivottavasti treenit olisi kotona samanlaisia, tuntuu välillä turhauttavalta kun vain kilpailupaikoilla se loistaa mutta kotona tamma ei ikinä tottele tai kuuntele. Pitäisi alkaa käyttää rintaremmiä enemmän kun satula tuntuu luisuvan aina verkasta asti taaksepäin. |
|
29.07.2008 estevalmennus Pikantti, 80cm Vappu oli hieman rauhaton valmennuksen alkupuolella, mutta hieman valmennusken kuluessa tamma rauhottui. Lämmittelyssä tamma toimi kuitenkin nätisti, mutta esteillä se alkoi hieman säheltämään ja olemaan hieman tottelematon. Pian Kisshu kuitenkin otti asiat hallintaansa, jolloin Vappu alkoi toimimaan paljon paremmin. Kun ohjaimet olivat tuntumalla niin tamma hyppäsi oikein nätisti ja ilmavaraakin jäi. Tamma tiputti valmennuksen aikava loppuen lopuksi vain kolme puomia ja kieltäytyi vain kerran. Ratsastaja hallitsi ratsuaan loppu valmennuksesta oikein hyvin ja Vappukin näytti siltä, että alkoi viihtymään. Mukava parivaljakko, joka kaipaa vielä hioeman harjoitusta, jolloin saadaan oiekin lupaavia tuloksia. |
|
15.07.2008 estevalmennus Yélna, 70cm Kisshun ja Fiktion Vapun valmennus meni hieman niin ja näin. Vappun askeleet eivät sopineet oikein lainkaan sopivaan hyppypaikkaan. Vappu kuitenkin hyppäsi joka kerta eikä yhtään kieltämistä nähty, mutta puomit tulivat alas. Loppu tunnista alkoi kuitenkin sujua paremmin ja pääsitte radan kerran ilman moitteita läpi. Harjoittelulla teistä tulee vielä kunnon estetykkejä, tsemppiä! |
|
17.06.2008 estevalmennus Mörkövaara, 60cm ei kommentteja |
|
03.06.2008 - Kisshu Vappu on sopeutunut nyt satulaansa, mutta tamma ei vielä edisty suitsien kanssa, vaan vaikuttaa siltä että Vapulle olisi tullut pikkuinen vetokauhu riimusta ja on nyt aivan tohkeissaan kun sai suitset suuhun. Tämä tulee hidastamaan ratsutusta, mutta Vappua on ohjattu takaapäin kapsonissa ja liinan avulla ja juoksutus onnistuu hyvin. Pitää antaa vieä vähän aikaa ja rauhoitella tammaa kun sillä käytetään uusia varusteita. |
|
16.03.2008 - Kisshu VRL-2283 Vappu oli heti ensihetkestä saapuessaan Katvustoon erittäin utelais, kiinnostunut ja vähän ehkä villiintynytkin. Nuorukainen oli saapuessaan kovaääninen, mutta tallissa se hiljeni rauhallisesti kun pääsi muiden hevosten seuraan ja alkoi heti härnäämään vierustoveriansa kuin viimeistä päivää. Naurahdimme siinä vähän Miljan kanssa nuorukaista, mutta pian se tumpsahti maahan makuulleen. Tottakai nuori hevonen oli väsynyt matkasta, jätimme sen rauhassa tutustumaan elintilaansa. |
|
Varustekaappi Yleissatula & Estesatula Englantilaissuitset & Meksikolaisetsuitset 2 satulahuopaa & 1 valk. neliöhuopa Jännesuojat (etu) Harjapakki Toppaloimi, Viltti, Sadeloimi Riimu, 2 riimunnarua
Muita erikoisohjeita |
Treenisuunnitelma MA: maastolenkki / kokopäivätarhaus TI: kevyttä kouluratsastusta KE: esteratsastusta (säiden salliessa maastoesteitä) TO: vapaapäivä PE: kevyttä kouluratsastusta LA: puomi - tai kouluratsastus harjoituksia SU: kokopäivätarhaus
Ruokinta |