 |
          

NORWEGIAN
ELKHOUND
SÄIKÄN
PESSI "PESSI"
d.o.b 22.02.2002
Mum: FIN W CH OIMAN RITA
Sire: FIN CH FIN W CH SALOMETSÄN RAKU
Breeder: REINO LOUKUSA, KENNEL SÄIKÄN
Hips: B
/ B
Pessi tuli meille
lähinnä isän metsäkoiraksi, mutta
silti Pessi juoksi kanssani monet mutkat näyttelyremmin
päässä. Pessi syntyi maailmaan 5
sisaruksensa kanssa ja haimme Pessin 8-viikkoisena
kotiin. Siitä lähtien Pessi on ollut oivallinen ja
rakas perheenjäsenemme.
Luonteeltaan itsenäinen ja rohkea sekä
lähinnä yhden ihmisen koira - isäni. Pessi
on henkeen ja vereen syntynyt käyttökoiraksi. Pessi
käy siis syksyisin hirvimetsillä ja
hirvenhaukkukokeissa.
Pessi on myös hyvin ihmisrakas koira.
Showresult: EXC
Working results: Open Class 2-award
|

|
NORWEGIAN
ELKHOUND
ROBIN
d.o.b 30.06.2005
Mum: SÄIKÄN PESSI
Sire: MYLLY-JUSSI RAIKU
Breeder: LOUKUSA KALEVI
Robin
syntyi meillä täällä kotona, Pessin
ensimmäisestä pentueesta. Pentueessa
oli yksi muista ulkomuodollisesti erottuva koira, Robin, oli pentuna
pentueen vaalein värillisesti. Se ihastutti meitä ja
ensimmäisistä päivistä
lähtien pidimme sitä omanamme. Robinin kanssa aloitin
tottelevaisuuden, johon halusin tutustua kunnolla ennen seuraavan
koiran tuloa. Robin on hyvin
lempeä ihmisiä kohtaan, mutta joskus
vähän arvaamaton. Robin tulee aika hyvin toimeen
toisten koirien kanssa. Robin on luonteeltaan myös todella
pehmeä ja herkkä, sen kanssa työskentely
toimii ainoastaan ilman mitään kiireitä.
Vaikka Robin on hirvikoira, niin miellyttämishalua
löytyy!
Robin käy syksyisin isäni kanssa
hirvimetsillä. Robin aloiti hirvihommat reilu vuoden
ikäisenä syksyllä 2006, jolloin sille
kaadettiin jo ensimmäinen hirvi. Robin hakee hyvin, ja ottaa
yhteyttä. 2007 Marraskuussa Robin suoriutui hirvenhaukkukokeen
avoimesta luokasta, ja siitä lähtien on
metsästetty voittajaluokan tuloksia.
Näyttelyissä herra on käynyt vain muutaman
kerran, koska Robin ei ole
väriltään rodunmukainen. Kun Robin aikuistu,
vaalea väritys toi yllätykseksi todella vahvan
ruskean pigmentin. Muuten Robin ulkomuodoltaan on raamikas ja kevyt
rakenteinen, juuri työkoiraksi sopiva!
Showresult: VG
Working results: 2x Winner Class 1-award
|

|
|
 |