Muistoissamme Vivian LAC

Kuollut 15.07.2009

Vivian LAC, tutummin "Viivi"
connemara, tamma
kimo, 144 cm
s. 02.06.2007, (VHKR)
VH-27524
estepainotteinen
ei vielä koulutettu

kasv. L'amour aux Chevaux
om. Milja

Hoitaessa Viivi käyttäytyy kiltisti, mutta saattaa silloin tällö kujeilla. Tamma on hyvin utelias ja on aina kurkkimassa esimerkiksi harjalaatikkoon. Siitä on tullut melkein jo pakonomainen tarve. Sillä jos tamma ei saa edes nopeasti kurkata laatikkoon, se on loppupäivän pahalla päällä. Vaikka neiti pysyykin useimmiten paikoillaan karsinassa, se kannattaa kuitenkin sitoa kiinni, ettei tamma vain pääse luikertelemaan paikalta. Sillä kun tamma huomaa karsinan oven olevan auki ja tammaa ei ole sidottuna, se säntää päätä pahkaa ovelle ja karsinasta ulos. Palatessasi huomaatkin tamman tutkiskelevan käytäviä. Joskus tämän tempauksen jälkeen tamma on löydetty mussuttamassa kauroja, mutta onneksi se ei ollut ehtinyt syödä paljoa. Tamman kaviot on helppo putsata, sillä tamma nostaa jalkansa kiltisti. Myös varusteiden laittu sujuu ongelmitta, oli se sitten satula, suitset tai suojat.. Taluttaessa tamma kävelee kiltisti vierellä, mutta silloin tällöin se nappaa mukaansa muutaman ruohotupsun.
   Ratsastettaessa Viivi kulkee aina reippaasti ja eteenpäinpyrkivästi eteenpäin, oli tamma millaisella tuulella tahansa. Tamma tarvitsee kokeneemman ratsastajan, koska sillä on joskus tapana kaahata oikein olan takaa. Varsinkin innostuessaan neiti saattaa sännätä jopa kiitolaukkaan, mutta onneksi sen saa nopeasti hidastettua. Tammaa ei saa repiä liikaa suusta, sen sijaan olisi parempi käyttää painoapuja enemmän. Eniten tamma innostuu esteratsastuksessa, sillä se on neidin lempilaji. Esteet ylitetään kovaa ja korkealta. Sillä on upea hyppytyyli ja neiti pärjääkin hyvin isoissakin luokissa. Koulussakin Viivi on oikein hyvä, mutta siitä se ei pidä niin paljoa kuin esteistä. Silti tamma jaksaa yrittää parhaansa mukaan. Maastossa tamma on oikea pelkuri. Se säikkyy minkä ehtii. Mutta jos mukana on toinen hevonen, se käyttäytyy hieman rauhallisemmin, mutta saattaa silti välillä hyppiä ilmaan. Maastoesteillä tamma käyttäytyy suhteellisen samalla tavalla kuin tavallisillakin esteillä.
   Kisoissa tamma yrittää aina parhaansa ja suorituksen jälkeen tamma palkitaan. Neiti katselee uteliaana muita hevosia, varsinkin oreja. Se keikistelee niille ja silloin tällöin tamman suusta pääsee muutama hirnahduskin. Viivi ei sen kummemmin hermoile, vaan on aivan rauhallinen.
   Viivi käyttäytyy hyvin myös silloin, kun eläinlääkäri tai kengittäjä on paikalla. Tamma seisoo vain rauhallisesti paikoillaan. Mutta lääkärin laittaessa rokotuspiikin tamman ihon läpi, kuuluu tamman suusta pieni inahdus, mutta sen kummemmin tamma ei reagoi.

Sukututkimus

Vanhemmat ja niiden vanhemmat

isä Dereck GB
c, rnh, 138 cm
ii Refen evm
c, vkk, 139 cm
ie Dreia evm
c, rnvkk, 137 cm
emä Quickgold
c, hkko, 143 cm
ei Quicco evm
c, hkko
ee Gold Girl evm
c, km

Jälkikasvu

01. t. Maybeth (i. Mayrane of Yeneva)

Viivi ottaa vastaan vain yksipolvisia connemara- ja raptsuponijalostukseen hyväksyttyjä oreja.

Sukuselvitys

Vivian LAC:n, eli tutummin Viivin, isä Dereck GB on komea ruunihallakko connemaraorii, jolta löytyy korkeutta 138 senttiä. Ori on menestynyt hyvin kaikenlaisissa lajeissa, mutta on painottunut este- ja kenttäratsastukseen. Herra on oikea sisupussi ja ratsastettaessakin vaativa. Viivin lisäksi oriilla on kaksi muuta jälkeläistä.
   Viivin isänisä Refen on hieno voikko, 139 cm korkea ori. Herra painottuu esteratsastukseen ja onkin menestynyt siinä hyvin. Ori on saanut KTK-II palkinnon.
   Viivin isänemä Dreia on kaunis, 137 cm korkea tamma. Neiti on kisaillut niin este- kuin kouluratsastuksessakin hyvällä menestyksellä. Tammalla on kaunis ruunivoikko karvapeite.

Viivin emä, kaunis Quickgold, on upea hallakko 143 senttinen connemara. Tamma on painottunut laukkoihin, mutta on kisannut myös koulua ja valjakkoajoa. Näyttelymenestystäkin tammalla on, mm. yksi MVA-sert ja kaksi irtoSERTiä. Tammalla on Viivin lisäksi kaksi muuta jälkeläistä.
   Viivin emänisä on komea hallakko Quicco. Ori on painottunut kouluratsastukseen. Muuta tietoa oriista ei ole.
   Viivin emänemä Gold Girl on kaunis kimo connemaratamma, joka on painottunut laukkaratsastukseen. Tästä neitokaisesta ei ole muuta tietoa.

Kilpailemiset

Vain voitot ja muut sijoitukset. (13 kpl)

00.00.2007 luokka NJ-näyttelyt Paikka ?/?
00.00.2007 luokka MSY-match show Paikka ?/?

26.11.2007 110-120 cm ERJ-esteratsastus Fiktio 2/24 4p.
26.11.2007 110-120 cm ERJ-esteratsastus Fiktio 2/24 4p.
25.11.2007 110-120 cm ERJ-esteratsastus Vaapukka 1/20 6p.
16.11.2007 120 cm ERJ-esteratsastus Karmiini 7/63 1p.
21.10.2007 110 cm ERJ-esteratsastus Katvusto 5/228 1p.
21.10.2007 120 cm ERJ-esteratsastus Nerian 6/40 1p.
21.10.2007 110 cm ERJ-esteratsastus Nerian 6/40 1p.
20.10.2007 110 cm ERJ-esteratsastus Nerian 3/40 2p.
25.09.2007 100 cm ERJ-esteratsastus Owewken Stud 7/83 1p.
23.09.2007 70 cm ERJ-esteratsastus Shiawase 1/69 6p.
22.09.2007 110 cm ERJ-esteratsastus Rinteen kisakeskus 2/25 4p.
20.09.2007 100 cm ERJ-esteratsastus Shiawase 4/89 1p.
19.09.2007 100 cm ERJ-esteratsastus Hampús 4/160 1p.

© Milja 2007, lyriikat © Danny # takaisin edelliselle sivulle # sivun alkuun