Inka menehtyi vain kolmisen viikkoa sen jälkeen, kun oli varsonut yllätysvarsan. Varsa jäi tamman ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Kuollessaan Inka oli 18-vuotias.
Eucarya Inga 19. kesäkuuta 2011
ruotsalainen puoliveritamma
rekisterinumero VH05-043-7371
ruunikko, 166cm
s. 21.01.2009, ikä
täyttänyt 4v. 01.08.2009
kouluratsu, kilpaillut aluetasolla
ko Vaativa B, re 70cm
kasv. Heidi M., Eucarya Warmbloods
om. Stall Katina (VRL-00692)
Yleisesti Eucarya Inga eli tuttujen kesken vain Inka, on hyvin ihmisystävällinen ja rauhallinen hevonen, tämän kiltimpään en ole viimeaikoina edes törmännyt. Tamma tulee toimeen lähes välittömästi ja lähes kaikkien kanssa, eikä sen käsittelyssä ole ilmennyt ikinä mitään ongelmia. Muiden hevostenkin kanssa Inka tulee hyvin toimeen sillä se ymmärtää paikkansa laumassa eikä lähde hyppimään kenenkään varpaille.
Hoitaessakin Inka on useimmiten hyvin rauhallinen sekä kiltti, hoitotoimenpiteiden ajan se seisoo hyvin kiltisti paikallaan touhuamatta mitään omiaan. Tammaa ei tarvitse esimerkiksi karsinassa harjatessa pistää kiinni lainkaan sillä se ei suotta pyöri karsinassaan, karsinan ovi täytyy kuitenkin ehdottomasti muistaa kokonaan sulkea jos tammaa ei sidota kiinni sillä se saattaa innostua lähtemään uteliaana tutkimusmatkalle pihalle. Inka on niitä hevosia jotka todellakin nauttii harjauksesta, se hörisee onnellisena silmät ummessa ja korvat sivulle päin lerputtaen. Satuloinnissa ja suitsimisessa Inkalla onkin oma pikku juttunsa, se nimittäin haluaa että hoitaja rapsuttelee sitä jonkin aikaa korvien välistä ja säästä ennen kuin sen antaa laittaa varusteet rauhassa.
Ratsastaessa Inka osaa aluksi olla ehkä maailman laiskin ja vetelin, se saattaa aluksi myös koettaa pompottaa hiukan ratsastajaansa ja tehdä ihan mitä oma mieli tekee, Inkalle täytyy siis olla jämäkkä ja asettaa rajat jo tässä kohtia sillä jos hiemankin herpaantuu voi olla varma että ratsastuksesta tulee täyttä kaaosta. Tammalle täytyy siis ratsastajan heti muistaa näyttää että kuka se pomo olikaan jolloin Inka muuttuu kun taikaiskusta, siitä tulee hyvin energinen ja eteenpäin pyrkivä hevonen. Inkaa täytyy heti alussa ratsastaa jämäkästi ja määrätietoisesti jotta se rupeaa tekemään kunnolla töitä, alkuverryttelyssä saa siis muistaa heti reippaat avut ja mahdollisimman paljon voltteja ja pääty-ympyröitä sekä kiemurauria jotta tamma herää varmasti. Kun tästä alkukankeudesta selviää ja tamman saa todella työskentelemään, Inkasta muuttuukin kuuliainen ja hyvin taitava ratsu joka noudattaa ratsastajan pienintä apua.
(Luonteen kirjoitti Cherie, kiitos!)
| i. Foraldk RSD swb, km, 164cm |
ii. DFA Ståtlig YLA3, swb, rt, 162cm |
iii. Vattenfallen TD |
| iie. DFA Garafsia | ||
| ie. Athena Y old, rn, 172cm |
iei. Special Dark | |
| iee. Paradise II | ||
| e. Verena Radella swb, rn, 169cm |
ei. Allegro Zoe KRJ III, swb, trn, 170cm |
eii. Zack |
| eie. Zodiac Princess | ||
| ee. Rawjer Vest swb, m, 162cm |
eei. Sazor Grafic SWE | |
| eee. Keenyah Qwen |
Komea kimo kouluori Foraldk RSD on oriksi aika rauhallinen ja saattaakin joskus käyttäytyä tamman tavoin. Oriilla on erittäin kauniit ja tahdikkaat liikkeet ja se on pärjännyt hienosti koulukisoissa. Tällä hetkellä Fora kilpailee intermediate I-luokissa, mutta omistajan mukaan sillä on rahkeita vielä int II-tasolle, ehkä jopa GP. Jälkeläisiä oriilla on tällä hetkellä kaksi, Inka itse, sekä suomalainen puoliveritamma Forbidden W.
DFA Ståtlig on upea GP-tason kouluratsu. Luonteeltaan se on kiltti ja ihmisrakas, mutta toki se osaa näyttää myös orimaisen puolensa. Kisauransa aikana ori sijoittui peräti 50 kertaa ja niistä voittoja oli 14. Porrastetuissa kilpailuissa Atte on päässyt kansalliselle tasolle ja kilpaillut siellä int I-luokissa. Jälkeläisiä oriilla on viisi, kolme tammaa ja kaksi oria. Tammoista kaksi ovat suomalaisia puoliverisiä. Atte on palkittu yleislaatuarvostelussa kolmannella palkinnolla.
Vattenfallen TD oli yksi Ruotsin tunnetuimmista hevosista vuosina 1999-2002. Vattenfallen on monen tämänhetkisen huippuratsun isä ja sen varsat ovat varsinkin Pohjois-Ruotsissa erittäin haluttuja. Ori kisasi hyvin paljon ja menestyi todella hyvin, vaikka oriin koulutus aloitettiin hyvin myöhässä. Tämä rautias ori viettelee tällä hetkellä lepposia eläkepäiviä.
DFA Garafsia oli pienikokoinen pienikokoinen ruotsinpuoliveritamma. Väritykseltään musta DFA Garafsia kisasi menestyksellisesti useita koulukisoja Pohjoismaissa, miltei joka kerta voittaen tai sijoittuen. Kisaura jouduttiin kuitenkin lopettamaan jo 12-vuotiaana, kun tammalla huomattiin pahanlaatuinen kasvain. Valitettavasti DFA Garafsia ei selvinnyt vaikeasta leikkauksesta ja menehtyi 12 vuotiaana. Varsoa se ehti vain kerran.
Athena Y on muista kahden polven hevosista poiketen oldenburg. Tamma on suurikokoinen, energinen ja innokasluonteinen, joten ei kovin helppo käsitellä. Se on pärjännyt upeasti kouluratsastuksessa: 43 sijoitusta, joista yhdeksän on voittoja. Iso osa menestyksestä on tullut grand prixissä. Yhtään huonompi tamma ei ole ollut porrastetuissakaan, sillä se on yltänyt kansallisiin int II-luokkiin. Jälkeläisiä tammalla on vain kaksi. Tamman vanhemmista, Special Dark:sta ja Paradise II:sta minulla ei ole juuri mitään tietoa. Koulukisoissa niitä on kuitenkin tavattu. Myös muu suku tästä eteenpäin on täysin tuntematonta.
Verena Radella on kilpaillut menestyksekkäästi helpoissa ja vaativissa koululuokissa. Tällä hetkellä se on koulutustaso on int I-tasoa. Tamma on sijoittunut lähes 20 kertaa. Luonteeltaan se on todella ihmisystävällinen joka rakastaa huomiota. Jälkeläisiä Renalla on Inkan lisäksi yksi, swb-tamma Eucarya Valentino.
Eloisa Allegro Zoe on myös hyvin kouluratsastuksessa menestynyt. Se on sijoittunut peräti 32 kertaa. Ori on määrätietoinen ja testaileva ja ratsastettaessa kova säheltämään. Siitä huolimatta se on int I-tason kouluratsu. Zoella on kolme jälkeläistä, joista kaksi ovat tammoja ja yksi ori. Tammat ovat kilpailleet int-luokissa, mutta oriilla ei näytä olevan vielä kisakokemusta.
Zack on komea isokokoinen tummanruunikko ori. Se on kilpaillut kansallisella tasolla int luokissa asti keräten useita voittoja sekä sijoituksia. Zack siirtyi varhaiseläkkeelle kun ori myytiin Yhdysvaltoihin 12-vuoden iässä jalostukseen. Ennen myyntiä ori oli astunut kotimaassaan muutamia tammoja. Yhdysvalloissa ori kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle.
Zodiac Princess on kaunis keskikokoinen musta tamma, joka toimii nykyään lähinnä siitostammana. Kilparadoilla se ei pärjännyt kovinkaan hyvin, mutta useimmat jälkeläiset ovat menestyneet kouluratsastuksessa vaativalla tasolla. Ulkonäöltään tamma oli hyvin kaunis, siromman puoleinen hevonen. Tamma kantakirjattiin toiselle palkinnolle Ruotsin kantakirjaan.
Jo edesmennyt Rawjer Vest oli joka tytön unelmahevonen. Tämä tottelevainen ja kiltti rouva ehti saada elämänsä aikana kaksi jälkeläistä, joista kumpikin ovat tammoja. Kouluratsunakin se oli menestynyt. Kahdeksantoista sijoitusta kalenterissa on jo hyvä saavutus. Tämän isä Sazor Grafic SWE piipahti muutamaan otteeseen koulukisoissa, mutta muuta tietoa oriista ei juurikaan ole. Samaten emä Keenyah Qwen on varsin tuntematon.
| 1. | SWB-t. Katinas Ingrid | s. 16.06.2011 | isä Katinas Noak |
25.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Regndamm Gård, luokka Vaativa B » 5/9
22.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Xcalibur, luokka Helppo A » 2/30, 8rp.
18.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Gestüt Spiegelung, luokka Vaativa B » 9/20
17.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Stall Katina, luokka Vaativa B » 3/5
15.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Havu, luokka Helppo B » 1/14, 10rp.
11.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Havu, luokka Helppo A » 3/10, 6rp.
10.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Gestüt Spiegelung, luokka Vaativa B » 7/18
01.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Havu, luokka Helppo A » 7/10
01.11.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Havu, luokka Helppo B » 7/10
06.10.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Gestüt Spiegelung, luokka Helppo B » 7/64, 1rp.
30.09.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Heathermoor Heights, luokka Helppo A » 15/30
30.09.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Heathermoor Heights, luokka Helppo B » 5/30, 2rp.
09.09.2009 KRJ seurataso, järjestäjänä Gestüt Spiegelung, luokka Helppo C » hyl. korkeat pisteet
30.08.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Finnhorse, luokka Helppo A » 21/28
30.08.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Finnhorse, luokka Helppo B » 16/37
20.08.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Virtuaalitalli Hiprakka, luokka Helppo B » 12/26
10.08.2009 KRJ aluetaso, järjestäjänä Virtuaalitalli Hiprakka, luokka Helppo B » 7/20
02.08.2009 KRJ seurataso, järjestäjänä Stall Katina, luokka Helppo C » hyl. korkeat pisteet
10.07.2009 KRJ seurataso, järjestäjänä Divine Angel, luokka Helppo B » hyl. korkeat pisteet
10.07.2009 KRJ seurataso, järjestäjänä Divine Angel, luokka Helppo C » hyl. korkeat pisteet
30.06.2009 KRJ seurataso, järjestäjänä Gestüt Spiegelung, luokka Helppo C » 6/38, 1rp.
29.06.2009 KRJ seurataso, järjestäjänä Gestüt Spiegelung, luokka Helppo C » 7/32
28.06.2009 KRJ seurataso, järjestäjänä Gestüt Spiegelung, luokka Helppo C » 21/54
22.02.2009 varsapäivät, järjestäjänä Pocket Rockets, Tehtäväluokka » 5/22, 75.434%