
Aavan Oivariini
| Virallinen nimi | Aavan Oivariini VH-32629 |
| Sukupuoli | Ori |
| Rotu | Suomenpienhevonen |
| Väri | Rautias |
| Säkäkorkeus | 143 cm |
| Syntynyt, ikä | 03.02.2007, |
| Koulutustaso | HeA, 70 cm |
| Omistaja | Karmiini |
| Kasvattaja | Aavan Suomenhevoset |
| Saavutukset | - |
Luonnekuvaus
Oiva - tuo uljas ori, jonka sydän on puhdasta kultaa. Oivan luonne on mitä ihanin, se on kiltti ja uskollinen ystävä, mutta hyvin jääräpäinen silloin kun sille päälle sattuu. Monet ihastuvat orin upean ulkomuodon lisäksi sen ystävälliseen luonteeseen, joka on kuin täysi vastakohta villiorille. Toki Oivastakin löytyy orimaisiakin piirteitä, mutta ne saa kaivaettua esille vain viehkeän tamman avulla. Oiva on siis addikti ihanille tammoille, jos sellainen sattuu tepastelemaan sen silmien edestä.
Hoidettaessa Oiva on hyvin aktiivinen nuori oripoika. Sitä ahdistaa, jos se joutu seisomaan pitkään samassa paikassa, etenkin josse on sidottuna kiinni harjauspuomiin. Oiva pitää siis ehdottomasti hoitaa ja varustaa tallin käytävällä ennen ratsastusta. Karsinassakaan Oiva ei viihdy. Muuten se käyttäytyy oriksi aivan erinomaisesti, jos tammoja ei ole näkyvillä. Tammoja nähdessään sen tekisi kovasti mieli mennä tekemään lähempää tuttavuutta, mutta siinä vaiheessa kun se alkaa vetämään kohti tammoja, ei hoitajarukkaa paljon naurata.
Harjailu ei Oivaa kiinnosta - itse harjat ovat paljon mielenkiintoisempia, ja etenkin miellyttävän makuisia ! Oiva on aikamoinen herkkusuu. Jalkojen hoito kuuluu ehdottomasti yksiin Oivan inhokkeihin. Se vihaa sitä, kun outuu tasapainoilemaan kolmella jalalla ja kaviokoukku tuntuu ikävälle sen herkissä jaloissa. Suitsiminen onnistuu, kun on tarpeeksi napakkana, ja ei suostu orin leikkiin mukaan, vaan kiskaisee sen pään alas ja antaa hevosen ymmärtää, että minä olen pomo! Satuloidessa Oivalla on tapana pullistella, joten vyön kiristämiseen saattaa hurahtaa yllättävänkin paljon aikaa ja vaivaa.
Selkään noustessa Oiva voi olla äsksy. Se alkaa seilaamaan, ja jonkun on aina pidettävä siitä kiinni, jos ratsastaja mielii päästä sen selkään. Ratsastaessa Oiva on kerrassaan ihana. Sen liikkeet ovat kaikkea muuta kuin kömpelöt. Sen lennokkaat askeleet vetävät katseet puoleensa kuin jonkin sortin magneetti. Oiva on hyvin tottelevainen ja nöyrä ratsastajaansa kohtaan, se pitää ihmisistä. Kaikki, mitä ratsastaja ikinä keksiikään pyytää, löytyy varmasti. Oiva on erittäin herkkä, eikä sitä parane sorkkia lainkaan suusta. Oiva ei pelkä mitään, se on erittäin vakaa ratsastaa.
Koulukiemurat sujuvat mallikkaasti, kaula taipuu hyvään muotoon, kun sitä jaksaa tarpeeksi hanakasti pyytää. Se tarvitsee voimakkaan pohkeen ja suusta tilaa. Oivalla on erittäin tarkat vaistot - se huomaa heti, jos ratsastajaa jännittää. Silloin Oivakaan ei pysy rentona : ratsastaja pystyy tuntemaan kuinka se jännittää jokaisen lihaksensa. Oivan upeat liikkeet pääsevät valloilleen vain hyvän eteenpäin pyrkimyksen voimalla. Vaikka Oiva onkin hyvin hienotunteinen, kohtelias ja kiltti, kyllä sieltä orimaisia piirteitäkin löytyy. Jos Oivalla ratsastaa samaan aikaan jonkun tamman kanssa, ei flirttailusta tule loppua! Oiva on kuitenkin erittäin lahjakas koulukentillä, se on sen juttu.
Esteillä Oiva kuumenee ja yrittää ryöstää minkä ehtii, jos ratsastaja vain istuu ja ihmettelee. Oivalla täytyy tehdä kovasti töitä. Oiva siispä innostuu esteillä, ja tuntuu, kuin jarrut olisivat rikki. Oivalla on loistava hyppytyyli; se ei pudota, siitä se pitää huolen! Oiva vihaa, kun puomit kolisevat, ja ainut tapa välttyä ikävältä töytäisyltä ja ääneltä on hypätä yli, olla tiputtamatta. Pelkillä puomeillakin Oiva loikkii kuin rusakko puomien yli. Sillä ei ole koskaan aikomustakaan kieltää tai juosta ohi - miksi se niin tekisi ? Oiva on siispä hyvin innokas, mutta taitava - vuorenvarma estetykki. Ainut, josta joku voisi keksiä valittamista, on ilmavara, joka sattaa pikkuesteillä tuntua ikävälle.
Maastossa Oiva on peloton ja onnellinen, sen huomaa jo kauas. Siitä on aivan ihanaa pästä päästelemään hieman eri maisemiin, kuin aina samalle kentälle tai maneesiin. Pellolla voikin olla hieman vaikeaa saada Oivaa pysymään aloillaan. Oiva rakastaa hyppäämistä metsiköissä enemmän kuin mitään muuta, jos ei sokeripaloja lasketa. Oivalla riittääkin ponnua lähes pilviin saakka - melkein.
Suku
|
i. Hedonisti E
|
ii. VIR MVA Ch Nerian Eemil KTK-I, KRJ-I, YLA1 |
|
e. Piin Ongelmalapsi
|
ei. Kirveltäjän Tenho |
"Herkun" isä, eli Oivan isänisä Nerian Eemil on varmasti tunnetuimpia suomenpienhevosia. Se on vienyt ensimmäisen palkinnon lukuisissa näyttelyissä, koulukisoissa, estekisoissa ja ties missä ! Se on kantakirjattu, palkittu virtuaalimuotovalio - arvonimellä, sekä kunnioitetulla champion - arvonimellä. Ei mikään ihan turha ori !
Oivan isänemä Taikakuun Ilotulite on kuollut.
Aavan Oivariinin emä, suloinen Piin Ongelmalapsi on oikea koulukenttien kuningatar. Se on menestynyt oikein hyvin. Toivottavasti sen taidot periytyvät myös Oivalle.
Oivan emänisä, eli Kirveltäjän Tenho on kisannut vaikka kuinka montaa lajia. Kuitenkin menestystä on haalittu eniten kouluratsastuksen tiimoilta, kuten Oivan muukin suku on tehnyt. LNA Pampulan sivuja ei löytynyt netistä.
Kilpailut (vain sijoitukset)
Voittoja 1, sijoituksia 4
Ranking-pisteet: (Vuonna 2007)
KRJ: 0rp.
Porrastettujen kilpailuiden sijoitukset on keltaisella!
Kouluratsastuskilpailut
06.09.2007, Kutsu, KRJ, Helppo C, 3/29
07.09.2007, Kutsu, KRJ, Helppo B, 1/23
17.09.2007, Kutsu, KRJ, Helppo A, 4/138
Muut kilpailut
07.09.2007, Kutsu, ERJ, 70cm, 2/16
Valmennukset
Jälkeläiset
| Syntymäaika | Sukupuoli | Varsa | Emä |
| - | - | - | - |
Kuulumisia & tulevaisuutta
Oivakin saapui kolmen muun suomenhevosen kanssa uuteen kotitalliinsa Karmiiniin. Oiva aloittaa jälleen kilpailemisen pitkän tauon jälkeen.
Tulevaisuudessa mahd. Ch arvonimi, kantakirja sekä KRJ laatis.
Arvosteluja
Ninnika:
Oiva on oikein komean näköinen oripoika. Oivalla on silmissään hellä, mutta silti tulinen katse. Korvat ovat hieman pienet päähän verrattuna. Kaula kiinnittynyt niskaan hyvin. Oivan vartalo on sopusuhtainen. Lavat pyöreähköt ja kaula kiinnittynyt säkään hyvin. Karva kiiltävä ja suora. Jouhet kiiltävät ja hyvinhoidetut. Kaviot ovat hyvin hoidetun näköiset.
Selvä sukupuoli –sekä rotuleima.
Arvonana 9½.
Ulkoasu © Isabella Salovaara, koodaus © Piia Lerkki 2007 » Sivun alkuun


