Kissoja ja kissaihmisiä


Ensin muutamia perustietoja Hannibalista

syntynyt: 24.9.2003
virallinen nimi: Sirucats Neelam
rotu ja väri: bengali, ruskeatäplikäs
paino: 6.75 kiloa
sukupuoli: uros, kastraatti
sukutaulu


Olin jo kauan haaveillut bengalista ja kun näin Hannibalin kuvan kasvattajan nettisivulla, tiesin, että minun täytyy saada tuo kissa. Aluksi olimme siis ottamassa vain yhtä pentua, mutta kuinkas sitten kävikään, meille tuli myös Hannibalin veli Attila, mutta siitä enemmän Attilan omalla sivulla.

               
            Kuva/picture Sirpa Järnberg
            Tämä on juuri SE kuva,  joka kertoi minulle, että Hannibal kuuluu minulle!  This is THE Picture of Hannibal why I fell in love


Hannibal on suloinen, hellyydenkipeä iso kissa, joka suorastaan tuhlailee kehräystä ja hellyyttä omille ihmisilleen. Hannibal on ollut pennusta asti arka vieraille ja aikusena tuntuu päättäneen, että sen maailmassa on kolme ihmistä, emäntä, isäntä ja emännän sisko. muita ei tarvita. Hannibal on oikea sylikissojen sylikissa, varsinkin kun pitäisi saada jotain tärkeää tehtyä tietokoneella syliin ilmestyy jostakin hirmuisesti kehräävä kissanrontti, joka loukkaantuu jos sitä ei huomioida täysipainoisesti

Ruuan suhteen Hannibal on hyvin joustava, sen ruokahalu on ollut aina hyvä, joskus liiankin hyvä. kun vielä noita silmiä ei voi vastustaa täytyy Hannibalin linjojen säilyttämiseen kiinnittää erityistä huomiota. Jos Hannibalia haluaa erityisesti hemmotella, laitetaan lautaselle hirveä. Silloin tuo muille kissoille kiltti herrasmies puolustaa muristen aarrettaan, eikä muilla kissoilla ole mitään asiaa saaliille.

            
            Kasvissyöjä?

Hannibal on kova poika leikkimään kaikenlaisilla leluilla, jos sopivaa ei tarjota, niin tämä poikahan keksii, leluksi kelpaa mikä tahansa mitä voi retuttaa ja potkia takajaloilla, moppi, lapanen, pyyhe jne. Myös juoksuleikit ovat suosioissa. Hannibal ulkoilee mielellään kuten muutkin kissamme, valjaissa. Ulkoillessaan Hannibal on määrätietoinen oman tiensä kulkija, häntä pystyssä mennään eikä meinata.

Hannibalin näyttelyura jäi yhden näyttelyn mittaiseksi. Ulkomuotonsa puolesta se olisi ollut erinomainen näyttelykissa, mutta arkana kissana näyttely ei ollut Hannibalin paikka. Hannibalin ulkomuotovalttina ovat kauniit, suuret silmät, hyvät kuviot ja uskomaton, todella vaalea vatsa tummilla kaksivärisillä täplillä. Vaalea vatsa on bengalilla erittäin toivottu, joskin harvinainen ominaisuus. 

                
             Hannibal aikuisena ulkoilemassa/ Hannibal as an adult cat  on a walk

Hannibalista, samoin kuin veljestään Attilasta on tullut nyt kolmevuotiaana kissana pesunkestävä sylikissa. Jos otan torkkupeiton jalkonei päälle niin Hannibal tunkee mielellään syliin peiton alle. Arvata vaan sopii tuleeko lämmin? Kyllä tulee. Kissa on lämpöpullo parhaasta päästä. Ja kun Hannibal on ihan hyvän kokoinen kissa, sitä lämpöä riittää, sylin täydeltä. Hannibalin sylikissuudessa hassua on se, että sitä ilmenee lähes ainoastaan työhuoneessa. Muuten Hannibal tulee viereen tai sohvalle pesään torkkupeiton alle.


               
                Sylikissa Hannibal

Lisää Hannibalista


Hannibal on hyvin mielenkiintoinen kissapersoona, toisaalta se on sylikissa, hurinakone, hellyttävä pikkukisu, joka pienellä vienolla äänellä pyytää että ei unohdettaisi että täällä joku on nälkäinen ja jollekulle voisi hyvin kattaa lautaselle ison annoksen lihaa. Hannibal on nimittäin Lihansyöjä kissa, isoilla kirjaimilla. Muuten Hannibal on hyvin kiltti ja mukautuvainen, ehkä vähän liikaakin, mutta kun on kyse Kissan Oikeasta Ravinnosta Hannibal on hurja ja peräänantamaton. Kenelläkään muulla kissalla ei ole mitään asiaa tulla norkoilemaan Kissan lihalautasen ääreen. Varsinkin vaivihkaa leikkuulaudalta pihistetyn lihapalasen äärellä vahtii hurja otus, joka murinalla ja sähinällä ajaa jokasien alle puolentoista metrin päähän uskaltautuvan lajitoverin kauemmaksi. Lihan kanssa ei leikittä, ajattelee Hannibal.

  

"Hurja" lihansyöjäpeto ja sen kita

Muuten Hannibalin katu-uskottavuus on kieltämättä vähän heikohko, mutta näissä tilanteissa muut kissat kunnioittavat tuon kiltin ja leppoisan Hannibalin mielenilmausta (paitsi Lara välillä, ilmeisesti ihan huvin vuoksi).

Uusia kuvia Hannibalista


Tässä muutama uusi kuva Hannibalista. Hannibal on edelleen oma "salainen" kissamme. Se ei tule vieraiden ihasteltavaksi, vain oma väki saa nauttia Hannibalin tempauksista ja ihanasta luonteesta.


Hannibalin profiili





Lelulle kyytiä!



Suuren suuri suu



Hannibalin suuret kauniit vihreät silmät!

Make a free website at Freewebs.com