Black Flier's on vaihtanut nimensä ja sen myötä myös muuttanut. Uutena nimenä on Lasimeren. Kasvatusrotuna on edelleen bordercollie, mutta jatkossa pyrin kasvattamaan vain ja ainoastaan sitä rotua. En siis enää kasvata paljoa muita rotuja, niin, kuin tähän asti olen tehnyt.

Uusille sivuille tästä.

Kesäisin terveisin, Spark ja Lasimeren koirat