Kaikki eivät ole tirehtöörin laupeudesta vakuuttuneita. Etenkään yhdistyksessä ei olla, eihän tirehtööri antanut saarestaan edes tonttia työväentaloa varten. Niinpä yhdistys on ostanut Satasalon kupeesta Latvussaaren, jonne talkoovoimin aiotaan talo rakentaa. Siellä yhdistyksen puuhamies selvittelee Annalle ajatuksiaan.

Toisenlaisiin ajatuksiin ja näkemyksiin Anna on törmännyt koulussa, jossa tirehtöörin seminaarista palkkaama opettaja jakaa oppejaan. Anna pitää opiskelusta, mutta ajautuu ikävien sattumien ja ankarien itsesyytöstensä vuoksi yksinäisyyteen. Henkireiäksi muodostuu yhdistys, jonka toimintaan Anna uppoutuu. Tätä eivät kaikki kuitenkaan hyvällä katso.

Diilerit, mielisairaalat ja väkivalta tulevat tutuiksi Anulle, joka etsii itsetuntoaan ja euforiaansa viinasta, lääkkeistä, huumeista, ammattiauttajista ja uskonnosta. Mielenterveys- ja riippuvuusongelmat lyövät mittarin tappiin, kaahataan täysillä kohti itsetuhoa.

Välillä Anu hyppää kyydistä, jää pysäkille ja tekee elämästään tiliä milloin papille, milloin ryypyn tarpeessa ravintolan asiakkaalle. Osansa saavat myös viranomaiset, sosiaalihuollon lähettämä kuljettaja, sekä yhteisissä terapiaistunnoissa käyvät vanhemmat.

Ongelmat on elämän suola - ratkaistuina, hykertelee mummo täytettyään ristikon. Joskus niiden edessä on vain uskottava. Ei, ei jumalaan, mutta huomiseen.

Isä nakersi, kivesi Jyväskylän ensimmäiset kadut. Pakkasten mentyä mestari haki äidin rakennuksille. Salaperäisiä miehiä kyläili hämärällä, supistiin, radiota viriteltiin. Vasemmisto nosti päätään, oikeisto koitti painaa sitä, äänekkäimmiltä leikkasi irti. Suojeluskunta pullisteli, paukutteli tussareita. Isäkin entinen vanki, tarkkana sai olla.

Kahvinsa juotuaan mummo suuntaa pihamaalle, työntää kädet viileään multaan. Silmä hakee navettaa suotta. Aittakin notkottaa. Pellot villiheinää, isäntä poissa, eipähän ole näkemässä.

Punainenhan se oli Jussikin, käpykaartilainen, vanki omassa ja vieraassa maassa. Koville se aate silläkin otti, liekö sairaus sen seuraus. Pelkäämään oppi, epäilemään, viimein omia lapsiaankin. Ei auttanut edes tämä maallepako.