Miten kivaa, että olet jotenkin ihmeellisesti eksynyt Technicolourin epävirallisille fanisivuille. Sivut ovat todella uudet, joten kaikki sivut eivät välttämättä toimi + jotkut tiedotkin saattavat olla väärin. Korjailen paikan sitten kokonaan kuntoon kun on kunnolla aikaa ja jaksaa raahautua koneelle pitkäksi aikaa <:
On varmasti turha sanoa, mistä sivujen aihe kertoo, sillä sehän lukee jo otsikossa. Technicolour on siis (ainakin minun mielestäni) todella mahtavaa stadionrokkia soittava neljänhengen porukka. Sivuilta löydät siis tietoa niin pojista itsestään, kun musiikistakin. Tutki ihan rauhassa, kaikki on täällä katsottavana.
Ilmoitan jo nyt ihan heti, että kaikki sivuilla esiintyvä materiaali on © an, ellei toisin mainita. Täältä ei siis saa kopioida mitään, ilman minun erikseen antamaa lupaa. Kaikki sivun tiedot ovat tekijänoikeuslain alla, joten esimerkiksi kuvien kopioiminen omille sivuille on tekijänoikeuslain rikkomista. Muistakaa kaikki tämä pikku seikka, niin jokainen on tyytyväinen.

- an



© an 2006